Uganda 4.-20.9.2009

Tuukka Pahtamaa (kertoja), Aarne Lahti ja Timo Lahti

Päivitetty 18.09.2010

Suurin osa Ugandasta on yli 1000 m korkeudella merenpinnasta. Maa on topografialtaan laakea, mutta paikoin vuoret kohoavat korkeuksiin. Ruwenzori-vuoristo maan länsirajalla on korkein, jopa yli 5000 m.

Maa on pääasiassa hyvin hedelmällistä. Peräti neljäsosaa Ugandasta peittää vesi. Afrikan suurin ja maailman toiseksi suurin järvi, Lake Victoria, on osin Ugandaa. Muu osa kuuluu Kenialle ja Tansanialle. Suuria ovat myös järvet Edward, Albert ja George, jotka kuuluvat matkareitillemme. Aloitamme reissumme Victoria-järven rantamilta. Käymme veneretkellä Lake Edwardin ja Georgen välisellä Kazinga Channelilla. Matkaamme myös ruuhella Lake Albertilla tutustumassa kenkänokkaan.

Niilin lasketaan alkavan Victoria-järvestä. Yövymme Jinjan kaupungissa kohdassa, jossa on Niilin luusua. Niili on maailman pisin joki. Se virtaa ensi Victoria-Niilinä ja laskee Lake Albertiin. Siitä eteenpäin joki virtaa Albert-Niilinä, kunnes ylittää Sudanin rajan ja jatkaa Valkoisena Niilinä kohti Egyptiä. Veneilemme Victoria-Niilillä ja vierailemme kuululla Murchisonin putouksella. Käymme Albert-Niilin rannalla ja näemme leijonia ja lukuisia antilooppeja.

Sadekauden ajoitus vaihtelee Ugandan eri puolilla. Syyskuussa sataa jonkin verran, mutta sadekausi tulee pääasiassa myöhemmin loka-marraskuussa niille alueille, joilla vierailemme. Muutamana iltapäivänä kokemamme sade on runsas, mutta menee ohi tunnissa parissa.

Ugandan savannit ovat eläimistöltään viime aikoina huomattavasti toipuneet poliittisesti epävakaiden aikojen salametsästyksestä. Queen Elizabethin ja Murchison Fallsin kansallispuistossa näkee runsaasti antilooppeja, norsuja, puhveleita ja jälkimmäisessä myös kirahveja. Me onnistumme näkemään myös kaksi leijonaa ja yhden leopardin. Aivan näiden safarikohteiden lähellä on sademetsiä, joissa näkee monia kädellislajeja. Maassa on nähty yli 1000 lintulajia. Me havaitsemme niistä 17 päivässä n. 554.

Ugandassa on lukuisia suojelualueita. Me vierailemme kuudessa kansallispuistossa, kahdella metsien ja yhdellä villieläimistön suojelualueella. Kansallispuistot ovat Bwindi Impenetrable, Lake Mburo, Mgahinga Gorilla, Murchison Falls, Queen Elizabeth ja Semliki. Kibale Forestin kansallispuistossa käymme vain yhdessä kohdassa, kun vierailemme Sebitolissa uudella majoituskohteella ja ajamme maantietä puiston pohjoisosan läpi. Käymämme metsiensuojelualueet ovat Mabira ja Budongo, elimistönsuojelualue puolestaan Semliki Valley Wildlife Reserve.

Kuinka kaikki kävikään; seuraavassa retkikertomuksemme. Antoisia lukuhetkiä.

Perjantai 4.9.

Saavumme British Airwaysillä Entebben lentokentälle aamulla. Entebbe sijaitsee Victoria-järven rannalla 1140 metriä merenpinnan yläpuolella. Meitä on vastassa Alfred Twinomujuni ja autonkuljettajamme Sam sekä Avian Watch Ugandasta (AWU) sähköpostiyhteydenpitoa kanssamme hoitanut Emmanuel. Ilma on heti aamusta miellyttävän lämmin. Aurinko paistaa puolipilviseltä taivaalta. Lentokenttäpalmuissa kyläkutojat sirkuttavat pesiensä luona. Automme, Toyota Lancruiser, on valmiina. Matkalaukut pakkaamme auton taakse. Osan tavaroista joudumme ottamaan sisätiloihin takaosan tultua täyteen. Landcruiser on kuitenkin juuri sopiva niin, että mahdumme siihen kohtuu mukavasti. Tilaa on joka tapauksessa paremmin kuin pari vuotta aikaisemmin Gambian sisämaareissulla.

Lähdemme kentältä noin klo 8.30 ja suuntaamme läheiseen kauppaan rahanvaihtoon. Dollarit vaihtuvat Ugandan shillingeiksi. Samalla ostamme vettä ja muita ruokatarpeita. Operaation jälkeen maksamme Avian Watch Ugandalle sovitun loppusumman, johon sisältyy auto, kuski ja oppaan palvelut. Emmanuel ottaa dollarit vastaan ja saamme maksustamme asianmukaisesti kuitin.

Polttoainemittari näyttää miltei nollaa. Tankkaamme auton täyteen dieseliä viereisellä huoltoasemalla. Sopimuksemme mukaisesti maksamme dieselin itse. Viereisten rakennusten katoilla kirskuu pari afrikankaijaa. Sitten lähdemme hyväkuntoiselle maantielle. Aamupäivällä pysähtelemme paikoin välillä Nakuaka - Kasanji - Mabamba: ensin kyläympäristössä pari kertaa, sitten Victoria-järven rannalla, jossa on avomaata ja pensaikkoa hieman pidempään ja lopuksi Mabamba-wetlandin pohjoispuolella rinteessä, jossa mm. haemme kaukoputkilla kenkänokkaa.

Lajeja alkaa kertyä hiljalleen. Maantien varrelta löytyvät mm. viiksihemppo ja afrikankeltarilli. Victoria-järven rannalla lintuja on jo paljon. Aurinko paistaa lämpimästi ja järven pinta on miltei tyyni. Heti aluksi meitä ilahduttavat monet naamiomehiläissyöjät (8), jotka lentelevät ja istuskelevat rantapuiden latvuksissa. Rantavedessä kahlailee silkkihaikaroita ja vasarapäähaikaroita, kuivalla maalla eläinten joukossa tepastelee lukuisia lehmähaikaroita. Kaislamerimetso uiskentelee rannan lähellä. Tiiroja lentelee kauempana järvenselällä, arvatenkin valkosiipitiiroja. Rantapensaikon kutojista määritämme 2 kaislakutojaa (Orange Weaver) ja pari juuri pesintänsä lopettanutta kaitanokkakutojaa. Pari afrikanvästäräkkiä keikuttelee pyrstöään rannalla ja kiljumerikotka huutelee komeasti. Rantapuustosta äkkäämme hienon keisariturakon (Great Blue Turaco), joka on meille mieluisa uusi tuttavuus. Lintu antaa myös ääninäytteen. Lähtiessämme 14 marabuhaikaraa lentää ylitsemme. Päivä on lämmin, +28 astetta varjossa.

Mabamban kosteikon lähellä seuraamme kukkivassa puussa pyöriviä medestäjiä. Dominikaanileski esittäytyi ruohostossa. Uutta lajistoa edustavat monet isotörmäpääskyt (n.15), jotka lentelevät muiden pääskyjen seassa rantakallion yllä. Petolinnuista runsaimpana lentelee haarahaukkoja. Kenkänokkaa emme kaukoputkillamme löydä. Lämpöväreily on hieman haittana, mutta siitä huolimatta laji ei selvästikään ole nähtävissä tarkkailupaikastamme. Aarne laskee toistasataa marabua lennolla. Tämä isokokoinen lintu näyttää olevan runsas.

Alfred ei halua viedä meitä Mabamban kosteikolle. Hänen mukaansa Mabamban kanoottimiehet ovat riidoissa paikallishallinnon kanssa verotukseen liittyvistä seikoista; kanoottia kuljettavat eivät kuulemma kirjoita kuitteja saamistaan maksuista. Oli miten oli, alun perin tarkasti suunnittelemamme retkiohjelma muuttuu heti ensimmäisenä päivänä, kun emme Mabamban kosteikolle pääse. Tämän jälkeen pidämme ohjelmasta varsin tarkasti kiinni ja muutamme sitä vain perustellusta syystä ja omasta tahdostamme. Kun Mabamban kosteikko jää väliin, pienoinen epäilys hiipii mieliimme, tulisimmeko näkemään kenkänokkaa lainkaan. Lajin varmin tapaamispaikka retkikertomusten mukaan on nimenomaan Mabamban kosteikko Victoria-järven rannalla.

Keskipäivällä jatkamme matkaa kohti länttä. Tien varrella kuvaamme langalla istuvaa savannisininärheä (Lilac-breasted Roller). Lounasta syömme päiväntasaajalla Equator Point memorial -ravintolassa n. 13.30-14.15. Ateriana on tutun turvallista munakasta ja kyytipoikana Coca-colaa. Lounaan jälkeen pidämme pari-kolme pysähdystä. Ensimmäiset upeat etelänkruunukurjet (2 paria) näimme maantien varren viljelyksillä. Viiruruostepyrstö (White-browed Scrub-Robin) laulelee kuivassa pensaassa melodista lauluaan.

Masakasta n. 25-30 km länteen Kabovon-Bwanin kohdalla viivähdämme päätien eteläpuolella hieman pidempään. Alueella on avomaata, harvaa pensaikkoa, kosteikkoa ja jopa pieni järvi. Paikka osoittautuu hyväksi: palettipeipot (3-4), punalepinkäinen, valkolakkitimali (Arrow-marked Babbler), valkosilmätimali (Black-lored Babbler), punaposkipeippoja, vahanokka ja ruusupeippoja. Molemmat timalilajit jäävät reissumme ainoiksi havainnoiksi. Pikkujärvellä uiskentelee 3 keltanokkasorsaa ja järven rannalla tepastelee hadadaiibis, pyhäiibis sekä pitkävarvashyyppä. Bulbulikerttu (African Moustached Warbler) laulelee lähellä ja keltaperäpiispa (Yellow Bishop) esittäytyy pensastossa. Tienvarren savannisininärhiä summaamme n. 25 yksilöä.

Klo 18.15 käännyimme Nsharasta etelään Lake Mburon kansallispuistoonjohtavalle pikkutielle, jonka varrella teemme n. 30 km:n matkalla useita pysähdyksiä. Olemme selvästi lähestymässä luonnontilaista kansallispuistoa upeine savanneineen ja eläimineen. Esimakua tästä antavat upea vesiantilooppi ja monet muut savannin eläimet. Kahlaajia edustavat ruskorintahyyppä (Brown-chested Lapwing) ja tuhkahyyppä. Edellinen jää koko retken ainoaksi. Ilta on hämärtymässä. Aroturturikyyhkyt kujertelevat savannilla saapuessamme Lake Mburon kansallispuiston leirikeskukseen.

Lake Mburo on Uganda pienimpiä kansallispuistoja, sekin kuitenkin 260 km². Puisto sijaitsee 1200-1800 metriä meren pinnan yläpuolella. Me liikumme puistossa 1200-1450 metrin korkeudella. Vuotuinen sademäärä on n. 800 mm. Puistossa on savannia ja akaasiametsää. Papyruskosteikkoja on paikoin, mm. suurimman järven, Lake Mburon, rannalla.

Majoituimme Rwonyo Rest campiin. Kansallispuiston pääsymaksu on 30 dollaria hengeltä vuorokaudessa. Ajamme heti runsaan kilometrin päähän järvenrantaravintolaan tilaamaan illallista. Palaamme kuitenkin majoittautumaan ennen illallista: meille annetaan 5 dollaria henkilöltä maksavat pikkubandat ilman sähköjä, vaikka olemme jo kauan sitten varanneet single/couple -teltat omalla suihkulla ja toiletilla. Ne olisivat olleet n. 20 dollaria hengeltä. Nyt meillä on käytössämme yhteiswc ja -suihku. Suihku on riittävän hyvä: betonisen rakennuksen sisätiloissa on kaksi suihkua, joista tulee kohtuullisesti tiputtelemalla vettä niin, että saamme pölyt karistettua iholta. Sammakko suihkuseurana ei haittaa, vaan luo sopivasti luonnonmukaista tunnelmaa. Bandoista jonkin verran erillään oleva WC on perinteinen afrikkalainen: betonirakennuksen lattiassa reikä…

Menemme uudestaan Lake Mburon järvenrantaravintolaan syömään illallista: kalaa chipsien kanssa. Palattuamme kuuntelemme tyynessä illassa mustaolkakehrääjän tunnelmointia eteläisen tähtitaivaan alla. Kuutamo valaa mukavasti kelmeää valoaan hiljaiseen yöhön ja antaa sopivasti valoa niin, ettei ole pilkkopimeää. Lopulta, kun olimme edellisen yön valvoneet British Airwaysin koneessa, menemme tyytyväisinä, joskin hieman väsyneinä nukkumaan. Vähän vaatimattomampikin nukkumapaikka riittää ihan hyvin.

Lauantai 5.9.

Herätys on aamukuudelta. Yölämpötila oli n. +18 astetta. Vielä pimeässä aamussa mustaolkakehrääjä jatkaa omalaatuista ääntelyään. Aamu valkenee nopeasti, kuten päiväntasaajalla tapana on. Aamun sarastaessa monet linnut aloittavat konserttinsa, vaikka laulukausi ei olekaan meneillään. Äänekkäimpiä ovat pronssipääkottaraiset (Rüppells Long-tailed Starling), joiden kirskuttelua kuuluu sieltä täältä. Kiljumerikotkan huutelu kantautuu järven suunnalta ja monet viirusiipi- ja punakurkkufrankoliinit kurnuttelivat pensaikoissa.

Lähdemme kävelemään savannimetsään leirialueen pohjoispuolelle Alfredin ja puiston aseistetun rangerin kanssa. Duettolepinkäinen (Tropical Boubou) viheltelee omalla tunnusomaisella soundillaan ja näemme sen erään puun latvuksessa. Afrikansininärhi lentelee yläpuolellamme. Viiruruostepyrstö laulelee kaunista kuulakasta säettään ja viinivyömedestäjä (Marico Sunbird) sirkuttelee pikkupuun latvassa.

Näemme mukavasti eri antilooppejalajeja: keveän aamu-usvan takana savannin laidalla seisoskelee 3 elandia. Ne ovat varsin kookkaita antilooppeja ja harvinaisimmat näkemämme. Jo eilen nähtyjä vesiantilooppeja löytyy lisää. Pahkasikoja näyttäytyy siellä täällä. Afrikanpuhvelit ovat komeita ja niiden varalta meillä on aseistettu rangeri mukanamme. Pidämme kuitenkin puhveleihin sen verran etäisyyttä, ettemme anna niille tekosyytä uhitteluun. Täplätikka (Green-backed Woodpecker) ääntelee ja havainto jää retken ainoaksi. Aamun savannin havaintoihin kuuluvat myös termiittitasku, valkopääseppä, parvilepinkäinen ja puputtajakukaali. Reissun ainoana päivänä havaitsemme akaasiakäpinkäisiä (Black Cuckoo-Shrike) 4 yksilöä. Vihersäihkyjiä tapaamme yhteensä 8 lintua.

Ajamme ehkä runsaan 10 kilometrin kierroksen leirialueen itä- ja eteläpuolisilla alueilla (Warukiri ja Lakeside track). 4 naamioturakoa (Bare-faced Go-away-bird) poseeraa upeasti tyräkin latvuksessa. Viirusiipifrankoliinit pitävät meteliä pensaikoissa. Aroturturikyyhkyn kujerrus ”work harder” kuuluu olennaisena osana savannin tunnelmaan. Erään kuivahtaneen kosteikon toisella puolella kuivassa kelossa istuu 3 punavatsahaikaraa (Rufous-bellied Heron), jotka jäävät retken ainokaisiksi. Samaan aikaan ruohostossa siristelee luhtaherttu ja kauempaa kantautuu Alfredin mukaan liuskelepinkäisen (Slate-coloured Boubou) ääni. Havainto jää meille kuitenkin sen verran epämääräiseksi, ettemme kelpuuta sitä lopulliseen lajilistaan.

Keltarinta-apali ja akaasiatöpösieppo näyttäyttyivät pensaiden latvuksissa. Edellisiä näemme päivän aikana yhteensä 10, mutta myöhemmin emme tätä Gambiasta tuttua apalia havaitse enää lainkaan. Aamun harvinaisinta lajistoa edustaa puun latvuksessa istuskeleva punanaamaseppä(Red-faced Barbet); niitä emme muualla näe ja lajin saattaa ylipäätään odottaa näkevänsä vain Lake Mburossa. Gambiasta tuttu savannikorppikotka istuskelee vielä puun latvassa. Päiväsummaksi kirjaamme niitä n. 25. Eläimistössä yhytämme muutaman upean seepran ja pahkasikaperheen parine poikasineen. Seeprat ovat rauhallisia ja pysyvät paikallaan hyvin kuvattavina.

Paviaanit huutelevat ravintolan lähellä. Aarne huomaa kuinka ne tottuneesti hyödyntävät ravintolasta jääneet ylimääräiset ruuantähteet: eräs yksilö huitaisee ulosheitetyn pahvilaatikon kämmenellään auki ja nappaa sisältä jotakin syötävää. Rantaravintola-aamiaisen jälkeen aamupäivän lopuksi lähdemme veneellä Lake Mburo –järvelle. Hinta on yllättäen peräti 27 dollaria hengeltä. Meille kerrotaan, että aiempaa korkeampi hinta johtuu paremmasta veneestä. Mielestämme paatti näyttää kyllä aika nuhjuiselta. Lake Mburon –järvi on verraten kookas. Rantakasvillisuus on joko papyrussuota tai puustoista ja pensaikkoista rantaa. Sää on mainio, ei kuuma eikä kylmä ja vain kevyt tuulenvire käy maiseman yllä.

Heti veneretken aluksi yhytämme rantapensastossa kaksi upeaa aikuista silmälasihaikaraa ja yhden yöhaikaran. Malakiittikalastaja edustaa kalastajia ja ohilentävästä afrikansuohaukasta saa jokainen meistä uuden lajin. Virtahepolaumoja on monin paikoin yhteenlyöttäytyneenä. Rannan vesirajassa lötköttelee kaikessa rauhassa valtava krokotiili. Järven parasta antia meille ovat ne kuusi afrikanuikkukanaa, jotka hienolla tavalla paikkaavat aukon, joka jäi Gambiajoen sivuhaarojen veneretkiltämme runsas kaksi vuotta aiemmin, jolloin laji jäi näkemättä. Nyt löydämme sekä koiraita että naaraita ja vielä nuoren linnun uiskentelemassa ajoittain verraten avoimestikin veden ylle kaartuvien rantapensaiden suojassa. Haikaroita edustavat ruskohaikara ja kyyryhaikara (5), kalastajia malakiittikalastaja ja afrikanmetsäkalastaja. Rannalla polskuttelee niilinhanhia ja tutumpaa lajistoa edustaa valkoviklo. Havaintoihin kirjautuu myös ruskonaamakutoja (Northern Brown-throated Weaver).

Puolenpäivän aikaan lähdemme Lake Mburon leirialueelta ja ajamme vielä jonkin aikaa kansallispuiston halki luontoa tarkkaillen. Uusina antilooppilajeina aivan ajouran varrella tapaamme 2 topiantilooppia ja myös satakunta impala-antilooppia. Impaloita emme myöhemmin enää muualla näe. Upeita vesiantilooppeja näemme lisää. Linnuston parasta antia on puun latvuksessa istuskeleva suomukorppikotka. Marabuja saamme tarkkailla autosta ajouran varren kosteikolla. Valkopäänokipääskyjen määräksi kirjaamme reissun parhaan päiväsumman, n. 30. Varsin lyhyen, mutta erittäin antoisan Lake Mburon kansallispuistossa käynnin jälkeen lähdemme ajelemaan kohti uusia seikkailuja: suuntaamme matkamme kohti länttä.

Seuraava pysähdyspaikkamme alkuiltapäivästä on Kyibegan tienoon kosteikko päätien pohjoispuolella. Laajahko kosteikko osoittautuu verrattomaksi lintupaikaksi. Laskemme paikalta mm. n. 10 afrikaniibishaikaraa, n. 30 kynsihanhea, n. 20 kyhmysorsaa, 8 pikkutavia (Hottentot Teal), 3 lampisorsaa (White-backed Duck), 6 kruununokikanaa, +20 afrikanjassanaa ja 2 pikkujassanaa. Paikalla olleet kyläläiset ovat uteliaita ja kuittaamme heille pyydettäessä pienen summan tarkkailumaksua. Rahat ottaa vastaan porukan vanhin, joka vastiketta pyysikin. Alfred juttelee pitkään ihmisten kanssa. Saamme rauhassa tutkia kosteikkoaluetta kaukoputkella. Jotkut lajit tarkistutamme vielä oppaalla, mutta avomaalajeissa pärjäämme kyllä itsekin varsin mainiosti.

Myöhäisen lounaan syömme Mbararassa tavallisessa kadunvarren kuppilassa. Ruoka on kelvollista, mutta ei mikään makunautinto: kanaa, riisiä ja matokea, joka on valmistettu keittobanaanista. Tuloksena on kellertävää massaa, joka ei ole mitenkään pahaa, mutta vaatii totuttelua. Varmaankin energiapitoista. Tankkaamme vielä auton: 58,6 litraa ja Timo, joka seuraa matkamittarin lukemaa, laskee kulutukseksi 13,65 litraa 100 km:llä.

Matkaamme Kabalen kautta Kisoroon. Liikenne on taajamissa verraten vilkasta. Autokannan ollessa vanhaa, ajoneuvojen päästöt ovat aivan toista luokkaa mihin kotimaassa olemme tottuneet. Kuski ja opas pitävät afrikkalaiseen tapaan etuikkunoita auki, jolloin sankat pölypilvet pääsevät esteettä auton sisään. Pakokaasun katku tunkeutuu ajokkiimme sisään karhentaen kurkun. Pari kertaa pyydämme sulkemaan ikkunan, mutta siitä huolimatta ikkuna jää yleensä auki. Katkut eivät heitä haittaa. Auton tuuletuslaitetta ei käytetä. Tilanne on sama kuin aiemmilla reissuilla Gambiassa ja Intiassa: tuuletus hoidetaan avointen ikkunoiden kautta vedosta ja pölystä välittämättä.

Ajon aikana ilta pimenee. Ihmisiä kulkee maantiellä aivan pilkkopimeässäkin. Puolitoista tuntia ajamme pimeässä ja saavumme perille vasta klo 20.35. Majoitumme Kisoro Tourist Hoteliin sovitun mukaisesti twin + single huoneisiin. Maksamme twinistä 65 ja singlestä 50 dollaria.

Sunnuntai 6.9.

Aamuvarhaisella kuulemme hotellin pihapiiristä savannihuuhkajan huutelua. Ajamme Kisorosta Mgahingan kansallispuistonportille. Tie on lopussa varsin kivikkoinen ja töyssyinen. Sää on hyvä: puolipilvinen ja lämpötilaltaan suomalaiselle sopiva. Virungan vuoriston huiput levittäytyivät eteemme, mutta ovat pääasiassa pilvien peittämät. Opastuskeskuksen puissa portin vieressä sirkuttelivat komeat ylänkökutojat (Baglafecht Weaver); lintuja on kymmenkunta. Myöhemmin emme niitä enää muualla näe. Kuorohertut virittelevät pensaikoissa iloista ja kovaäänistä lauluaan. Piha-alueella näemme vielä viiruhempon, viherpikkusepän ja ylilentävän vuorihiirihaukan. Maksamme puistomaksun ja saamme mukaamme 2 aseistettua vartijaa sekä Aarnelle repunkantajan (painavassa repussa on varakuvausvälineistö).

Kansallispuiston nimi on virallisesti Mgahinga Gorilla National Park. Se suojelee Virungan vuoriston Ugandan puoleista osaa. Puisto perustettiin 1991. Kyse on Ugandan pienimmästä kansallispuistosta, vain 34 km².

Lähdemme patikoimaan vuoristopolkua (Border Trail). Liikumme 2340-2800 m korkeudella merenpinnasta. Edessämme puunlatvuksessa istuskelee 7 kyyhkyä, jotka tunnistamme kuudeksi ruostesiipikyyhkyksi (Dusky Turtle Dove) ja yhdeksi savanniturturikyyhkyksi. Vuorihiirihaukka huutelee kauempana ja lähempänä lentää editsemme afrikanhiirihaukka (Augur Buzzard). Kuorohertut metelöitsevät pensastoissa. Puskissa liikkuu myös komea epolettilepinkäinen (Lagden´s Bush-shrike), joka myös ääntelee. Polun varren puustosta määritämme ruwenzoritöpösiepon (Rwenzori Batis) ja vuoriapalin (Mountain Masked Apalis), molemmat ARE-lajeja. Bulbuleita edustavat keltaviiksi- ja vuoribulbuli ja timaleita lyijytimali.

Ugandassa voi nähdä 24 ns. ARE-lajia 37:stä mahdollisesta (ARE = Albertine Rift endemic). Nämä lajit ovat sellaisia, jotka esiintyvät vain Afrikan läntisen hautavajoaman vuoristoisilla alueilla. Tämä alue ulottuu pohjoisessa Ugandan länsirajan Lake Albertilta etelän Tansanian länsirajan Tanganjika-järvelle. Kaikki ARE-lajit on havaittavissa vain Kongossa.

Erään aukeaman laidassa ihastelemme edessämme avautuvaa vuoristomaisemaa. Vuoren rinteellä on kolmen valtakunnan raja: Kongon, Ruandan ja Ugandan. Säihkyuunilintu (Red-faced Woodland Warbler) ja vuorikeltakerttu (Mountain Yellow Warbler) antavat laulunäytteensä, edellinen on ARE-laji ja molempia kirjaamme kaksi. Polun varrella on metsänorsujen jälkiä. Maastossa emme kuitenkaan norsuja onnistu näkemään.

Ruskokurkkuapalien (Chestnut-throated Apalis) puhelimen pirinää muistuttava ääni kantautuu polun varrelta useammasta paikasta. Pääsemme myös näkemään lajin verraten hyvin. Atrapin avulla Alfred houkuttelee Mgahingassa asustelevaa vuoriturakoa esiin. Se onnistuukin: kohdassa, jossa vuorenrinne on avoimempaa näemme vuoriturakon (Rwenzori Turaco) lennossa ja saamme kuulla muutamia kertoja hyvin sen erikoisen äänen. Lintuja on vähintään 3, ARE-laji tämäkin. Vuoriapalinkin havaitsemme ja päiväsummaksi kirjaamme niitä lopulta 4-5. Ruostesiipikyyhkyjä näemme 4 lisää.

Polku kaartuu laskeutumaan rinteeltä takaisin. Alarinteessä kuljemme pitkähkön matkan puhtaassa bambumetsikössä. Mgahingan erikoisuus, Golden Monkey, vilahtaa polun poikki ja katoaa metsän kätköihin. Kyse lienee sinimarakatin alalajista. Kirjaamme niitä kaksi. Metsänorsun suuret ja tuoreet jätökset kertovat polun varren kulkijoista. Emme kuitenkaan onnistu norsuja nytkään näkemään. Rinteen alaosassa laulukaskaat pitävät kovaa meteliä. Niiden korkea yhtäjaksoinen lähes korvia vihlova ujellus on häkellyttävän voimakas ja tuntuu hieman muuttuvan kun patikoimme yhdyskunnan ohi. Kokemus on meille uusi. Harvinaista lajistoa edustavat ruostemetsäkerttuset (Cinnamon Bracken Warbler): havaitsemme 2 yksilöä.

Pensastossa istuskelee kaunis kongonpunatasku (Archer´s Robin-Chat) oksallaan ja esittää metallisointista lauluaan pitkän tovin. Kyseessä on ARE-laji. Päiväsummaksi saamme lopulta 4 yksilöä. Opastuskeskuksessa saamme ihailla myös sinisävyistä ugandantöyhtömonarkkia. Lopuksi meille esittäytyy ohilennollaan vielä 3 valkoniskakorppia.

Palaamme Kisoron hotellille, jossa syömme lounaan klo 14 jälkeen. Munakas ja chipsit ovat turvallinen valinta. Muita ruokailijoita emme näe, lieneekö ollut koko hotellissa muita asiakkaita lainkaan? Hotellin pihalla liikuskelee ugandantöyhtömonarkki, päiväsummaksi kirjaamme 3 yksilöä.

Pitkän polulla patikoinnin ja ruokailun jälkeen on taas mukava istua autossa. Suuntaamme takaisin samaa tietä kuin mitä edellisiltana tulimme Kisoroon pimeässä. Kalliorinteellä ennen Echuyaa havaitsemme reissun ainoan afrikankalliopääskyn (Rock Martin). Echuya Forestin ohitamme autosta poistumatta.

Ennen iltaa ehdimme vielä kääntyä Rubandan kohdalla Rubanda Swampille etsimään kosteikkolajeja. Kohde sijaitsee n. 7 kilometriä päätieltä länteen. Alue on vanhaa papyruskosteikkoa, jonka ihminen on monin paikoin ottanut käyttöönsä. Kyläläiset viljelevät kosteikkopelloilla mm. perunaa, joka näyttääkin kasvavan hyvin.  

Kobolttihaikara, pyhäiibis ja malakiittikalastaja edustavat meille jo tuttua lajistoa. Papyruskasvustossa lentelee useita rantasieppoja. Värikkäitä papyrusherttuja (Carruther´s Cisticola) näemme useita. Atrapilla saamme lopulta ugandanmetsäkerttusen (White-winged Warbler) antamaan laulunäytteen, kirjaamme havaintoihin 2 yksilöä. Lajilla on tapana piilotella papyruskasvustossa. Muualla emme lajia havaitse. Atrapilla Alfred houkuttelee esiin myös suokeltakertun (Papyrus Yellow Warbler), joka elelee paikallisena vain papyruskasvustoissa. Näkemämme lintu lienee nuori, koska sillä ei ole keltaista väriä. Papyrushemppoja (Papyrus Canary) näemme kaksi, kyse on myös papyrusendeemistä.

Ugandassa harvinaisinta lajia paikalla edustaa kuitenkin meille yllättäen löytynyt viitakutoja (Northern Masked Weaver), joka esittäytyy hyvin papyruksella istuskellen. Kirjan mukaan Itä-Afrikan viime aikojen ainoa tunnettu esiintymispaikka on Keniassa Baringon alueen kosteikolla. Alfred kertoo, että hän oli löytämässä ja määrittämässä lajia Rubandan kosteikolla muutama vuosi sitten. Laji määritettiin lintuverkolla pyydystämällä. Olemme iloisia nähdessämme näin harvinaisen lajin.

Monesta muusta lajista poiketen saamme tarkkailla pitkään afrikkalaista mustapäätaskua. Jo tutumpaa lajistoa edustavat myös afrikansuohaukka, tuhkahyyppä, viiruhemppo, afrikanparatiisimonarkki ja punasiipipiispa. Uutena lajina näemme isokultakutojan (Holub´s Golden Weaver). Suvantovästäräkki (Cape Wagtail) kuuluu myös havaintoihimme. Paikalliset ovat kaivaneet kosteikon mutaikosta suurehkon monnin. Alfred esittelee sitä tyytyväisenä; otamme otuksesta kuvia. Opas sitoo kalan kaisloilla automme katon peräosaan. Se on tarkoitus syödä illalla (Alfred ja Sam varmaan kalan syövätkin, me emme näe sen valmistamista tai saa maistiaisia).

Lähdemme Rubandan kosteikolta vasta iltakuuden jälkeen. Sunnuntai-illan kunniaksi Rubandan kylällä ihmiset parveilevat tiellä selvästikin parhaimpiinsa pukeutuneina. Illan pimetessä ajamme kohti Ruhijaa, joka kuuluu Bwindin kansallispuistoon (Bwindi Impenetrable Forest National Park). Nousemme pikkutietä hiljalleen yhä korkeammalle. Pimeällä vuoristotiellä äkkäämme auton valokeiloissa kehrääjän. Se istuu hetken aikaa paikallaan maantiellä, kunnes pärähtää matkoihinsa. Kyse on viidakkokehrääjästä (Rwenzori Nightjar), ARE-lajista.

Saavumme Ruhijaan klo 19.50. Olemme noin 2300 metrin korkeudella merenpinnasta. Illallisen nautimme Trekker´s Tavernissa runsaan kilometrin päässä majoituspaikastamme. Ateria on yksinkertainen, mutta ruoka hyvää. Se sisältää keitetyt perunat, pihvin ja kasvikset. Se maksaakin 15,5 dollaria henkeä kohti, mikä on selvästi enemmän kuin mihin tähän asti olemme tottuneet. Hyvä olut kyytipoikana lievittää kuitenkin erämaahinnan tuomaa tuskaa. Kun vielä kirjaamme päivän erinomaiset havainnot muistiin, olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Lajeja on kolmen päivän aikana kertynyt n. 220.

Majoitumme vaatimattomaan ”Communityn” ylläpitämässä rakennukseen. Jokaisella on oma huone ilman sähköä. Wc on yhteinen lattiareikä paitsi yhdessä huoneessa, johon on pykätty vesiklosetti. Käytämme sitä. Alfred ja kuski yöpyvät katoksellisella verannalla teltassa. Jostakin syystä ei AWU halunnut majoittaa meitä ITFC:n guesthouseen tai omaan ”taloon” vaikka olimme sellaisen varanneet.

Maanantai 7.9.

Nousemme aamuvarhaisella, syömme aamupalan terassilla, pakkaamme reppuihimme päiväretkitarpeet ja lähdemme autolla puomille ja siitä eteenpäin jalkapatikassa kohti Mubwindi Swampia. Sää on mitä mainioin: sopivan lämmin, selkeä ja tyyni. Maantiellä tepastelevat kultarintasirkut ilahduttivat päästäessään kuvaamaan verraten läheltä. Kirjaamme niitä muistiin neljä. Hopeasieppo on tienvarsipensaissa. Jo tutuksi tulleen ruskokurkkuapalin pirinä kantautuu lähimetsästä. Tien varren puissa on linnunpönttöjä; ne on asetettu kongontiaisille (Stripe-breasted Tit), hieman myöhemmin näemmekin yhden yksilön, jolla on rengas jalassaan. Kyse on ARE-lajista. Valkoniskakorppi lentää ronkkuen ylitsemme.

Polun tunnelma on hieno: kuljemme rehevässä tyynessä vuoristosademetsässä hiljalleen eteenpäin ääniä kuunnellen ja metsäluontoa ihmetellen. Tuon tuostakin puiden lomitse avautuu upeita näkymiä ympäristön vuoristosademetsiin. Metsäpeitteiset kukkulat levittäytyvät laajana alapuolellamme. Lintujen ääniä kuuluu harvakseltaan, laulukausi kun ei ole menossa. Vuoribulbuli (Mountain Greenbul) lymyilee polunvarsimetsässä verraten hiljaisena. 4 mustanokkaturakoa sen sijaan pitää sen verran meteliä, että ne on helppo havaita. Siellä täällä näemme eri medestäjälajeja. Ruskokurkkuapalin puhelinääni kantautuu tuon tuostakin – päiväsummaksi saamme n. 15. ARE-lajeihin kuuluva sinipäämedestäjä (Blue-headed Sunbird) näyttäytyy ja jää retken ainoaksi havainnoksi lajista.

Kulkiessamme rinnettä alaspäin 2 säihkyuunilintua (Red-faced Woodland Warbler) laulelee aivan lähellämme. Kirjaamme lopulta päiväsummaksi 3-4. Kotvan kuluttua valkopääsäihkyjät pitävät sellaista meteliä, että ne on helppo huomata. Merkitsemme päiväsummaksi 15 yksilöä. Harvinaista lajistoa edustaa retken ainokaiseksi jäävä guineanmetsäkerttunen (Evergreen Forest Warbler), jonka äänen kuulemme.

Polun varrella pysähdymme kohtaan, josta avautuu kiehtova näkymä alaspäin Mubwindi Swampille. Olemme n. 2200 metrin korkeudessa. Tästä eteenpäin rinne jyrkkenee huomattavasti. Jyrkässä kohdassa vasen jalkani taipuu liian syvään koukkuun ja tunnen jotakin pehmeää repeävän. Polveen kertyy vettä. Jalka ei ole erityisen kipeä, mutta koko loppupäivän ja loppuretken (2 viikkoa) joudun kävelemään hieman toispuoleisesti. Jalka ei pääse missään vaiheessa lepäämään, mikä olisi edellytys paranemiselle (kuntoutan polvea vielä seuraavan talvenkin koti-Suomessa).

Töyhtösukassepän (Grey-throated Barbet) saamme havaintoihimme. Korkealla puussa äkkäämme risukasan, jonka opas sanoo olevan simpanssin pesän. Jostakin kantautuu matala yksitavuinen ”wrah” –huuto. Se kuluu sinimarakatille (Blue Monkey), jonka löydämme patsastelemassa läheisessä kelossa.

Alhaalla kosteikkoisemmalla metsäosuudella saamme ihastella kahta raitapriiniaa. Vuorikerttutimalin (Mountain Illadopsis) Alfred houkuttelee atrapilla varsin lähelle. Sitruunavihermedestäjä esittäytyi hyvin ja on väritykseltään erityisen kaunis medestäjä. Erään kasvin kukinnon kimpussa kieppuu 3 afrikansitruunahemppoa. Eilen tutuksi tullut vuoriapali, ARE-laji, näyttäytyy myös hyvin. Ennen suota seuraamme pistiäisten parveilua korkealla puussa pesänsä ympärillä. Polun varrella on paikoin laulukaskaita, joiden vihlova ääni ympäröi meidät kulkiessamme yhteisön ohi.

Saavumme Mubwindi Swampille sammakoiden kurnuttaessa kosteikolla. Suoalue sijaitsee hieman yli 2000 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella. Äänessä ovat myös kongonmetsäkerttunen (Grauer´s Rush Warbler) ja viitarääkkiäinen, edellinen ARE-laji ja koko retken ainokainen. Ilmasto on vuoristosademetsissä varmaankin puhdas, koskapa monissa puissa kasvaa naavaa pitkinä roikkuvina partoina. Viherkurkkumedestäjä, vuoriharmaasieppo ja viiruhemppo näyttäytyvät. Selvästi harvinaisempaa lajistoa edustavat kivunsieppo (Yellow-eyed Black Flycatcher) ja aivan yläpuolellemme lennähtänyt sinikäki, joka viihtyy paikalla mukavan tovin esittämässä näppäilevää laskevaa äänisarjaansa. Kivunsieppo, jonka näemme varsin hyvin, on ARE laji ja yksilö jää koko retkemme ainokaiseksi.

Viivymme suon laidalla maisemia ihaillen ja ääniä kuunnellen samalla kun popsimme eväitämme. Kevyt tuulenhenkäys leuhauttelee aika ajoin yksittäisten suopuiden naavapartoja. Rääkkiäiset ja kongonmetsäkerttunen ääntelevät. Ihmisen äänimaailma ei kantaudu syvälle vuoristosademetsään. Lähdemme hiljalleen paluumatkalle. Kotvan kuluttua erotamme latvustossa pienen petolinnun. Kyse on harvinaisesta afrikanvarpushaukasta. Alempana polun varren pikkupuissa liikuskelee angolanhuiskulepinkäinen.

Mehiläissyöjistä havaitsemme uutena lajina kanelimehiläissyöjän (Cinnamon-chested Bee-eater), joita on kaikkiaan 3 yksilöä. Aivan yllättäen näemme sen, johon emme jaksaneet etukäteen uskoa. Alfredin ansiosta laji löytyy: kongonharlekiini (African Green Broadbill) korkealla harvapuustoisen metsän latvuksessa. Näemme linnun sekä paikallaan istumassa latvuksessa että lennossa. Paikalla on toinenkin kongonharlekiini. Kyseessä on Ugandan tavoitelluimpia lajeja, jota ei ole mahdollista monessa paikassa löytää. Yleensä laji nähdään pesimäaikana, joka on kuitenkin nyt kaukana takanapäin. Olemme lajin reviirillä ja Alfred osaa etsiä lajia paikalta. Hän käyttää omaa vihellystään houkutellakseen lajin esille ja se toimii. Kyseessä on ARE-laji. Olemme erittäin tyytyväisiä.

Jatkamme taipaletta eteenpäin ja kuljemme paluumatkalla eri reittiä kuin suolle laskeutuessamme. Tämä kiertopolku tehtiin Alfredin mukaan edellisenä vuonna ja se ei kulje yhtä jyrkkää rinnettä kuin tulomatkallamme, mikä onkin hyvä polvivaurioni vuoksi. Havaintoihin kirjaamme afrikanharmaakäpinkäisen. Päiväsummaksi laskemme niitä 10 yksilöä. Tulemme paikkaan, jossa kuulemme eräästä kumparemetsiköstä lyhyehkön hyrinän. Kyseessä on kongonkerttu (Grauer´s Warbler), ARE-laji, joka elelee vain vuoristosademetsissä. Laji esittää hyrinäänsä muutaman kerran ja havainto jää koko retkemme ainokaiseksi kyseisestä lajista. Samalla paikalla seuraamme lyijytimalia. Vuoriharmaasieppoja (African Dusky Flycatcher) näemme päivän aikana vajaa kymmenen, afrikankeltarillejä yli 20.

Kavuttuamme pitkää rinnettä yhä ylemmäs, tupsahdamme yllättäen takaisin Ruhijan maantielle, josta aamulla poikkesimme Mubwindin metsäpolulle. Ruskopuikkija (Red Duiker) säntää kallionreunamalta pakoon. Iloksemme löydämme afrikantrogonin(Narina Trogon) istuskelemasta tienvarsipuustossa. Maassa lojuvat kuivat lehdet kahisevat jaloissamme, kun yritämme kurkkia metsän kätköihin nähdäksemme linnun paremmin. Vielä ennen Ruhijan porttia saamme ihastella reissun ensimmäisiä gueretsoja. Nämä mustavalkoiset apinat, joita on viitisen, esittäytyivät upeasti liikkuessaan puustossa. Kultanokkahemppo (Oriole Finch) näyttäytyy meille myös. Harvinaista lajistoa edustavat päivän 3 nokipunapeippoa (Dusky Crimsonwing), jotka jäävät reissumme ainokaisiksi. Kyse on ARE-lajista. Havaintoihimme kirjautuu myös epolettilepinkäinen (Lagden´s Bush-shrike) sekä 2 ruso-otsatikkasta (Cardinal Woodpecker).

ITFC Guesthousen pihalla staijailemme hetken aikaa samalla kun odottelemme autoa. Angolanhaarapääskyt pesivät rakennuksessa, mutta nyt pesimäkausi on jo ohi. Lintuja on silti paikalla. Muutamia petolintuja lentää ylitsemme, parhaimpana havaintona afrikanpikkukotka (Ayres´s Hawk Eagle), joka jää reissumme ainoaksi. Sen lisäksi paikan ylittää 3 sirokotkaa. Hopeasieppojen päiväsumma on 8.

Hyvän retkipäivän päätteeksi istahdamme terassillemme havaintoja kirjoittelemaan. Vajaan parin tunnin rankkasade osuu samoihin aikoihin. Olemme onnistuneesti päässeet sateen suojaan juuri ennen taivaan porttien avautumista. Sateesta välittämättä afrikanvästäräkki hauskuuttaa meitä taistelemalla vuokra-automme sivupeilin kanssa pitkän tovin nähdessään peilistä oman kuvansa.

Illalliseksi olemme tilanneet kanaa ja perunaa. Ateria tuodaankin terassillemme lautasilla hienosti aseteltuna sipulirenkain ja ruskean kastikkeen kera. Ruoka on kuitenkin kylmää! Olemme epäluuloisia, mutta rohkenemme aterian syödä: päättelemme, että se on tuotu hieman kauempaa ja ruoka on ehtinyt jäähtyä. Maussa ei ole erityistä moitittavaa, täkäläisissä kanoissa ei aina tunnu olevan kovin paljon syötävää.

Isäntäväki kysyy ystävällisesti haluammeko, että laittavat meille nuotion pihamaalle. Emme sellaista kuitenkaan kaipaa. Eipä aikaakaan kun kysyjä virittelee nuotiota. Sateen jäljiltä puut ovat kosteita ja sankka savu leviää terassille ja epäilemättä myös huoneisiimme, ovet kun eivät ole aivan tiiviitä ja seinissäkin on ilmastointirakoja. Hoksautamme tästä, jolloin nuotion sytyttäjä huomaa asian itsekin ja sammuttaa viritelmänsä.

Illaksi taivas kirkastuu ja upea tähtien kirjo levittäytyy yllemme. Tähtien tiivistymävyö, Milkyway, erottuu selvästi. Etelänristi loistaa kirkkaana – ainakin oletamme erään tähden sellaiseksi. Täysikuu nousee antamaan valoaan pimeyteen. Neljän päivän kuluessa olemme havainneet n. 260 lajia.

Tiistai 8.9.

Aamulla heräämme afrikanpöllön (African Wood Owl) komeaan huuteluun puoli kuudelta. On vielä pilkkopimeää, sää on tyyni, yllämme aukeaa edelleen kirkas tähtitaivas ja täysikuu mollottaa. Pöllöt huutelevat ja vastailevat toisilleen. Aamuhämärissä saatamme laskea lähipuissa jopa 4 afrikanpöllöä.

Aamupalan jälkeen pakkaamme tavaramme autoon ja lähdemme Ruhijasta kohti Buhomaa. Pysähtelemme välillä ja kuljemme tietä jalkapatikassa maisemia ja lintuja tarkkaillen. Liikumme 2300-2500 metrin korkeudella merenpinnasta. Apinalajeista näyttäytyy valkokurkkumarakatti (Lhoest´s Monkey). Hentorakkeleita (Slender-billed Starling) havaitsemme kaksi äänekästä parvea, toisessa on n. 35 ja toisessa n. 10 lintua. Jo Gambiasta tuttuja afrikanviherkyyhkyjä on 2. Maisemat ovat upeita: olemme sen verran korkealla ja tie rinteelle sijoittuneena niin, että saatamme nähdä aika ajoin kaunista maisemakuvaa etelän ja lännen puolella. On vielä aamu ja usva leijuu notkopaikkojen yllä. Kumparemetsät erottuvat runsaspuustoisina kohotessaan usvanotkojen ylle. Havaitsemme kaksi sinimarakattia (Blue Monkey) tien varrella.

Lajeja kertyy: töyhtökotka, lisää kottaraisia (rakkeleita), kuoroherttujen mekastusta. Aivan tienvarren matalissa puissa saamme ihastella kultaperäsepän (Yellow-rumped Tinkerbird) värejä. Yhtä hyvin näyttäytyy peruukkikerttu (Grey-capped Warbler). Kuulemme jo tutuksi tulleen ruskokurkkuapalin pirinää. Uutena lajina kuulemme suomufrankoliinin (Scaly Francolin) ääntelyä, joka jääkin ainoaksi havainnoksi lajista.

Aurinko nousee hiljalleen ja aamu etenee aamupäiväksi. Matalissa tienvarsipuissa saamme seuraavaksi ihastella ruwenzorintöpösieppoa valkoisine otsatäplineen. Kanelimehiläissyöjiä summaamme paikalta n. 8 yksilöä. Saavumme teeviljelmille: kukkuloiden lakien rinteet on raivattu teeviljelmiä varten. Alfred toteaa: "highland tea". Kyläläisiä on peltotöissä ja lisää porukkaa saapuu, jopa aivan pieniä lapsia. Näyttää siltä, että pojat kulkevat Ruhijan suuntaan maantietä kouluun ja tytöt menevät viljelmille.

Rinnepensaissa istuskelee akaasialepinkäinen ja vähän myöhemmin vielä toinen. Avomaalla kukkulanrinteellä havaitsemme tummatäpläpeipon (Dusky Twinspot), ja kuorohertut pitävät taas meteliään. Tummatäpläpeippo jää reissumme ainoaksi, kuten myös kaksi harmaaniskapeippoa (Yellow-crowned Canary), jotka ovat avomaalla rinteessä. Afrikkalainen mustapäätaskukoiras esittäytyy hyvin. Päristäjäherttu esittää laululentoaan – tämäkin havainto jää koko reissun ainokaiseksi. Ainoaksi jää myös hieman etäämpää huuteleva afrikankäenpiika. Jo tutumpaa aiemmin nähtyä lajistoa edustaa viiruhemppo. Sininokipääskyjen päiväsumma on n. 20.

The Neck. Aamupäivällä saavumme kuuluisalle The Neckille eli kohtaan, jossa Ruhijan ja Buhoman välinen kansallispuiston osa kapenee muodoltaan kaulamaiseksi. Olemme laskeutuneet 1500-1600 metrin korkeuteen, mikä ilmenee rehevässä kasvillisuudessa. Ilma on lämmennyt selvästi. Aurinko paistaa ja metsässä tuntuu olevan mukavasti ääniä. Aloitamme taipaleemme rauhallista tietä puron ylittävältä sillalta. Pikkuhunajaopas (Dwarf Honeyguide) ääntelee metsikössä. Kyse on ARE-lajista. Purolla on purosieppo, tietenkin, ja koskivästäräkki (2). Pikkubulbuleita laulelee metsässä siellä täällä, mutta parasta antia on tiheikköbulbuli (Ansorge´s Greenbul), joka ensin antaa laulunäytteen ja lentää sitten tien yli. Kirjallisuuden mukaan lähin tunnettu esiintymä on Kenian Kakamegassa, mutta Alfred ja eräs englantilainen löysivät lajin esiintymän Ugandasta ja lajia tavataan nyt säännöllisesti ainakin Buhomassa.

Ilma lämpenee vielä hieman ja on parhaimmillaan lähellä hellerajaa. Apinalajeista kirjaamme 2 sinimarakattia. Punasilmätiaisparvi kieppuu erään korkean puun latvuksessa, kirjaamme vähintään 5 yksilöä. Tamburiinikyyhky huuteli metsässä. Vähän myöhemmin kumean ääninäytteensä antaa pronssiniskakyyhky (Western Bronze-naped Pigeon). Näemme korkean puun kuivuneissa latvaoksissa odotetun ja toivotun mustamehiläissyöjän (Black Bee-eater). Lintuja on kaikkiaan 4-5. Havaintoja kartuttavat myös ääntelevä harmaabulbuli ja viheltelevä kongonmuurahaisrastas (Rufous Flycatcher-Thrush). Saavumme pikkukosteikolle, jossa sammakot pitävät menojaan. Rämerääkkiäinen (White-spotted Flufftail) huutelee jatkuvasti ja Alfred saa sen innostumaan omalla vihellyksellään. On tyyntä ja äänet kantautuivat sademetsässä hyvin.

Kuljemme tietä taas palan matkaa ja vastaamme tulee parvi ampiaisseppiä (6), jotka napostelivat puiden hedelmillä, kuulemme myös lajin hyrinää. Matalampana näyttäytyy valkokurkkupriinia. Korkean puun rungolla saamme puolestaan ihastella punamyssykutojaa (Red-headed Malimbe). Vähitellen saavumme The Neckin läpi Buhoman puolen viljelmille, jossa uutena lajina näyttäytyi 2 mustasiipilepinkäistä (Mackinnon´s Fiscal). Ennen Buhomaa pysähdymme vielä seuraamaan hetkeksi tienvarren pensaissa vaaleasilmäkutojia (Spectacled Weaver), joita on 3. Myöhemmin emme lajia enää näe.

Lähestymme iltapäivällä Bwindin kansallispuiston Buhomaa samalla kun kaakon suunnalle kerääntyy mustanpuhuvia sadepilviä. Taivaanportit avautuvatkin. Aloitamme Buhoma Community Rest campin ravintolassa sadetta pidellen. Tilaamme hyvän myöhäisen lounaan (mixed vegetables) ja nautimme siitä. Majapaikkamme puissa kylähelttasiepot soittelevat laulujaan ja afrikanvästäräkki tepastelee pihanurmella. Kyläbulbulit pulputtelevat. Olemme 1470 metrin korkeudella merenpinnasta.

Sateen tauottua pääsemme majoittumaan: afrikkalaistytöt kantavat painavat matkalaukkumme päänsä päällä alarinteeseen, jossa valitsemamme majapaikat ovat. Saamme iloisen hymyn ja maininnan, että nyt olemme Afrikassa ja työnjako on täällä tämä: meidän tulee se vain hyväksyä - voi pojat. Meillä on kahden ja yhden hengen teltat, mutta vain toisessa sähkövalo. Olemme varautuneet tilanteeseen hyvillä taskulampuilla.

Ehdimme vielä ennen iltaa klo 16.15-17.45 Buhoman puronvarren polulle (”self-guided trail” = Munyaga River walk), jonka talsimme läpi. Sää on nyt pilvinen, mutta ei juuri sada. Sadeviitta ja saappaat ovat silti tarpeeseen. Mustakutojat  (Vieillot´s Black Weaver) ovat vielä kylätien varren pesimäpaikallaan, vaikka pesimäkausi on jo ohi. Puronvarsipolulla seuraamme kongonviolettiturakoa (Ross´s Turaco) kelopuun latvuksessa.  Teemme reissun ainoan havainnon keltasäihkybulbulista (Cabanis´s Greenbul), kuten myös kongonharmaasieposta (Chapin´s Flycatcher), joka on ARE-laji. Trumpettitulppaanit kukkivat upeasti ja kukinnot kaartuvat viehkosti solisevan puron ylle. Metsässä näemme värikkään punapyrstöbulbulin (Red-tailed Greenbul). Keltaviiksibulbuleita kirjaamme päiväsummaksi 6. Kylätiellä saamme kuvata mielin määrin upeaa sinitöyhtömonarkkia. Pensastossa liikuskelee harmaaloistolepinkäinen (Bocage´s Bush-shrike).

Palattuamme teltoille taivaan portit avautuvat uudelleen ja vettä tulee jonkin aikaa runsaasti. Illastamme ravintolassa kalaa samalla kun kirjaamme havainnot muistiin. Viiden päivän aikana olemme nähneet lajeja saman verran kuin pari vuotta aiemmin Gambiassa kahdessa viikossa! Teltoilla pimeässä Timo soittaa kivunkirjorastaan (Kivu Ground Thrush) ääntä soittimelta. Lintu alkaa laulaa lähellä, ARE-laji tämäkin.

Keskiviikko 9.9.

Bwindi Impenetrable National Park on biologisesti Afrikan monimuotoisimpia metsiä. Se sijoittuu Afrikan läntisen hautavajoaman reunamalle. Puistossa elää yli puolet maailman vuorigorillakannasta. Me emme kuitenkaan ole varanneet gorillaretkeä. Muuten niitä on epätodennäköistä nähdä.

Aamu valkenee viileänä (+14). Maksamme yhden päivän sisäänpääsy- ja kävelymaksun, joka on 45 dollaria hengeltä. Lähdemme puoli kahdeksalta Buhomasta Ntekoon johtavaa polku-uraa. Mukanamme on Alfredin lisäksi kaksi aseistettua sotilasta (military escort). Sotapojat saapuvat lähes puoli tuntia myöhässä n. klo 7.50. Jälkeenpäin pohdimme, että "Where to Watch Birds in Uganda" -kirjan kartan perusteella emme  juuri kävele kuulua Waterfall Loopia, mikä olisi pääuran itäpuolella ja hyvä kivunkirjorastas–paikka. Ehkä vain yhdessä kohdassa menemme vajaa sata metriä Waterfall Loopia.

Bwindin Buhomasta on synkkä lukunsa runsaan 10 vuoden takaa. Maaliskuussa 1999 Ruandan kapinalliset hyökkäsivät Buhomaan ja tappoivat kaksi rajavartijaa sekä ottivat suurehkon joukon turisteja vangiksi ja lähtivät kuljettamaan heitä Kongoon. Matkailijoista tapettiin lopulta 8 ja muut pääsivät vapaaksi ja palaamaan Ugandaan. Tarkoituksena ilmeisesti oli häiritä Ugandan turismia, minkä yksi keskuksista on Buhoma ja sieltä tehtävät vuorigorillaretket. Tämän jälkeen Buhoma on hyvin vartioitu ja sotilaat kulkevat turistien mukana retkillä.

Heti polun alkuosuudella kuulemme afrikanharlekiinin (African Broadbill) ääntelyä. Havaintoihin saatamme kirjata 2 yksilöä. Pikkubulbuleita laulelee siellä täällä, se on selvästi sademetsien yleisin bulbuli. Aivan polun alkupuolella kuulemme lintujen kovasti varoittelevan jotakin puustossa. Etsimällä löydämme tropiikkivarpuspöllön (Red-chested Owlet) istuskelemasta oksalla. Saamme tarkkailla sitä jonkin aikaa. Lepinkäissiepon (African Shrike-flycatcher) näemme hyvin. Mustanokkaturako (Black-billed Turaco) liikuskelee lehvästössä.

Viherpikkuseppiä on useita: laji on helppo tunnistaa äänestä, joka alkaa viiriäismäisellä hyt-yt -telyllä. Oliivikyyhkyn (Olive Pigeon) ääntä kuulemme ja lintu jää ainoaksi Buhomassa havaituksi. Pronssiniskakyyhkyjä huhuilee kolme yksilöä. Seuraava havainto on taas kovaa luokkaa: kuulemme kongontöpökerttusen (Short-tailed Warbler) ääntelyä, kyseessä on ARE-laji. Edetessämme hiljalleen polkua eteenpäin, havaintoja kertyy lisää: jo tuttu afrikanharmaakäpinkäinen, toinen havaintomme punamyssykutojasta, lintuja on korkeissa puissa 2, smaragdikäki viheltelee ”hello´taan Georgielle”, lymyhemppoja (Thick-billed Seedeater) kirjaamme muistiin 2. Vielä kameruninpunatasku (White-bellied Robin Chat) piilottelee tiheikössä ja havainto jää koko reissumme ainokaiseksi. Punavirtakerttuset laulelevat kolmen yksilön voimin.

Pysähdymme polun varrelle noin puoleksi tunniksi syömään mukana kantamiamme eväitä. Hyvien havaintojen jälkeen lounas maistuu. Samalla teemme havaintoja. Keisarijalokotka (African Crowned Eagle) lentää verraten läheltä ohitsemme sademetsän yläpuolella. Polun varrella lentelee myös upeita perhosia. Eväslounaan jälkeen lähdemme paluumatkalle samaa polkua. Punasilmätiaisia merkitsemme muistiin 6. Kotvan kuluttua kuulemme kongontikkasen ja saamme seurailla hetken pikkutäplätikkaa. Pikiotsatikkanenkin kuuluu päivän havaintoihin. Tarkkailemme pitkään nokisieppoa latvustossa. Viirupyrstötrogoni (Bar-tailed Trogon) intoutuu ääntelemään ja toinenkin yksilö on paikalla. Retken ensimmäisen isolatvuskottaraisen (Narrow-tailed Starling) näemme istuskelemassa puun kuivuneissa latvaoksissa. Ensimmäisen täpläsepän kirjaamme myös havaintoihin. Oranssirusorinta (Equatorial Akalat) siimestelee puronvarsimetsässä ja muurahaisrastas (White-tailed Ant-Thrush) oleilee pääpolun varrella. Afrikankeltarillejä kirjaamme päivälle n. 20.

Tuttuun tapaan Alfred houkuttelee lintuja näkyville tai ääntelemään viheltämällä taidokkaasti lajien ääniä. Toisinaan hän käyttää myös soitinta. Erityisesti äänten tunnistajana Alfred on taitava. Joissakin tilanteissa opas määrittää kuitenkin liian nopeasti ja joutuu korjaamaan. Toisaalta Alfred löytää linnut erinomaisesti, hänellä on hyvä paikallistuntemus ja pääasiassa pystyy nopeaan ja oikeaan määritykseen. Metsässä hän on omimmillaan.  

Onnistuneen reissun jälkeen saavumme takaisin Buhoman leiriimme. Samalla alkaa sopivasti iltapäiväsade. Kylähelttasiepot, kyläbulbulit ja kuorohertut ovat äänessä. Jälkimäisten päiväsummaksi kirjaamme n. 35. Tarkkailemme rehevää sademetsäluontoa telttojemme terassilla runsaan tunnin. Notkossa liikuskelee 2 kongonviolettiturakoa. Alkuillasta kuuden aikaan sade yltyy kovaksi ja ukkonen jyrähtelee komeasti. Vesi virtaa rinnepolkua vuolaana alas. Puolentoistatunnin sateen jälkeen se taukoaa yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Illallisen yhteydessä kirjaamme hyvät havaintomme muistiin. Timon maastomerkinnät auttavat muistamaan havaitut lajit ja lukumäärät. Kuuden päivän jälkeen lajeja on jo n. 340.

Torstai 10.9.

Aamulla pomppaamme pirteänä ylös valmiina uusiin seikkailuihin. Hetken on viileää, mutta ilma lämpenee nopeasti. Patikoimme hiljalleen läpi River Walkin, jonka kävimme läpi toissailtana, nyt vain kuljemme sen toisin päin. Heti aluksi näemme uutena lajina töyhtöhelmikanan, lintuja on 2. Uusi laji on myös kelon latvassa istuskeleva guineansininärhi (Blue-throated Roller). Pikkubulbulit pitävät ääntelyään lehvästössä. Erityisen upea on punatasku (Red-capped Robin), jonka löydämme pensastosta aivan maan rajasta. Alfred saa viheltelyllään linnun pysymään pitkään paikalla. Lähellä Buhoman leiriämme saamme tarkkailla kylähelttasieppoja, juhla-asuisia mustakurkkukutojia, afrikantuhkasieppoa (Dusky-blue Flycatcher) sekä isonoki- ja nokiperäpeippoa (Grey-headed ja White-breasted Negrofinch).

Aamupatikoinnin jälkeen pakkaamme tavaramme, luovutamme telttamme ja lähdemme ajamaan kohti Queen Elizabethin kansallispuistoa. On välillä mukava istua autossa ja antaa matkan viedä.

Aivan alkumatkasta pysähdymme kyläkoululla, jossa Aarne luovuttaa mukanaan tuomansa varsin mittavan kynä- ja muun koulutarvikevalikoiman opettajalle. Juhlistamme tilannetta kuvien otolla.

Tien varrella istuskelee töyhtökotka ja saamme siitä hyviä kuvia. Tienvarsikylässä tankkaamme autoon 80,9 litraa, mikä Timon laskujen mukaan merkitsee 16,5 litran kulutusta 100 km:lla ajalla 5.-10.9. Samalla kuvaamme muutamaa lentelevää kafferikiitäjää. Tuttu afrikanvästäräkki keikuttelee pyrstöään läheisellä katolla.

Puolenpäivän jälkeen saavumme Queen Elizabethin kansallispuistoon. Puisto on pinta-alaltaan massiivinen: 1978 km². Queen Elizabeth on Bradtin mukaan Ugandan suosituin savannialue. Me näemme safariporukoita yhtä paljon täällä kuin myöhemmin Murchison Fallsilla.

Ishashan avoimet savannimaisemat akaasioineen ovat upeita. Emme kuitenkaan juuri pysähtele, vain sen verran, että tarkastamme autosta nähdyt mielenkiintoiset lajit. Parasta antia ovat 3 korvakorppikotkaa, jotka kaartelivat hiekkatien yläpuolella kahdessa eri kohdassa. Näemme petolinnut hyvin ja saamme myös onnistuneita kuvia ja videokuvaa.

Sieppodrongo istuskelee savannin pensaassa. Joitakin antilooppeja käyskentelee monin paikoin, pääasiassa kobeja, mutta myös yksi ja reissun viimeinen topi tepastelee laitumella. Myöhemmin tien varrella liikuskelee kymmeniä paviaaneja. 150 pelikaania lentää savannin yli Lake Edwardin pohjoispäätä kohden – samaan suuntaan, jonne itse olemme menossa.

Kolmen aikaan iltapäivällä saavumme kansallispuiston Katungurun portille, Katunguru gatelle, ja maksamme pääsymaksut: 60 dollaria hengeltä kahdesta päivästä, auton sisäänpääsymaksu on 15 dollaria.

Portin jälkeen saavumme aivan erilaiselle savannille kuin hetkeä aiemmin Ishashassa. Tämän savannin hallitsevana näkymänä ovat suuret tyräkit, toki muitakin puita ja pensaita on, mutta seutu on selvästi kuivempaa kuin Ishashassa, jossa kasvoi myös korkeampia savannipuita.

Hetken ajettuamme ja ihasteltuamme maisemia huomaamme norsuja aivan tien varrella. Pysähdymme ja saamme seurata niiden elämää hyvän tovin kattoluukun kautta. Autosta ei ole syytä ulos mennä, sillä norsut saattavat olla arvaamattomia. Elukat puuhastelevat omia juttujaan vain muutaman kymmenen metrin päässä. Paikalla on parikymmentä eläintä, uroksia, naaraita ja jo kohtalaisen kokoisia poikasia. Urosnorsu antaa komeita ääninäytteitä: töräykset näyttävät liittyvän siihen, että se kutsuu porukan koolle ylittämään hiekkatie, jossa olemme niitä tarkkailemassa. Norsut ovat meistä katsottuna aluksi hiekkatien oikealla puolella, mutta siirtyivät vähitellen tien yli vasemmalle puolelle. Testaamme niiden reagointia: pysäytimme auton moottorin, jolloin myös norsut pysähtyvät tielle epäluuloisina. Hetken kuluttua ne kuitenkin jatkavat matkaansa. Olemme onnekkaita: myöhemmin huomaamme, että vaikka norsuja sinänsä kyllä näkee kohtalaisen helposti sekä Queen Elizabethin että Murchison Fallsin kansallispuistoissa, niin muualla emme näe niitä läheskään näin läheltä.

Jatkamme safarimatkaa. Tyräkin latvassa istuskelee jokikäärmekotka taustanaan upea Kazinga Channel. Kanaalilla kahlailee myös muutama norsu. Ruskokäärmekotka näyttäytyy myös. Mweya Hostelilla meitä tervehtii uutena lajina rikkihemppo (Brimstone Canary). Kiitäjiä, joita emme pysty suuren etäisyyden vuoksi määrittämään lajilleen, näemme päivän aikana tuhatkunta. Määritykseen ei myöskään tarjoudu tilaisuutta reippaan matkavauhdin vuoksi.

Neljän jälkeen iltapäivällä majoituimme Mweya Hosteliin: twin ja single room maksavat yhteensä kahdelta yöltä 140 dollaria eli n. 24 dollaria henkeä kohden yöltä. Olemme hieman alle 1000 metrin korkeudella merenpinnasta.

Majoittumisen jälkeen ajamme hieman pohjoisemmaksi Katween. Vesiantilooppeja liikuskelee savannilla. Rikkihemppoja on kaksi. Hippohill campin kukkulan päältä tarkkailemme ympäristöä. Paikalta on näkymä Lake Katwen ja  Lake Munyenyangen suuntaan. Pohjoisessa Ruwenzorivuoret kohoavat massiivisina hieman utuisessa maisemassa.

Kaakosta lähestyy tumma saderintama ja kotvan kuluttua alkaakin sataa varsin rankasti. Samalla ilma viilenee. Olemme sopivasti suojassa Hippo Hill campin ravintolakatoksessa, jossa nautimme oluet samalla kun lähetämme tekstiviestejä Suomeen. Yhteys toimii hyvin kuten tavallista. Nuori afrikkalaisäiti pitää sylissään pikkulasta ja vähän isompi istuu penkillä vieressä. Paikalla ei näy muita turisteja. Vilkkain turistiaika on jo ohi.

Sateen tauottua järville kerääntyy paljon lintuja. Sadat pelikaanit saapuvat aaltoilevina parvina kaukaa Lake Edwardilta ja osa laskeutuu pikkujärville yöpymään. Avosetteja laskemme n. 30 ja hietatiiroja n. 70. Harmaapäälokki on kuitenkin lukuisin, n. 500. Sininiskahiiro (Blue-naped Mousebird) viheltelee taustalla kuuluvasti. Palailemme Mweyan itäpuolen pikkuteitä majapaikkaamme Mweyan niemelle. Mweya Hostelin ravintolassa illastamme samalla kun kirjaamme päivän hyvät havainnot muistiin. Ateriana on ”whole fried fish with chips”. Kala on erinomaista: tilapiaa. Tilapiat kuuluvat kirjoahvenien heimoon. Ne kasvavat nopeasti suurikokoisiksi. Tilapiaa kasvatetaan Afrikassa myös viljelylaitoksissa. Lintulajeja on seitsemän päivän aikana kertynyt lähes 370.

Perjantai 11.9.

Linnut aloittavat aamukonserttinsa jo pimeässä. Äänet ovat enimmäkseen vieläkin tuntemattomia, vaikka olemme toki kuunnelleet cd:iltä niitä koti-Suomessa. Joukossa laulelee ainakin isopunatasku ja jokin ruostepyrstölaji. Lähdemme ajelemaan klo 6.30 kohti Maramagambon metsää. Tyräkkisavannilla, jossa edellisenä päivänä näimme norsulauman, tarkkailemme harmaapääkalastajaa (Grey-headed Kingfisher), joka istuskelee tyräkillä. Reissun ainoan havainnon teemme viiriäispyyjuoksijasta (Common Button-quail). Katungurun sillan lähellä havainnoimme helttakottaraisia (Wattled Starlings), joita on 35 yksilön parvi. Muualla kuin QENP:ssä emme lajia näe myöhemminkään. Muita lajeja ovat mm. kruunuhyyppä ja pärinäkiuru. Tyräkkisavannista poiketen saavumme ruohostoisemmalle savannille, jolloin myös lajisto muuttuu: heinäkerttu ja luhtaherttu ovat äänessä. Uutena lajina havaitsemme 2 viuhkakerttusta (Broad-tailed Warbler), jotka jäävät koko reissun ainokaisiksi. Pahkasiat ja afrikanpuhveli edustavat nisäkkäitä.

Maramagamboon johtavan tien varrella havaitsemme pensaassa Marsh Tchagran ja harmaapäälepinkäisen, joka on meille entuudestaan tuttu Gambiasta. Lepinkäinen viheltelee jonkin aikaa tien varrella. Muita safaritien varren lajeja ovat raakkujaherttu (Croaking Cisticola), retken ainoa lauleleva kyläherttu (Singing Cisticola), luhtavahanokka (Fan-breasted Waxbill), ruskoruostepyrstö (Brown-backed Scub-Robin), lukuisat helmikanat ja puussa istuskeleva liskohaukka. Ruskoruostepyrstö laulelee kauniisti. Ajettuamme ruohostosavannin reunatietä kymmenisen kilometriä saavumme Maramagambon metsään. Maksamme pääsymaksun, joka on 10 dollaria hengeltä. Olemme n. 930 metrin korkeudella merenpinnasta.

Maramagambossa on luola, jossa elää jättiläispython ja valtava määrä lepakoita. Kysymme tätä Alfredilta. Oppaan mukaan turisteja ei kuitenkaan enää päästetä luolaan. Syy jää meille epäselväksi. Johtuneeko siitä, että pari turistia on luolan lepakoista saanut tappavan vaarallisen tartuntataudin (Marburgin virus tms.). Python ja lepakot jäävät siis näkemättä, mutta emme jää sitä surkuttelemaan.

Parkkipaikan nurmella tepastelee Hadadaiibis, joka antaa kuvata itseään varsin mukavasti. Iibis nappaa ison madon pitkällä kaarevalla nokallaan. Kuivassa latvuksessa istuskelee korea mustamehiläissyöjä paistattelemassa päivää. Sinirintakalastaja huutelee metsästä kuuluvasti. Punarintakäki viheltelee ”it will rain”. Iltapäivällä huomaamme, että kyllä se osaa ennustaa.

Lähdemme patikoimaan metsäpolulle. Alfred on taas oma itsensä. Hän innostuu selvästi metsämaastossa, kun tuntee äänet hyvin ja osaa myös viheltämällä matkia ja kutsua lintuja. Punamuurahaisrastaan (Red-tailed Ant Thrus) hieman surumielinen vihellys kantautuu korviimme. Äänestä huomaamme myös afrikantrogonin (Narina Trogon). Tamburiinikyyhkyjen huutelua kuului aika ajoin. Vihertöpökerttunen (Green Crombec) näyttäytyy lehvästössä. Jonkin aikaa taivallettuamme saavumme metsäkosteikolle, jossa huutelee 2 rämerääkkiäistä. Alfred viheltelee niille ja ne vastaavat innokkaasti. Emme kuitenkaan saa huutelijoita näkyviin. Pikkubulbuleiden vaimea jokellus kuuluu sieltä täältä metsästä.

Hieman avoimemmalle saavuttuamme havaitsemme aavikkomehiläissyöjiä. Helmitöpöpeippo (Black-chinned Quail-Finch) lentää äännellen ylitsemme. Kosteikkometsässä saamme kuulla erikoista ääntelyä. Paikalla on vikkelä ja varsin pikkuinen surinahelttasieppo (Jameson´s Wattle-Eye), joka ei suostu poseerattavaksi vaan lymyilee puustossa. Havainto jää retkemme ainoaksi. Polun varrella seuraamme tovin suomurintatimalia (Scaly-breasted Illadopsis). Hieman myöhemmin tarkkailemme latvustossa ääntelevää tuhkahunajaopasta (Thick-billed Honeyguide), joka sekin jää retken ainoaksi. Lintu ääntelee aktiivisesti Alfredin atrapin avustamana. Polun loppupuolella pikkupuron varrella liikuskelee 2 hohtosinikalastajaa (Shining Blue Kingfisher). Onnistumme näkemään toisen vilaukselta lennossa. Kirkkaan sininen selkä loistaa upeasti. Muualla emme lajia näe. Kalastajia edustaa myös näkemämme afrikanpikkukalastaja.

Hieman ennen puoltapäivää lähdemme ajelemaan takaisin kohti Mweyaa. Katungurussa kaartelee n. 40 korppikotkaa, mutta emme pysähdy niitä tarkistamaan. Mweyaan saavumme yhden aikaan alkuiltapäivästä. Lounastamme Hostelin ravintolassa ja seuraamme kaitanokkakutojapariskuntaa, jolla on pesä ravintolan viereisessä puussa. Kuumassa iltapäivässä monet linnut hakeutuvat puun lehvästön suojaan vilvoittelemaan. Kiitäjille kuuma ilma ei ole haitaksi: yläpuolellamme kirmailee joukko pikkukiitäjiä, mutta niitä seuratessamme äkkäämme joukosta myös kaksi törmäkiitäjää (Horus Swift).

Lounaan jälkeen ajamme Visitor´s Centeriin lunastamaan liput Kazinga Channelin veneretkelle. Maksamme 15 dollaria hengeltä. Tutustumme hetken hyvin rakennettuun opastuskeskukseen, josta avautuu upea näköala Lake Edwardin pohjoisosaan. Ajamme Kazinga Channelin venerantaan. Saamme odotella puolisen tuntia. Voimakasääninen generaattori pitää meteliään. Iltapäivä on lämmin, lähes kuuma, ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Malakiittikalastaja tähystelee venerannan tolpan nokassa ja kiljumerikotkat huutelevat lähistöllä. Alfred ja autokuski jäävät rannalle odottelemaan kun kapuamme pikkulaivan yläkannelle. Lähdemme vesille klo 15 ja suuntaamme itäkoilliseen Katungurun siltaa ja Lake Georgea kohti.

Vastarannalla meitä odottaa lukuisa joukko afrikanpuhveleita. Veneen naispuolinen opas kuuluttaa kovalla äänellä lajeja – ja vieläpä aivan oikein. Lintuja on rannalla paljon: lehmähaikaroita (n. 200), harmaahaikaroita (25), afrikaniibishaikaroita (10), afrikankapustahaikaroita (2), goljathaikara, pikkujalohaikaroita (2), pronssi-iibis (jonka löydämme kuvista ja filmiltä vasta koti-Suomessa!), niilinhanhia, mustahuitteja, kynsihyyppiä, afrikanjassanoita, kirjokalastajia... Rantapuissa on siellä täällä kiljumerikotkia ja niiden huutoa kuuluu tuon tuosta. Valkosiipitiiroja lentelee kymmenittäin jokirannalla ja kauempana kanaalilla, joukossa on myös jokunen hietatiira. Tiirat ovat pääasiassa talvipukuisia, osa vaihtopukuisia, mutta muutama valkosiipitiira lentelee komeasti vielä lähes juhlapuvussa. Arvioimme valkosiipitiirojen määräksi yhteensä n. 350.

Ranta-alueen nisäkäslajeja edustaa puhveleiden lisäksi useat virtahevot. Hipot ovat täälläkin ryhmissä samaan tapaan kuin Lake Mburolla. Rannalla liikuskelee hippoäiti pienen poikasensa kanssa. Joidenkin elukoiden selässä saamme seurata loisnokkeleita. Opas kertoo, että osa puhveleista on laumasta ulosheitettyjä (outcast). Ne jököttävät yksinään rantavedessä apaattisina. Maihin ne eivät uskalla kuulemma mennä leijonien pelossa. Niilinkrokotiili paistattelee päivää rannalla, toinen yksilö pulahtaa veteen ja lähtee uimasille.

Lintuja näemme lisää: pitkäjalkoja (+10), lampivikloja (6), liroja (+10), rantasipejä (20), hadadaiibiksiä (6), rantapaksujalkoja (20), kuovisirrejä (5) ja tavallisen tyllin sekä suokukon. Parasta on kuitenkin rantalietteellä tepastelevat afrikantyllit (5), jotka jäävät koko reissun ainokaisiksi. Olemme erityisen iloisia, sillä afrikantylli jäi meiltä Gambiassa näkemättä. Pikkutörmäpääskyjä lentelee veden yllä n. 10.

Iltapäivän tumma saderintama lähestyy jälleen kaakosta – jo viidentenä iltapäivänä peräkkäin. Sadekausi on selvästi alkamassa. Kauan ei kestäkään, kunnes raskaat pisarat ryöppyävät taivaalta alas. Punarintakäki tiesi aamupäivällä oikein vihellellessään ”it will rain”. Suojaudumme yläkannelta laivan sisätiloihin muiden turistien joukkoon. Sade ei tällä kertaa kestä kuitenkaan kuin parikymmentä minuuttia, joten pääsemme pian uudelleen yläkannelle havainnoimaan. Suuntaamme nyt Lake Edwardille päin.

Kanaalin luusuassa on kalastajatukikohta, josta lähtee jatkuvasti veneitä järvelle. Moottoreita ei ole (näemme vain yhden pikkusnurran), vaan veneet liikkuvat lihasvoimin melomalla. Tukikohdan vieressä oleva rantajakso on täynnä lintuja: pelikaaneja (n.300) ja merimetsoja (n. 300) on eniten, mutta joukossa on myös afrikanpelikaneja (n.20), selkälokkeja (6), marubuhaikaroita (n.25), jalohaikaroita (n.8), afrikaniibishaikaroita (n.10) ja pyhäiibiksiä (n.45). Kauempana seisoskelee myös afrikansatulahaikara. Useat kymmenet kalastajaveneet suuntaavat järvelle. Harmaapäälokkeja (n.100) parveilee ympärillämme palatessamme hiljalleen takaisin venerantaan, josta lähdimme. Vasarapäähaikara lentää hassulla tyylillään ohitsemme ja kirjokalastajat lekuttelevat joen yllä. 

Loistavalta Kazinga Channelin veneretkeltä ei voisi enempää toivoa – tai no: afrikansaksinokat jäävät puuttumaan. Niitä kyllä kovasti odotimme. Täällä ne yleensä nähdään. Linnut eivät vain nyt selvästikään ole paikalla. Tanskalaiset havaitsivat 80 saksinokkaa kanaalilla 20.9.2008.

Loppuiltapäivän ajelemme tyräkkisavannilla Mweyan itäpuolella: mm. Queens Milella, Royal Circuitilla ja Channel Drivella. Puistopunataskuja kirjaamme päiväsummaksi n. 30 ja ruskoruostepyrstöjä n. 10. Keltakurkkuvästäräkkejä summaamme päivälle n. 20. Tyräkkisavannilla on monin paikoin punakurkkufrankoliineja, näemme niitä yhteensä n. 60 puistossa olomme aikana. Puputtajakukaali on myös QENP:ssä runsaimmillaan. Täplähiiroja merkitsemme päivälle + 200. Päivän muita mukavia havaintoja ovat 3 naamiomehiläissyöjää ja n. 10 punakauluspiispaa.

Parasta antia on hiekkatien varrella lepäilevä leopardi, joka näyttäytyy meille hyvin. Seuraamme sitä vajaan kymmenen minuuttia, minkä jälkeen iso kissa nousee jaloilleen ja katoaa pensastoon. Olemme taas onnekkaita. Illalla majapaikkamme pihamaalla kuuntelemme gaboninkehrääjää (Square-tailed Nightjar) ja näemme sen vilaukselta. Lajeja on nyt kahdeksannen päivän jälkeen n. 410. Iltapimeällä jättikokoinen musta kovakuoriainen pörrää himmeässä majapaikkamme valossa ja törmäilee seinään. Otus on kämmenen kokoinen. Yö on kuuma, + 29 astetta. Nukahdamme levollisina.

Parasta antia on hiekkatien varrella lepäilevä leopardi, joka näyttäytyy meille hyvin. Seuraamme sitä vajaan kymmenen minuuttia, minkä jälkeen iso kissa nousee jaloilleen ja katoaa pensastoon. Olemme taas onnekkaita. Illalla majapaikkamme pihamaalla kuuntelemme gaboninkehrääjää (Square-tailed Nightjar) ja näemme sen vilaukselta. Lajeja on nyt kahdeksannen päivän jälkeen n. 410. Iltapimeällä jättikokoinen musta kovakuoriainen pörrää himmeässä majapaikkamme valossa ja törmäilee seinään. Otus on kämmenen kokoinen. Yö on kuuma, + 29 astetta. Nukahdamme levollisina.

Vaan levollista ei ollut samaan aikaan etelämpänä Ugandassa, josta hiljattain reissuun lähdimme. Timo havaitsi yllättäen 
seuraavana talvena koti-Suomessa BBC:n ja Ruotsin suurlähetystön sivuilta, että 10.-12.9.2009 oli lähinnä Kampalassa 
ja joissakin muissa Ugandan kaupungeissa vuosikymmeniin väkivaltaisimmat mellakat, joissa kuoli 24 ja satoja ihmisiä 
haavoittui! Oppaamme Alfred varmasti tiesi väkivaltaisuuksista, mutta ei pukahtanut meille niistä lainkaan, joten meillä ei 
levottomuuksista ollut mitään tietoa. Seuraavassa ote Ruotsin "Sveriges ambassad/ Kampala"- sivuilta: Kravallerna i 
Kampala och på flera andra orter 10. – 12. september var de våldsammaste i Uganda på flera decennier. Minst 24 personer 
dödades och ett hundratal skadades. Ca 550 personer arresterades i Buganda-området. De flesta gripanden skedde i 
Kampala, men ett sextiotal personer hade också gripits I staden Masaka, drygt 10 mil från Kampala. Tiedote jatkuu edelleen: 
"Situationen var mycket allvarlig i Kampala och på andra orter. Sammandrabbningar mellan demonstranter, men även 
rena huliganer, och polis och militär ledde till att många transportleder lamslogs och det var svårt för allmänheten att ta 
sig mellan olika områden. FN-organen i Uganda ställde in alla tjänsteresor samt uppmanade personalen stanna i bostäderna."

Lauantai 12.9.

Herätys on ennen aamukuutta. Lähdemme taas hyvissä ajoin liikkeelle. Otamme mukaamme pakatun aamiaisen: 2 munaa, 2 paahtoleipää ja banaani kullekin. Ajamme tyräkkisavannin läpi Katungurun sillalle. Viereisessä kalastajatukikohdassa ovat aamutoimet meneillään. Kanaalilla on veneporukoita kalastamassa verkoilla. Sillalla parveilee satoja pikkukiitäjiä. Ne pesivät sillan alla. Kirjokalastajat ovat myös hyvin edustettuina. Papyruskasvustosta huutelee papyruslepinkäinen (Papyrus Gonolek). Hieman kauempaa kuuluttelee olemassa oloaan sinipääkukaali (Blue-headed Coucal).

Suuntaamme Kasenyi Trackille. Ensimmäisestä paikasta emme kuitenkaan pääse läpi: paikalla on pari vartijaa, jotka tarkastavat kulkuluvat. Meillä kolmella on kyllä pääsymaksu hoidettuna, mutta Alfred ja kuski tarvitsisivat oman luvan, jota heillä ei ole. Kansallispuiston ei-syntyperäinen valkoihoinen naistarkastaja ei päästä meitä eteenpäin. Ajamme takaisin päätielle ja sitä hieman eteenpäin yrittämään toisesta kohdasta. Ohitamme polkupyöräilijän, joka kuljettaa valtavaa banaanilastia. Tulemme toiselle tarkastuspisteelle ja kas: ugandalainen naistarkastaja päästää meidät läpi.

Ruohostosavannilla on paljon eläimiä. Lukuisimpana käyskentelee kobeja. Näemme myös pahkasikoja. Kulohyypällä on poikaset. Punaniskakiurut (Rufous-naped Lark) laulavat ja luovat miellyttävää tunnelmaa savannimaisemaan, jota aamuaurinko alkaa lämmittää. Kirjaamme Kasenyi Trackille punaniskakiuruja n. 30 yksilöä.

Saavumme pikkujärvelle, Lake Bunyumpakalle, jossa on 46 pikkuflamingoa. Järvi on osin kuivunut ja kuivahtanut rantakaistale on otettu viljelykäyttöön. Rantaliejuun on kaivettu pikkukanavia ja niiden väliin mosaiikkimaisesti viljelypalstoja, joilla on muutama työntekijä.

Jatkamme savannitietä. Kruunuhyypälläkin on poikaset. Punaniskakiurut jatkavat lauluaan ja aroturturikyyhkyt kujertelevat. Ruohostosavanni on oiva ympäristö heinäkertulle, joita lauleleekin siellä täällä. Parhaasta havainnosta vastaa kuitenkin kapustatrappi (Black-bellied Bustard), joita ilmestyy tieuran varteen 2 yksilöä. Näemme ne hyvin. Hieman myöhemmin tarkkailemme puhvelilaumaa ja niiden ympärillä parveilevia kymmeniä lehmähaikaroita. Suuri varaani patsastelee ruohostossa ja pääsemme kuvaamaan sitä verraten läheltä.

Aamun safariretken jälkeen palaamme pohjoiseen johtavalle maantielle. Asfalttitie on hyvässä kunnossa ja matka etenee joutuisasti. Jo kolmas kapustatrappi tepastelee tien varrella, mutta emme pysähdy. Kymmenen jälkeen piipahdamme Kasesen kuppilassa kahville ja banaanille. Matka jatkuu Fort Portaliin, joka on selvästi isompi paikka. Vaihdamme rahaa Forexissa: 250 dollaria vastaa 480 000 ugandan shillinkiä. Ostamme marketista ruokatarpeita: vettä, keksejä, pikkupullo giniä tms, sämpylöitä ja banaania. Suolakeksejä ei tahdo löytyä, vain sokerisia. Lounastamme vaikuttavan oloisessa siirtomaa-ajan ravintolassa, The Gardens Restaurantissa: fried chicken + chips + Nile Special.

Matka jatkuu klo 13.30 kohti Semlikin kansallispuistoa. Tie huononee ja lähtee nousemaan ylös Rwenzorivuorten pohjoisosan rinteille. Eräässä kohdassa ylärinteellä pysähdymme ihastelemaan meanderoivaa Semlikijokea, joka laskee kauempana pohjoisessa Albert-järveen. Joen itäpuolella levittäytyy laaja Kongo. Semlikijoki on siis tällä kohtaa rajajoki.

Jatkamme matkaa. Jyrkän rinteen vuoksi tie on rakennettu serpentiinimäisesti mutkittelevaksi. Laaksopaikoilla serpentiinin sisämutkan kohdalla metsästä kantautuu voimakas laulukaskaiden ääni. Tamburiinikyyhky lentää tien poikki.

Saavumme Semlikin kansallispuiston opastuskeskukseen klo 15 tienoilla iltapäivällä. Maksamme itsemme puistoon ja lähdemme patikoimaan Sempayan kuumille lähteille (Hot Springs) aseistettu vartija mukanamme.

Kuumat lähteet ovat maineensa veroisia. Tulikuuma vesi pulppuaa maan uumenista ja paikalla on rikinkatkuinen tuoksu. Ilma on muutenkin kuuma, olemmehan laajan Kongosta Ugandaan levittäytyvän sademetsäalueen laitamalla. Puustossa liikuskelee punahäntämarakatti (Red-tailed Monkey) ja kaksi valkoposkimangabia (Grey-cheeked Mangabey). Kyläbulbulit ääntelevät.

Jälkimmäisen koiraslähteen (male springs) ruohostossa kahlailee muutama pyhäiibis. Avoimella lähdealueella oleilee pari kynsihyyppää. Parasta antia ovat kuitenkin 2 kolmivyötylliä (Three-banded Plover), joita osasimme toivoa täällä olevan. Tyllit ovat enimmäkseen piilossa, mutta näyttäytyvät sen verran, että Aarne saa muutaman hyvän otoksen. Oliivikyyhkyjä lentelee usean kymmenen linnun voimin lähdealueen yli, arvioimme niitä n. 50.

Tokot ja sarvinokat ovat lähteillä hyvin edustettuina. Retken ainoa kirjotoko (African Pied Hornbill) huutelee ja myös näemme linnun. Kimittäjäsarvinokka (Piping Hornbill) lentää koiraslähteen yli. Hetken kuluttua pussisarvinokka (Black-casqued wattled Hornbill) aloittaa huutelunsa reunametsiköstä. Saatamme kaukoputkella tarkkailla sekä koirasta että naarasta. Palattuamme tien varteen pikkutoko huutelee rinnemetsiköstä. Kuuntelemme sen uikutusta pitkän aikaa. Samalla suomusarvinokkia (Black-and-white-casqued Hornbill) liikuskelee lähipuissa. Kaikkiaan teemme havainnot 5 sarvinokkalajista samalla alueella! Kolme puunkantajanaista tallustelee hiljaista tietä pitkin kotikyläänsä. Autoja ei juuri liiku eikä muukaan teknologian melu häiritse rauhallista tunnelmaa. Laulukaskaat virittelivät sointiaan metsässä.

Ajamme kohti Bundibugyota. Matkalla pysähdymme kuvaamaan kultakauluspiispaa (Black Bishop). Tien varren pikkukylät ovat erilaisia kuin tähänastinen maaseudun asutus. Sekä ihmisiä että rakennelmia leimaa jonkinlainen eristyneisyys. Kaikki on vieläkin vaatimattomampaa kuin mitä olemme nähneet. Asumukset ovat savimajoja, kuten aikaisemminkin maaseudulla. Nämä ovat kuitenkin selvästi nuhjuisempia. Lapset eivät osoita meitä kohtaan kiinnostusta kuten monin paikoin muualla.

Bundibugyon tien varren kansa on osin pygmejä. Parissa kohtaa huomaamme vilaukselta kyltin, jossa mainitaan "pygmy-center" tai pygmy-village". Monet ihmiset ovat pienikokoisia. Ugandan puolella asustaa kaksi eri pygmiryhmää: Twa-pygmit Kisoron-Bwindin alueella sekä Efé-pygmit Semlikin alueella. Efé-pygmejä on myös Kongossa. Useimmat pygmi-yhteisöt saavat elantonsa metsästämällä ja keräilyllä. Bradtin kirjassa mainitaan Semlikin Ntandin pygmiyhteisö. Myyttisiin pygmeihin emme pääse tutustumaan tätä paremmin.

Hottola kirjoittaa retkikertomuksessaan, että hänen lähdettyään Bundibugyon kylästä pari vuotta sitten, paikalla puhkesi Ebola-virusepidemia. Hieman epäluuloisina odotamme tulevaa Bundibugyota: minkälaisen yösijan mahdammekaan saada. Kun sitten karautamme vaatimattoman kylän Vanilla-hotelliin, toteamme tulleemme lähes paratiisiin. Hotellistakin meillä oli etukäteen vaatimattomampi kuva.

Majoitumme hotelli Vanillaan klo 19 illan alkaessa hämärtää. Olemme 950 metrin korkeudella merenpinnasta vajaa parikymmentä kilometriä Kongon rajasta. Jokainen saa oman huoneensa: kolme "single room" maksaa yhteensä n. 53 dollaria, siis 18 dollaria hengeltä sisältäen aamupalan. Huoneessa on suihku, vesivessa, moskiittoverkko sängyn yläpuolella, laattalattia ja peili sekä huoneessa että wc:ssä. Yö on kuuma, + 29 astetta — sijaintimme vuoksi niin kuuluu ollakin. Lajeja on nyt n. 420.

Sunnuntai 13.9.

Semlikin kansallispuisto on 220 km² ja se perustettiin 1993. Puisto sijaitsee keskimäärin 700 m merenpinnan yläpuolella ja ulottuu Ruwenzori-vuorten luoteispuolelle Semlikijoen varrelle. Tämä joki on rajajoki, jonka länsipuolella levittäytyy laaja Kongo ja itäpuoli on Ugandaa. Semlikijoki laskee Lake Albertiin. Semlikin kansallispuiston metsä on koskematonta alamaan sademetsää. Se on itäisin osa laajaa Ituri-metsää, joka ulottuu Ugandasta länteen Kongojoelle. 

Aamuherätys on pimeässä kuten tavallista. Olemme sopineet aamupalan järjestettäväksi, mutta keittiö on saapuessamme vielä hiljainen. Vähitellen alkaa tapahtua ja saamme lämmintä kahvia ja muuta murkinaa. Lähdemme aamun alkaessa hiljalleen sarastaa klo 6.30. Bundibugyossa emme siten ehdi olla juuri lainkaan valoisan aikana, vain hieman edellisiltana saapuessamme näimme kyläympäristöä.

Puolentunnin ajon jälkeen saavumme Kirimian kylään, josta lähdemme hyväkuntoista sademetsäpolkua kohti Kongon rajaa. Liikumme 700-750 metrin korkeudella merenpinnasta l. ugandalaisittain varsin matalalla. Nytkin meillä on aseistettu vartija mukanamme. Keväällä 2007 Kongon kapinalliset aiheuttivat ongelmia Bundibugyon suunnalla.

Rehevä sademetsä on verraten hiljainen. Silloin tällöin kuulemme lajien ääntelevän. Kimittäjäsarvinokkia havaitsemme useampia (8) ja kuulemme myös huutelua. Pussisarvinokka huutelee myös. Sademetsän kätköistä löydämme afrikantrogonipariskunnan, jota tarkastelemme tovin. Sukasnokka (Red-tailed Bristlebill) ääntelee ja havaintoihin kirjaamme myös 2 keltasukasnokkaa (Green-tailed Bristlebill). Pikkubulbuli on kuitenkin taas sademetsän yleisin bulbuli. Kuulemme myös laulavan kultarintabulbulin (Xavier´s Greenbul). Koko reissun ainoan punatöyhtökutojan (Crested Malimbe) havaitsemme täällä.

Sepistä runsain on viherpikkuseppä (Speckled Tinkerbird). Reissun ainoan havainnon teemme punaperäsepästä (Red-rumped Tinkerbird) kuullessamme yhden yksilön. Sinipääkukaali huutelee, mutta sitä erikoisempi on guineankukaali (Black-throated Coucal), joita kuulemme kaksi yksilöä. Lajin voi Ugandassa nähdä lähinnä vain Semlikissä, jonne se ulottaa läntisen levinneisyytensä. Guineansininärhi kirjautuu myös havaintoihimme. Reissun ainoan täplähunajaoppaan äkkäämme hiljaisena istumasta puun oksalla. Lajihan on meille tuttu Gambiasta. Rämerääkkiäisen jo tutuksi tullut huuto kantaa metsässä kauas. Punarintakäki ja kanelikalastaja (Chocolate-backed Kingfisher) viheltelevät metsässä. Ylitsemme lentää n. 15 kekonokkakutojan (Grosbeak Weaver) ääntelevä parvi. Sokkokiitäjiä (Scarce Swift) merkitsemme muistiin 5 yksilöä.

Reissun ainoat Gambiasta tutut punaparatiisimonarkit (2) näemme polun varrella. Ainoaksi jää myös teräsparatiisimonarkki (Blue-headed Crested Flycatcher). Apinalajeista näemme punahäntämarakatin. Laulukaskaat pitävät meteliä paikoin ja vilkasliikenteinen muurahaispolku ylittää oman polkumme. Timo onnistuu saamaan muutaman muurahaisen vaatteisiinsa ja joutuu hetken huhkimaan saadakseen vaatteisiinsa tarrautuneet kulkijat karisteltua. Polun käännöspaikassamme saamme kuunnella simpanssien huutelua Kirumia-joen takaa. Paluumatkalla seuraamme laulelevaa keltahuiskukerttua (Yellow Longbill) ja havaitsemme myös ääntelevän loistomurskaajapeipon (Black-bellied Seedcracker).

Alfred halusi edellisiltana, että kulkisimme huomattavan pitkälle Semliki-joelle johtavaa polkua. Olimme toista mieltä paristakin syystä. Ensinnäkin, mikäli taivaltaisimme koko tuon matkan, emme mielestämme mitenkään ehtisi samana päivänä Lake Albertille, jossa tavoitteenamme oli nähdä kenkänokka. Kenkänokan puolestaan halusimme ehdottomasti nähdä ja jättää mieluummin havaitsematta joitakin Semlikin metsälajeja. Toiseksi, vaurioitettuani vasemman polveni Ruhijan vuoristopolulla, siihen kertyi vettä, eikä polvea sen jälkeen ole voinut rasittaa kovin pitkällä patikoinnilla. Polvi ei sinänsä ole erityisen kipeä, mutta jalalla ei voi kävellä aivan normaalisti. Toispuoleisella hieman ontuvalla kävelytavalla ei ole mieltä lähteä kokopäivän patikkareissulle. Niinpä taivalsimme hiljalleen aamuseitsemästä alkaen runsas kaksi tuntia Kirumia trailin alkupäätä lähelle Kirumia-jokea. Edestakaisen matkan pituudeksi kertyi n. 2 x 3 km, mikä oli juuri sopiva. Kävimme n. 10 km:n päässä Kongon rajasta.

Puolenpäivän aikaan lähdemme Kirimian kylästä ajelemaan takaisinpäin eilistä ajoreittiä, nousemme Ruwenzori-vuorten pohjoisreunalle ja pysähdymme tien varteen katselemaan tiaista (White-shouldered Tit). Ajamme eteenpäin ja käännymme Semliki Valley Wildlife Reserveen johtavalle tielle. Nokisavannisieppo (Pale Flycatcher) näyttäytyy heti savannille saapuessamme; havainto jää retken ainoaksi. Ajelemme savannin läpi. Silmiinpistävää on, ettei eläimiä ole samaan tapaan kuin Queen Elizabethin ja Lake Mburon kansallispuistojen savanneilla. Näemme kyllä muutamia pahkasikoja ja niiden seuralaisina paimenharakoita kuten myös jonkin kobin, mutta muuten laiduneläimet loistavat poissaolollaan. Vähäisestä laidunpaineesta kertoo myös pitkäksi kasvanut heinä. Lieneekö niin, että tämä savannialue on vasta toipumassa kovasta metsästyksestä, jota harjoitettiin poliittisesti epävakaampina aikoina.

Suojelualueen pinta-ala on 545 km². Se perustettiin jo 1932 ja on Ugandan vanhin Wildlife Reserve. Tähän nähden eläinten vähyys kyllä kummastuttaa. Reservaatti sijaitsee verraten alhaalla, vain 600-700 m korkeudella merenpinnan yläpuolella. Afrikan läntisen hautavajoaman itäreuna nousee upeana Lake Albertin itäpuolella. Saamme ihastella sitä Albert–järven veneretkellämme. 

Iltapäivä on lämmin. Hiljaisella savannilla kantautuu tuon tuostakin viirukalastajien (n.30) huutelu. Eräässä puussa istuskelee hehkuseppä (Double-toothed Barbet). Puiden lomassa lentelee seitsemän valkoharjalepinkäisen parvi, lajihan on meille tuttu Gambiasta. Havainto jää retkemme ainokaiseksi. Akaasiaherttu laulelee pensaan latvuksessa.

Saavumme pitkähkön ajon jälkeen Albert-järven rantakylään. Olemme 620 metrin korkeudella merenpinnasta. Ntorokon kylässä on siellä täällä perinteisiä savimajoja. Alfred menee neuvottelemaan venereissusta. Aluksi on tarkoitus lähteä yhdellä veneellä, mutta päätämme ottaa kuitenkin kaksi venettä nähdessämme järven laajuuden ja veneiden pienuuden. Toiseen paattiin pakkaudumme Alfredin kanssa ja toiseen menevät Aarne ja Timo. Meidän veneeseemme tulee yksi kuski ja toiseen kaksi sauvojaa.

Lähdemme klo 15.25 kolmen tunnin veneretkelle. Venekuskit sauvovat seisaaltaan kilometrikaupalla kohti Lake Albertin eteläosan ruohosaarekkeita. Palmukorppikotka liihottelee veneiden yli upeasti. Valkosiipitiiroja lentelee järvellä. Afrikanpelikaani uiskentelee laineilla. Järvellä käy pienoinen tuuli nostattaen keveitä laineita. Lähestyessämme heinäsaaria Alfred äkkää taivaanrannassa muutaman kaartelevan suuren linnun. Tovin kiikaroituamme näistä kaksi olisi oppaan mukaan kenkänokkia ja muut korppikotkia. Etäisyys on kuitenkin niin suuri, etten vakuutu kenkänokkamäärityksestä. Hieman myöhemmin myös kaukana edessämme lentää suuri lintu, joka Alfredin mukaan on myös kenkänokka. Tämäkin on kuitenkin sen verran kaukana, etten itse uskalla määritystä tehdä. Tässä vaiheessa toinen venekunta on takanamme noin sadan metrin päässä. Meidän sauvojamme on väkivahva ja on tehnyt kaulaa, vaikka toisessa paatissa on kaksi sauvojaa. Timo ja Aarne eivät näe samoja lintuja.

Ruohostosaarekkeen reunalta nousee lentoon naamioviheltäjäsorsa ja pari rakonokkaa. Kauempana rakonokkia on enemmän ja arvioimme niitä yhteensä n. 70. Paikalla on myös kymmeniä merimetsoja, joista kaislamerimetsoja arvioimme olevan n. 50. Valkoisia haikaroita näkyy niin ikään kymmenittäin. Jalohaikaroille päivä on reissun paras. Rääkkähaikaroita arvioimme olevan n. 20, ruskohaikaroita 8 ja goljathaikaroita 5. Pikkujalohaikara löytyy myös.

Sitten näemme sen. Suuri harmaa lintu seisoi patsasmaisesti verraten kaukana ruohostosaarekkeen reunalla: lintu on helposti määritettävissä kenkänokaksi. Lähestymme komistusta ja nautimme odotuksen täyttymyksestä täysin siemauksin. Hiljalleen sauvomme veneet muutaman kymmenen metrin päähän linnusta ja jäämme kuvaamaan. Kenkänokka seisoo myötävalossa pääasiassa paikallaan, mutta lennähtää kerran pienen matkan ja jää sitten patsastelemaan seisaalleen. Se rapsuttelee välillä jalallaan kaulaansa. Linnun nokka on valtava. Se syö etenkin keuhkokaloja. Koko olemus on aivan kuin menneestä maailmasta ja se tuo mieleen jonkin sukupuuttoon kuolleen lintulajin.

Katseltuamme kylliksi jätämme kenkänokan seisoskelemaan vehkakasvien ja lumpeiden (sellaisilta ne näyttävät) sekaan. Alamme hiljalleen palata takaisin. Jassanoita (n.70) ja mustahuitteja liikuskelee kelluslehtisillä vesikasveilla. Pikku-uikkuja on monin paikoin, summaamme niitä 15 sekä liejukanoja n. 30. Lukuisten valkosiipitiirojen (n.400) lisäksi näemme hyvin yhden valkoposkitiiran.

Lähempänä kylän rantaa vedessä samat virtahevot polskuttelevat kuin lähtiessämme. Lähimmällä niistä on poikanen vieressään. Purtemme pienuuden vuoksi puserossa on hetken hieman turvaton olo, mutta kaikki menee kuitenkin hyvin. Saavumme kylän venerantaan puoli seitsemän aikaan alkuillasta. Rantapuissa istuskelee laskevan auringon valossa muutama marabu ja pyhäiibis. Maksamme veneretkestä 20 dollaria hengeltä ja lisäksi tipit sauvojille. Pääpotin ottaa vastaan kylänvanhin. Veneretki on ehdottomasti koko maksun arvoinen elämys. Aarne jakaa vielä jäljellä olevia kyniä kyläläisille.

Semliki Wildlife Reserven läpi ajaessamme seudun ylle laskeutuu  nopeasti pimeys. Mikäli olisimme taivaltaneet Kirumia traililla vaikka vain muutaman kilometrin pidempään, olisi mainio Albert-järven veneretki jäänyt tekemättä. Olemme tyytyväisiä, että pidimme päämme.

Hiekkatie on paikoin hieman pehmeä, mutta kuski vain lisää kaasua. Tämä on meille jo tuttua Gambiasta. Ajoittain afrikkalaiset autokuskit ajavat aivan liian lujaa. Saapuessamme kyläalueelle tien varrella liikuskelee ihmisiä pilkkopimeässä, mutta automme vauhtia se ei hidasta. Myöhemmin koti-Suomessa luen Juha Vakkurin kirjaa ”Afrikan poikki”, jossa hän kirjoittaa seuraavaa: ”Autonkuljettaja Osman ajaa varovasti niin kauan kuin joutuu arvailemaan ajouraa maastossa, mutta kun edessä on tie, vaikka kuinka huono, auton vauhti nousee järjettömäksi. Kun olen taas kerran iskenyt pääni kattoon, yritän saada häntä hiljentämään, mutta se on turha vetoomus. Kun tulee pimeä, vauhti nousee entisestään." Jotenkin tuntuu tutulta.

Pohdimme mahdollisuutta käydä seuraavana aamuna Kibalen kansallispuistossa katsomassa pittaa. Hylkäämme ajatuksen, sillä haluamme varata riittävästi aikaa pitkälle matkalle Fort Portalista Masindiin. Illalla puoli yhdeksän aikaan saavumme Fort Portalin itäreunalle Tooro Resortiin, joka sijaitsee 1500 metrin korkeudella merenpinnasta. Majoitumme kolmeen single bandaan. Hinta on 61 000 shillinkiä henkilöltä eli 31 dollaria. Dollarit eivät yllättäen kelpaakaan, vaikka kyseessä on varsin tasokas paikka. Resort on hyvin viihtyisä. Sängyn yläpuolella ei ole moskiittoverkkoa, mutta viritän omani sen ylle. Tähän tarvitsen mukanani tuomaa ilmastointiteippiä seinänpuoleiseen päätyyn ja kaukoputken jalustaa jalkopäähän sekä kuminauhaa verkon molempiin päihin, joilla saan sen kiinnitettyä seinään ja jalustaan. Kuminauhankin toin Suomesta juuri tähän tarkoitukseen.

Nautimme hyvän illallisen hotellin tasokkaassa ravintolassa, jossa olemme ainoat asiakkaat. Totutusti kirjoitamme päivän erinomaiset havainnot samalla muistiin. Lajeja on nyt kertynyt n. 455.

Maanantai 14.9.

Aamulla nousemme totutusti verraten varhain. Aarne on sairastunut yön aikana ja potee flunssan kaltaisia oireita. Aamu on jo valjennut kun olemme syöneet aamiaisen ja pakanneet tavarat autoon. Aamuseitsemän jälkeen piipahdamme polttoaineen hakuun Fort Portalissa. Tankaamme 81,5 litraa ja Timo, joka seuraa matkamittarin kilometrilukemia, laskee kulutukseksi ajalla 10.-14.9. vain 11,3 litraa / 100 km.

Sitten lähdemme matkaan. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on melko pian kahdeksan maissa. Vierailemme Sebitoli Forest campin piha-alueella ja kävelemme palan matkaa takaisinpäin sinne johtavaa tietä. Kyse on uudesta lodgesta, joka kuuluu Kibalen kansallispuiston alueeseen. Kyse on myös Alfredin markkinointitempauksesta, koska majoituspaikka on uusi. Se sijaitsee n. 14 km Fort Portalista itään.

Pysähdyksemme ei ole turha. Pihan reunapuissa saamme seurailla gueretsojen elämää. Puissa näyttäisi olevan pariskunta: pienempi eli naaras puhdistaa suurempaa eli koirasta penkoen sen tuuheaa karvapeitettä eri puolilta. Gueretsojen pitkät valkopäiset hännät ovat kerrassaan upeita, pääsisipä nykäisemään (heh). Piha-alueella kuulemmeviidakkobulbulin (Joyful Greenbul) ja guineanpikkumedestäjä (Tiny Sunbird) laulelee iloisesti pikkupuun latvuksessa. Lajin voi nähdä Ugandassa vain Kibalen, Bwindin ja Semlikin puistoissa. Punavirtakerttunen kutsuu metsikössä. Seepramanikkeja (Black and White Mannikin) pyörii 10 linnun parvi pihan ympäristössä. Havaitsemamme kongonkyyhky (Afep Pigeon) jää koko retkemme ainoaksi. Upeanvärinen metsäsininokka (Red-headed Bluebill) piilottelee risukasassa. Tien varrella havaitsemme ohutnokkabulbulin (Slender-billed Greenbul) ja upean smaragdikäen. Metsänorsut ovat jättäneet tienvarteen isot jalanjälkensä, mutta kuten aikaisemminkin, itse eläimiä emme näe. Ajamme pienen matkan ja pysähdymme tien varteen. Saamme ihastella lännenkirjolepinkäisen (Many-coloured Bush-shrike) upean väristä pukua.

Lähdemme ajamaan pitkälle taipaleelle pohjoiseen kohti Masindia. Ajomatka on tunnetusti raskas, koska tie on pitkä ja huonokuntoinen. Sitä se on nimenomaan sateella, mutta nyt on ollut riittävän kuivaa, koska tie on vähän paremmassa kunnossa. Kobolttihaikara käyskentelee tien varrella. Erään lammen kohdalla huomaamme mustakutojayhdyskunnan. Vähän myöhemmin pysähdymme hetkeksi seuraamaan tienvarren viinatehdasta: itse tehdas koostuu kolmesta tynnyristä ja tislauspuuhissa on pari miestä. Tarkempi tuotantotapa ei meille selviä. Viina tehdään kuitenkin sokeriruo´osta ja viedään muualle jalostettavaksi. Puuhan laillisuus ei meille myöskään valkene. Seuraava pysähdyspaikkamme on kohdassa, jossa tiellä lojuu kuollut – tai lähes kuollut - Forest cobra. Käärme on aivan ehjä ja tuore raato. Matelija on pikimusta ja aika pitkä, arviolta toistametriä. Paikalle on kerääntynyt joukko uteliaita.

Pitkän ajomatkan jälkeen saavumme Hoiman kaupunkiin, jossa olemme perillä klo 14.15. Runsaan puolentoistatunnin aikana vaihdamme rahaa ja syömme lounaan. Alfred etsii rahanvaihtopaikkaa, mutta ainoaksi mahdollisuudeksi jää Western Union Bank. Aseistetut vartijat liikuskelevat pankin ympärillä. Joudumme ottamaan passista kopion, joka jää pankkiin. Rahanvaihto käy sinänsä kätevästi ja saamme pyytämämme shillingit. Alfred on opastanut, että kannattaa vaihtaa riittävästi rahaa, sillä dollarit eivät monessakaan paikassa käy. Lounaan syömme buffet-tyyppisesti: kanaa ja riisiä, jälkiruoaksi banaania. Juotavaksi joko Nile Specialia tai kokista. Afrikanvarikset juovat sadevettä piharakennuksen peltikaton poimusta, johon sitä on kerääntynyt. Tummansininen medestäjä visertelee pihapuussa.

Klo 16 jatkamme matkaa kohti Masindia. Emme kuitenkaan mene suoraan päätietä vaan Bison ja Busingiron kautta. Savimajakyliä on pitkin matkaa ja tiellä liikkuu monin paikoin ihmisiä. Varsin moni kulkee avojaloin. Saavumme Bisoon ja Alfred esittelee meille yöpymisvaihtoehdoksi varsin vaatimatonta loukkoa, jossa ei ole kunnollista pesu- ja wc-mahdollisuutta. Paikka on keskellä maaseutua ja rakennukset ovat vanhoja betorakennuksia. Vuoteiden päällä on moskiittoverkot, mikä on oikeastaan paikan ainoa myönteinen seikka. Olemme etukäteen varanneet Masindi-hotellista huoneet, joten päätämme sinne myös mennä. Päätökseen vaikuttaa muun ohella se, että Aarnella aamulla alkanut flunssa ei ole helpottanut, joten ihan missä tahansa sitä ei ole hyvä parannella. Pohdimme myös ”flunssan” syytä. Aarne kertoi kolme päivää aikaisemmin irrottaneensa kaulastaan punkin. Voisiko sillä olla osuutta asiaa. Laskemme, että sikainfluenssan olisi pitänyt ehkä jo oireilla aikaisemmin, jos sen olisi saanut lentomatkalla ja toisaalta malaria ei olisi vielä oikein voinut ilmetä.

Busingirosta otamme kyytiin paikallisoppaan ja viemme hänet kotiinsa Nyabyeyaan. Opas tulisi huomenna mukaamme Royal Milelle. Iltapäivällä emme tee lainkaan lintupysähdyksiä. Heikko iltapäiväsade kestää vain puolisen tuntia. Olemme perillä Masindissa klo 18.30 merenpinnasta 1150 metrin korkeudella. Majoitumme saman tien kahdeksi yöksi siistiin ja hyväkuntoiseen Masindi-hotelliin: kolme single roomia, 102.000 shs eli 51 dollaria hengeltä/yö. Yllättäen näin hienossa hotellissa dollarit eivät kelpaa maksuvälineeksi. Joudumme maksamaan shillingeillä. Hoiman rahanvaihdon jälkeen niitä on meillä aikamoinen nippu, mutta liian vähän kuitenkin, mikäli joudumme maksamaan vastedes kaiken shillingeissä. Lompakko ei enää nytkään mahdu kiinni, vaan sitä on pidettävä taskussa taittamattomana. Saamme sovittua, että jätämme dollarit hotellihenkilökunnan vaihdettavaksi. Systeemi toimii: saamme seuraavana päivänä kuitin ja vaihtorahat. Hotellin illallisen hinta-laatusuhde on hyvä: 6-7 dollarilla saamme hyvän annoksen. Hotellissa on varsin vähän muita asiakkaita. Tälle ajopäivälle ei kertynyt kovin paljon kirjoitettavia havaintoja.

Tiistai 15.9.

Aamiaisen jälkeen otamme mukaan hotellilta tilaamamme eväspaketin ja lähdemme klo 6.30 Royal Milen suuntaan. Poimimme eilen Nyabyeyaan jätetyn oppaan mukaamme. Heti aamun valjettua klo 7.30 olemme jo tepastelemassa Royal Milella. Kuljemme hiljalleen sankan metsän ympäröimää tietä. Korkeat puut reunustavat ajouraa kummallakin puolella paikoin holvimaisesti. Puulajeja on useita ja joukossa on ainakin mahonki ja viikuna.

Budongo Forest Reserve on laajuudeltaan 790 km². Suuret mahonkipuut yltävät jopa yli 60 metrin korkeuteen. Jotkut pitävät Royal Milea Ugandan parhaimpana yksittäisenä lintupaikkana. Tällä nimellä kutsutaan tieosuutta, joka ulottuu Nyabyeya Forestry Collegesta päätutkimusasemalle. Vuonna 1992 perustettiin Budongo Forest Ecotourism Project tarkoituksena suojella Budongo ja läheinen Kaniyo Pabidi Forest tavalla, joka hyödyttää paikallista väestöä.

Sinimarakatti (Blue Monkey) tarkastelee meitä lähipuusta. Gambiasta tuttu afrikanpikkukalastaja näyttäytyy hyvin. Nokikäki (Dusky Long-tailed Cuckoo) huutelee lähistöllä. Metsä on muuten aika hiljainen. Punamuurahaisrastas (Red-tailed Ant-Thrush) kuitenkin viheltelee silloin tällöin. Kauempaa kantautuu kongonmetsäfrankoliinin (Nahan´s Francolin) ääntelyä. Havainto jää reissumme ainoaksi. Hieman edempänä kuulemme korkeita täpläbulbulin (Spotted Greenbul) ääniä. Laskemme 8 lintua.

Jatkamme puurivistön lomassa eteenpäin. Ison puun rungolla kapuaa pienehkö orava. Opas antaa sille nimen: Red-legged Squirrel (aurinko-orava). Sinirintakalastaja aloittaa kuuluvan huutelunsa ja kohta mekastajia on useampia. Näemme liikettä korkealla latvuksessa ja saamme tarkkailla ruskopikkumonarkkia (Chestnut-capped Flycatcher). Kirjaamme niitä päivän aikana peräti 9. Kalastajien joukkoon tulee huutelullaan myös kanelikalastaja. Kuuntelemme sitä samalla kun valokuvaamme viikunapuun rungon alaosan valtavia leventymiä; niiden suojaan mahtuu ihminen hyvin. Ihastelemme myös puiden rungoilla ja oksilla kasvavia epifyyttejä. Tamburiinikyyhky huutelee metsästä ja näyttäytyy hieman myöhemmin metsätiellä.

Aamupäivän lopulla pieni sade virkistää. Saamme hyvän suojan puiden lehvästöstä. Aurinko tulee pian taas esiin. Havaintoihin kirjautuu kekälekertturastas (Fire-crested Alethe). Seppien monotoninen huutelu kuuluu metsän tunnelmaan. Mustavalkoiset gueretsat asuttavat tätäkin metsäaluetta. Kotvan kuluttua näemme edellistä vieläkin pienemmän oravan. Opas antaa tällekin nimen: Alexandra Ground Squirrel. Suuri värikäs perhonen lentelee ja pysähtyy hetkeksi lähellemme. Kuulemme jokipunataskun (Blue-shouldered Robin-Chat) ääntä. Pikkubulbulit kuuluvat metsän ääntelijöiden joukkoon. Laulavat kongonviherbulbuli (Toro Olive Greenbul) ja kameruninbulbuli (Cameroon Sombre Greenbul) edustavat harvinaisempaa lajistoa. Löydämme myös laulavan kongontöpösiepon (Ituri Batis). Siniselkäsieppo (Lead-coloured Flycatcher) kirjautuu myös havaintoihimme.

Sitten aloittavat laulukaskaat korkean monotonisen ääntelynsä. Keskipäivä lähestyy ja sen myötä lämpö. Auringossa on kuuma. Kanelikalastaja istuu lähipuiden oksilla ja pääsemme kuvaamaan sitä. Viherhuiskukerttu (Grey Longbill) laulelee metsässä, näemme lisäksi 2 yksilöä. Punarintakutojia (Blue-billed Malimbe) kirjaamme 5. Vihertäpläpeippo (Green-backed Twinspot) lentää ylitsemme.   

Syömme eväslounaan kohdassa, jossa puro kulkee metsän halki tien alitse. Odottelemme ja odotus palkitaan: afrikankääpiökalastaja ilmestyy lähipuiden oksalle. Se on todella pieni. Lintu vaihtaa välillä paikkaa, mutta istuu yleensä aika korkealla. Perhosia kerääntyy runsain joukoin tien kosteikkopainaumiin. Lajeja on useampia. Osa löytää jotain myös kaukoputken jalustasta. Lopulta perhoset pyörivät myös meidän ympärillämme ja istuvat vaatteille. Paikalla on satoja yksilöitä.

Royal Milen pysähdyspaikkamme osoittautuu erinomaiseksi, sillä yläpuolellemme ilmestyy 2 afrikantöpökiitäjää (Sabine´s Spinetail) ja lännenlepakkokiitäjä (Cassin´s Spinetail). Joukossa on lisäksi 8 yksilöä jompaakumpaa kiitäjälajia, jotka jäävät tarkemmin määrittämättä. Saamme ihailla myöskeisarijalokotkan (Crowned Eagle) kaartelua. Afrikanpelikaani lentää metsän yli. Vielä näemme pensastossa loistomurskaajapeipon (Black-bellied Seedcraker) ennen kuin hyppäämme autoon ja ajamme Budongon pelloille klo 13.

Budongon viljelmillä olemme uudenlaisessa elinympäristössä, mikä heijastuu lajistoon. Uutena lajina havaitsemme heti pensastossa lymyilevän pilkkuvatsapeipon (Brown Twinspot). Tutumpi aavikkomehiläissyöjä näyttäytyy oksalla hyvin. Paikan odotetuin laji, keltakerttu (Dark-capped Yellow Warbler), näyttäytyy myös. Lintuja on kaksi. Ruskoruostepyrstö (Brown-backed Scrub-Robin) laulaa kauniisti. Lepinkäisistä näemme Marsh Tchagran.

Viljelmien jälkeen palaamme Busingiron metsäalueelle ja kuljemme rauhallista päätietä runsaan kilometrin. Kongontikkanen (Yellow-crested Woodpecker) ilmestyy, samoin sitruunatöpökerttunen (Lemmon-bellied Crombec). Saamme tarkkailla myös ruskopikkumonarkkia. Nokiperäpeippo (White-breasted Negrofinch) antaa oksalla laulunäytteen. Havaintoihin kirjaamme myös 2 ruskolakkikerttua (Rufous-crowned Eremomela) ja kongontöpösiepon (Ituri Batis). Komeata katsottavaa tarjoavat kaksi nigeriansarvinokkaa (White-tighed Hornbill).

Palaamme Masindin hotelliimme klo 17. Ehdimme vielä tutustua hotellin siistiin hyvin hoidettuun puutarhaan ennen illan pimentymistä. Vaikka puutarha ei ole suuri, on lintuja mukavasti. Idänharmaaturakoita istuskelee puissa 6-7. Pari huppukorppikotkaa ovat hyvin kuvattavissa. Hadadaiibis istuu sekin puunoksalla. Kaksi pientä haukkaa istuskelee puissa, ainakin toisen määritämme koiras arovarpushaukaksi. Paikalla on myös afrikanlintuhaukka (African Goshawk). Tuttua puistolajistoa edustavat kyläbulbulit ja savanniturturikyyhky (Red-eyed Dove). Hotellin illallinen on totuttua varmaa laatua. Lajeja on kertynyt jo n. 485.

Keskiviikko 16.9.

Aamiaisen jälkeen luovutamme huoneet. Tankkaamme autoon Masindissa jo aamuseitsemältä 63,4 litraa, mikä tekee Timon laskujen mukaan kulutukseksi 14,6 litraa 100 km:llä ajalla 14.-16.9. Lähdemme Masindista länteen Busingiron kautta. Määränpäänä on Murchison Fallsin kansallispuisto, jonne on tarkoitus saapua illaksi.

Palan matkaa ajettuamme tarkkailemme tien varrella punakauluspiispaa (Red-collared Widowbird). Lähellä on myös keltaselkäpiispa (Yellow-mantled Widowbird). Langalla istuskelee afrikansininärhi ja kymmeniä angolanhaarapääskyjä. Kyläalueella pysähdymme seuraamaan useiden suomusarvinokkien liikuskelua lähipuissa, lintuja on jopa kolmisenkymmentä. Ne huutelevat välillä nenäsointisella äänellään. Iso joukko koululaisia kulkee kylätietä. Kun otan heistä kuvan, lapset kirmaavat kirkuen pakoon. Alfredin mukaan tällä alueella on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet valkoihoisia.

Alfred kertoo kysyttäessä, että Ugandassa voi olla miehellä vaikka 10 vaimoa, jos on riittävästi rahaa ja pystyy heistä huolehtimaan. Hänellä itsellään on kuulemma kaksi vaimoa. Kun kysymme, mitä tapahtuu, jos rahaa ei ole riittävästi, opas vastaa, ettei mitään.

Ajamme maaseudun halki kohti Albert-järven pohjoisosaa. Kyläviljelmillä näkyy siellä täällä muutamia banaanipuita. Pysähdymme Nyamasogan koululla. Sisältä kuuluu lasten yhteisluentaa. Piha-alueella pomppii joukko paimenharakoita.

Saavumme Butiaba Escarpmentille. Kyse on Afrikan läntisen hautavajoaman reunamasta, joka laskeutuu alas Albert-järvelle. Maisemaa hallitsevat kuivat harvapuustoiset kumpareet ja niiden takana suuri Albert-järvi. Järven rannalla siintää asutusta, Butiaban kylää. Pusikossa näyttäytyy valkopääseppä ja purppuraperäkottarainen (Lesser Blue-eared Starling).  Afrikankastanjasirkku (4) on meille tuttu jo Gambiasta. Pärinäkiurun ääntä kantautuu kuivalta rinteeltä. Aroturturikyyhkyn ”work harder” –ääni kuuluu äänimaisemaan. Yllämme kaartelee hetken petolintu, jota sovitamme savannikotkaksi (Tawny Eagle). Bulbulikerttu (African Moustached Warbler) laulee. Mustasäihkyjän (Black Scimitarbill) ääni kuuluu myös. Kirjaamme havaintoihin myös yhden tiaisen (White-shouldered Tit). Savannikaijanen (Red-headed Lovebird), retken ainoa, singahtaa ylitsemme. Kelta-arokerttuja kirjaamme 2, nekin retken ainoat.

Afrikan läntisen hautavajoaman reunalta avautuu upea maisemakuva Albert-järvelle ja sen rannoille. Järven takana siintävä kaukainen horisontti peittyy hienon udun verhoon. Siellä olevat etäiset kukkulat saattaa juuri ja juuri nähdä. Ne kuuluvat Kongolle. Harmaapääkalastaja istuskelee tyräkillä. Kirkasvärinen kultarintasirkku (African Golden-breasted Bunting) istuu hetken pensaan latvuksessa. Ruosteherttu (Foxy Cisticola) on meille uusi laji ja nimenomaan tällä paikalla se oli tarkoitus nähdä. Havaitsemme kaksi yksilöä. Toinen paikan tunnuslaji on isomuurahaistasku (Cliff Chat), jonka näemme myös. Olisimme halunneet ihailla sitä pidempään, mutta tasku päättää olla näyttäytymättä enää uudestaan. Lähellä on paviaanilauma. Uros haukahtelee muutaman kerran; se selvästikin ilmoittaa meistä muille.

Jatkamme matkaa rinteen yläosalta järvitasanteelle. Hetken kuluttua tien varren avomaalla huomaamme sysimustia kalkkunasarvekkaita. Lähellä on pariskunta ja hieman kauempana kaksi muuta lintua. Ajamme autolla tien sivuun ja kuvaamme sarvekkaita tovin. Nämäkin näimme Gambiassa matkatessamme sisämaahan kohti Georgetownia. Nyt yönmustat linnut ovat kuitenkin huomattavasti paremmin tarkkailtavissa.

Hetkeä myöhemmin näemme kerttukutojan (Little Weaver) tienvarsipensaassa. Useita sahelinuikuttajakyyhkyjä (Black-billed Wood Dove) lentää tien yli. Liitokotka esittäytyy myös.

Masindi-hotellista tilaamamme eväslounaan syömme puolenpäivän aikaan kuivuneen puron varrella. Kartan mukaan oletamme kyseessä olevan Waiga-joen. Saamme tarkkailla gueretsoja lähipuissa. Harmaahunajaopas (Lesser Honeyguide) näyttäytyy myös. Aurinko paistaa lämpimästi. Sitten pakkaudumme taas autoon ja jatkamme.

Seuraavan kerran pysähdymme klo 13 jälkeen Kigoyan-Bulisan kylien välillä ja kävelemme hetken hiekkatien varrella. On lämmintä ja ympäristö hyvin kuivaa. Näemme ensimmäiset punasavannisiepot (Silverbird) ja pisamaotsakutojat (2). Gambiasta tuttu kääpiölepinkäinen näyttäytyy hyvin, lintuja on kaksi. Gambiassa kuulimme lajin summeriäänen savannilla, mutta nyt näemme lajin. Hirssihemppoja on myös 2. Afrikanharjalintuja on kaksi ja kuulemme myös puputusta. Ruohikkoruusupeippo (Black-bellied Firefinch) kirjautuu havaintoihimme.

Jatkamme Ruangin ja Nile Safari rest campin pikkuteiden kautta Paraa:han, jonne saavumme klo 14.30. Matkalla saamme ihastella läheltä värikästä afrikansatulahaikaraa. Vähän sen jälkeen saavumme Murchison Fallsin kansallispuistoon.  Maksamme Murchisonin kansallispuiston 3 päivän pääsy- ym. maksut: 80 dollaria hengeltä ja lisäksi autosta 15 dollaria. Majoitumme Red Chili Rest campiin kahteen bandaan: Timo ja minä menemme twin bandaan ja Aarne hieman vielä flunssaisena single bandaan. Ravintolan vieressä lojuu 3 pahkasikaa täysin voipuneina kuumassa iltapäivässä. Lähipensaissa liikuskelee mustapääkutojia. Afrikanvästäräkki on tietysti paikalla myös. Victoria-Niili virtaa upeasti taustalla. On kuuma: +30 astetta varjossa.

Murchison Falls on Ugandan suurin suojelualue, 3840 km². Se sijaitsee 600-1300 metriä merenpinnan yläpuolella. Keskimääräinen sademäärä vuodessa on 1080 mm. Victoria Nile halkaisee puiston kahteen osaan. Pohjoispuolella on ruohostosavannia Borassus-palmuineen, akaasioineen ja jokivarsimetsineen. Eteläpuolella metsä on tiheämpää. Vielä 1960-luvulla eläinkannat olivat runsaita, mutta 1980-luvulle tultaessa ne olivat romahtaneet metsästyksen seurauksena. Elpyminen alkoi 1990-luvulla.

Lähdemme vielä illaksi putoukselle. Afrikanlauluhaukka (Dark-chanting Gosshawk) istuu tienvarsipuussa. Uuden kokemuksen tarjoaa lukuisa joukko tsetsekärpäsiä, jotka tupsahtavat autoon kuumasta savannimetsästä. Niillä on esteetön pääsy kattoluukun ollessa auki. Kärpäset muistuttavat paarmoja ja purevat välittömästi päästessään paljaaseen ihoon kiinni. Pahiten huutia saavat Aarnen nilkat. Tsetsekärpäsiä ei kuitenkaan ole kaikkialla, vaan ne ovat selvästi keskittyneet puustoisella savannilla tiettyihin maastokohtiin.

Saavumme putoukselle. Murchison Fallsin jyly kantautuu kauas. Jätämme auton parkkipaikalle ja patikoimme rantatörmälle. Paikalla on joukko odottamiamme kivikkopääskykahlaajia. Ne joko istuskelevat vastapäisillä kallioilla tai lentelevät putouksen yllä. Laskemme niitä kaikkiaan viitisenkymmentä. Ilta-auringon valossa putous on kuvauksellinen. Ehdimme olla putouksella vajaan tunnin ennen kuin alkaa hämärtää. Lähtiessämme parkkipaikalta kuulemme 3-4 valkosuomutimalia (Brown Babbler), jotka ovat meille tuttuja Gambiasta. Ne jäävätkin retkemme ainoiksi ko. lajista.

Paluumatkalla seuraamme vielä hetken puhveleiden rypemistä mutalammikossa. Ne ovat yltä päältä mudan peittämiä. Lieneekö yksi syy se, että haluavat mudan avulla suojautua tsetsekärpäsiltä? Pimeys laskeutuu nopeasti, kuten Afrikassa tapana on. Jonkin matkaa ajettuamme huomaamme tiellä linnun auton valoissa. Kyse on peitsikehrääjästä (Pennant-winged Nightjar), joka on paikallaan pari minuuttia ennen kuin levittää upeat siipensä ja lentää pois. Auton valoissa puvun vitivalkoiset osat välähtävät komeasti ennen kuin lintu katoaa pimeyteen. Vähän myöhemmin tiellä istuu täplähuuhkaja (Spotted Eagle Owl) ja vielä toinenkin vähän myöhemmin ajaessamme hiekkatietä eteenpäin.

Illastamme hyvin Red Chili Rest Campin ravintolassa. Havaintoja on kirjoitettavana pitkä lista. Lajeja on kertynyt jo n. 520. Yöstä tulee kuuma, n. +29 astetta.

Torstai 17.9.

Aamuhämärissä täpläpalmutaskut (Spotted Morning Thrush) laulavat kauniisti. Jo klo 6.30 karautamme autolla Paraan lauttarantaan ja pääsemme toiseksi jonoon. Lautan lähtöä odotellessa seuraamme valkenevaa aamua. Linnut laulavat, mutta edelleen äänten tuntemuksemme ei ole aivan kohdallaan. Opas ei aktiivisesti tässä auta. Virtahepo polskuttelee joessa. Aikaa ehtii kulua ennen kuin Alfred hoksauttaa, että meidän on ostettava liput viereisestä lipputoimistosta. Haemme liput: lossimaksu on 1 dollari hengeltä ja 10 dollaria autolta.

Lautta on täynnä sekä paikallisia että turisteja. Murchison Fallsin kansallispuisto on suosittu turistikohde, kuten ovat myös Queen Elizabethin ja Bwindin puistot. Joella on niilinhanhia kuten Victoria-Niilille nimensä mukaisesti sopii. Pääsemme tyynen joen yli toiselle puolelle tuota pikaa ja lähdemme muiden safariporukoiden jatkona kohti savanneja.

Kauaa emme ehdi matkata, kun oikealla puolellamme näemme ensimmäisen kirahvin. Niitä on hetken päästä useampiakin ja pysähdymme kuvaamaan. Nämä eläimet ovat meille kerrassaan erityisen toivottuja ja ne ovat upeita. Kirahvit seisoskelevat rauhallisina tai liikkuvat verkkaasti. Avoin savanni ja Borassus-palmut antavat näkymälle hienon taustan. Muutaman kongonin (Hartebeest) näemme myös. Ruskopuikkija (Red Bush Duiker) vilahtaa pensastossa. Heinäkertut ääntelevät monin paikoin. Savanniheinä tarjoaa lajille oivan ympäristön. Keltanokkafrankoliinin (Heuglin´s Francolin) huutelu kantautuu kauempaa. Afrikanpuhveleita on muutama. Paimenharakat ja loisnokkelit viihtyvät niiden selässä.

Hieman edempänä pääsemme aivan lähelle harmaatuulihaukkaa, joka istuu kuivuneen puun latvuksessa. Vielä palan matkaa ja tulemme kohtaan, jossa kirahveja on enemmän. Pysähdymme. Pitkäkaulat seuraavat muutaman kymmenen metrin päässä puuhiamme.  Kirahvien takana kohoa loiva rinne. Akaasiat taustoittavat hienosti maisemakuvaa. Eläimet seuraavat puuhiamme ja tapittavat meitä avoimesti viehkoilla silmillään; välillä ne kulkevat ylväinä ruohostoisella savannilla. Eläinten ruutukuvioinnin ja elegantin olemuksen katseluun ei kyllästy. Saamme ihastella ja kuvata eläimiä rauhassa. Kirjaamme kirahveja kaikkiaan 77.  Punamehiläissyöjä lennähtää lähipensaan latvukseen. Lintuja on kaikkiaan n. 15. Savanniturturikyyhky (Vinaceous Dove) huutelee kauempaa. Heinäkertut raksuttavat siellä täällä, päiväsummaksi ynnäämme n. 60. Pärinäkiurun ääni kantautuu myös korviimme, yhteensä 10 linnun voimin. Aivan kaikkia ääniä emme tunne, eikä opaskaan niitä aktiivisesti meille selosta. Aina emme viitsi kysyä.

Hieman edempänä käyskentelee joukko kobeja. Näemme myös muutaman oribin. Savannilla tuoksuu laidun. Monin paikoin avomaalla jököttää termiittikekoja. Jatkaessamme matkaa Albert-Niili ilmestyy kauniina taustalle. Keksimme savannilta ensimmäiset sinikaulatrapit (Denham´s Bustard). Vähän myöhemmin näemme pariskunnan verraten läheltä hyvin. Laskemme trappeja yhteensä 5. Auto on mainio sikäli, että sillä pääsee eläimiä ja lintuja lähemmäs kuin jalkaisin.

Ajamme Albert-Niilin rantaan. Tiedämme, että paikalla on leijonia. Löydämme 2 leijonanaarasta pensaiden varjosta ja ajamme aivan lähelle, vain muutaman kymmenen metrin päähän niitä katselemaan. Elukat näyttävät tottuneen turisteihin ja pysyvät paikoillaan.

Jatkamme eteenpäin Albert-Niilin rantaa. Pienessä vesilammikossa uiskentelee 2 naamioviheltäjäsorsaa. Etelänkruunukurki lentää tyylikkäästi Albert-järven suuntaan. Näemme myös 4 ruskoviheltäjäsorsaa. Muutama jassana ja pyhäiibis tepastelevat rantaruohostossa. Juhlapukuisia punaperäpiispoja saamme seurata rantaruohostossa. Laji on meille tuttu Gambiasta, mutta silloin ne eivät olleet näin komeissa asuissa. Upea liitokotka ilmestyy lähistölle kaartelemaan.

Red Chilin ravintolasta tilaamamme eväslounas on mukava popsia suuren rantapuun katveessa. Ilma on lämmin ja tyyni. Puun varjossa viihtyvät myös kymmenet korennot. Olemme keskellä Afrikan villiä luontoa. Kaukana kaikesta. Aika pysähtyy. Tämä hetki ja juuri tämä retki tulee jäämään mieliimme.

Jatkamme matkaa takaisinpäin. Lähellä leijonapaikkaa on nyt satoja antilooppeja. Suurin osa on kobeja, mutta joukossa on myös oribeja ja kongoneja. Näemme myös kirjoantiloopin, joka livahtaa pensaston suojaan. Lyhyeksi syödyllä ruoholla tepastelee 4 afrikantöyhtöhyyppää.

Palaamme hiljalleen takaisin. Olemme kulkeneet Queens´s Trackia ja Albert Nile Trackia. Ajourien laidalla kasvavia piikkipensaita on varottava. Pensaat ulottavat oksistonsa uran ylle ja auton ajaessa ohi piikkejä täynnä oleva oksa heilahtaa rajusti ja voi osua kattoluukun kohdalle. Piikkipensaita on paljon ja ne jäävät helposti huomaamatta, mikäli keskittyy vain maisemien tarkkailuun. Onnistumme välttämään haaverit. Pensaston kätköissä näemme 2 valkokulmakutojaa, jotka jäävät retken ainoiksi. Pisamaotsakutojia kirjaamme yhden.

Eräällä pysähdyspaikalla näemme pikkuharmaasiepon (Gambaga Flycatcher), kolme afrikanvarpusta (Rufous Sparrow) ja neljä punasavannisieppoa. Sahelinuikuttajakyyhkyjä kirjaamme yhteensä n. 35. Lähellä lauttarantaa huomaamme harjalinnun, jolla on eurooppalaisen harjalinnun piirteitä. Emme kuitenkaan näe yksilöä lennossa, jolloin se olisi helpommin määritettävissä.

Muutaman päivän ajan auton pohjalta on kuulunut metallin kilinää. Jokin osa on selvästi löystynyt kovakouraisessa ajossa huonoilla teillä. Lauttapaikalla opas ja kuski tutkivat autoa. Vika löytyy, mutta sille ei ole mitään tehtävissä. On vain ajettava kohtuuvauhdilla ja toivottava, ettei auto hajoa ennen reissun päättymistä.

Odottelemme venettämme suuren puun varjossa lauttarannassa. Puussa roikkuu suuria pitkulaisia hedelmiä, joista osa on tippunut maahan. Maasta löydämme muutaman pudonneen hedelmän. Ne ovat kivikovia ja painavia. Jos sellaisen sattuu saamaan päähänsä, voi jälki olla paha. Alamme varoa putoilevia hedelmiä ja siirrymme aurinkoon. Puun määritys jää epäselväksi: apinanleipäpuu tuli meille tutuksi Gambiassa, mutta sen hedelmät olivat hieman lyhyempiä. Myöhemmin Suomessa selviää, että kyseessä on makkarapuu.

Lauttarannassa liikuskelee pahkasikoja ja paviaaneja. Tavaroiden kanssa saa olla tarkkana: jos silmä välttää paviaani kaivaa mieluusti eväspussin laukusta. Yksi elukka seurailee meitä tämä mielessään. Onnistumme kuitenkin pääsemään veneeseen menettämättä eväitämme.

Klo 14 lähdemme lähes kolmen tunnin Victoria-Niilin veneretkelle Paraasta Murchisonin putoukselle, hinta: 15 dollaria hengeltä. Näemme tuttuja lajeja: käärmekauloja, niilinhanhia, kynsihyyppiä ja kirjokalastajia. Haikaroita edustavat goljathaikara (5) ja afrikansatulahaikara, lukuisimpana kuitenkin afrikaniibishaikara. Rusko- ja rääkkähaikara kuuluvat myös lajistoon. Virtahepoja on paljon. Kirjokalastajat ja loisnokkelit istuskelevat joidenkin selässä. Vesiantilooppeja on paikoin joenrantaniityillä. Norsuja on vielä enemmän. Norsut leyhyttelevät korviaan lämpimässä iltapäiväauringossa. Krokotiili ui vedessä. Pystyjyrkän rantatörmän päällä istuskelee kiljumerikotka.

Gambiasta tuttu sahelinpaksujalka seisoo rantalietteen reunalla. Havainto jää retken ainoaksi. Tuttuja ovat myös useat jassanat ja jalohaikara. Edellisiä kirjaamme päiväsummaksi n. 70. Retkelle uutena lajina löydämme kaksi sulttaanikanaa (Purple Swamp Hen). Pitkävarvashyyppiä laskemme 7. Korkeilla jokitörmillä näemme 15 rotkomehiläissyöjää, nämäkin Gambian-tuttuja. Saavumme putouksen tuntumaan.

Aivan putoukselle asti emme veneellä pääse. Karikot ja kova virtaus estävät sen. Pysähdymme kuitenkin joessa olevan pienen saaren rantaa ihastelemaan maisemia. Vedessä kelluu röykkiöittäin valkoista vaahtoa putouksen jäljiltä. Hetken kuluttua päästämme osan porukasta maihin. He kävelevät putouksille. Olemme tyytyväisiä, että kävimme jo edellisenä iltana putousten yläosalla, joten meillä ei ole hinkua lähteä kuumaan iltapäivään patikoimaan.

Paluumatkalla näemme samoja lajeja kuin tullessa. Iltapäiväsateesta ei ole tietoakaan, kuten ei eilenkään. Valtava norsu on aivan lähellä vesirajassa ja katsoo suoraan meihin korviaan heilutellen. Suuri krokotiili pitää kitaansa auki rannalla. Käärmekaulat kuivattelevat siipiään puunoksalla istuen. Kirjaamme niitä yhteensä 20 kaulaa.

Palaamme Paraan lauttarantaan joen eteläpuolelle. Autokuskimme Sam odottaa meitä. Majapaikassa meitä vaaditaan siirtymään isompaan bandaan yhteismajoitukseen. Emme ole aluksi ihastuneita ajatuksesta, kun olemme päässeet jo majoittautumaan ja levittelemään tavaramme. Käymme kuitenkin katsastamassa family-bandan ja se osoittautuu ihan viihtyisäksi. Olimme alun perin varanneet nimenomaan family-bandan, mutta jostain syystä meille annettiin kaksi erillistä bandaa. Niinpä siirrymme tavaroinemme tilavaan yhteismajoitukseen. Kokonaishinta  on 10 usd halvempi, jonka saamme hyvityksenä.

Iltapäiväsade tulee sittenkin: sadekuuro ylittää maiseman klo 17.30-18.30. Sateen tauottua Alfred olisi ehkä tehnyt pikku retken vielä, mutta me olimme jo tyytyväisiä päivän havaintoihin ja vähän väsyneitä. Saatoimme menettää jonkin kehrääjälajin, mutta se ei haitannut. Nautimme hyvän illallisen Red Chilin ravintolassa ja kirjasimme lukuisat havaintomme muistiin. Lajeja nyt n. 535. Yö on taas kuuma: +29 astetta.

Perjantai 18.9.

Alfred ehdotti eilen, että uudistaisimme tänään Victoria-Niilin pohjoispuolen retken. Sovimme kuitenkin, että safaripäivä oli niin tyhjentävä, ettemme tänään uudista sitä. Halusimme pysyttää loistavan safaripäivän muistokuvat sellaisina kuin ne nyt olivat. Samalla saisimme lisäaikaa tuleviin retkiin.

Aamiaisen syötyämme ja family-bandan luovutuksen jälkeen lähdemme hiljalleen aamukahdeksalta takaisinpäin kohti etelää. Matka seuraavalle suojelualueelle, Kaniyo Pabidiin, ei olisi pitkä. Kohde kuuluu Budongo Forestiin eli samaan suojelukokonaisuuteen Royal Milen kanssa. Seuraava yö on tarkoitus olla Kaniyo Pabidissa. Olemme varautuneet muutamaan pysähdykseen, mutta ne jäävät vähiin. Murchison Fallsin ja Kaniyo Pabidin välillä pysähdymme tarkkailemaan yllä kaartelevaa vanhaa liitokotkaa. Hetken kuluttua paikalle ilmestyy kaartelemaan myös mehiläishaukka. Matkalla tapaamme vielä n. 20 rotkomehiläissyöjää. Aamukymmeneltä saavumme jo Kaniyo Pabidiin.

Majoittaudumme yhteiseen varsin uuteen hirsirakennukseen, Aarne toiseen päätyyn ja minä Timo toiseen päätyyn. Kyseessä on Budongo Ecotourismin twin cabin ja single cabin. Suuren huoneen takakulmauksessa on suihku ja vesivessa. Majoitus maksaa yhteensä 135 dollaria. Dollarit kelpaavat nyt.

Puolenpäivän molemmin puolin kävelemme puolentoistatunnin ajan päätietä. Harmaabulbuli ääntelee. Keltaleukaseppien kuuluva nopeatahtinen huutelu kantautuu kauempaakin metsästä. Jokunen pikkubulbuli jokeltelee. Isonokipeipon laulua kuulemme myös. Näemme ainoana uutena lajina vain korallipuumedestäjiä (Olive-bellied Sunbird). Suomusieppo näyttäytyy verraten hyvin. Päivä on lämmin ja aurinkoinen.

Maantien lätäkössä parveilee iso joukko perhosia ilmeisesti paviaanin jätöksellä. Osa perhosista on suuria ja värikkäitä, osa pieniä ja vaatimattomamman värisiä. Joukossa on myös useita mehiläisiä. Tienvarsipuuhun lennähtää hetkeksi kongontikkanen (Yellow-crested Woodpecker). Palatessamme opastuskeskuksen tienhaaraan, lauma paviaaneja liikuskelee tiellä.

Syömme opastuskeskuksessa lounaan. Maksamme itsemme simpanssiretkelle, jonne on otettava lajin elintapoihin perehtynyt opas mukaan. Maksu on 45 dollaria hengeltä. Lähdemme klo 14. Olemme jo aikaisemmin kuulleet simpanssien huutelua metsästä. Apinat eivät ole siirtyneet kauemmas: meidän ei tarvitse kävellä kuin muutama sata metriä lauman luo. Polulla odottaa kaksi muuta opasta, joilla on radiopuhelin. He ilmeisesti seuraavat simpanssien liikkeitä ja ilmoittavat lauman sijainnin pääoppaalle. Näin apinat on helposti löydettävissä.

Siirrymme polulta metsään tarkkailemaan simpansseja lähempää. Opas neuvoo meitä olemaan hiljaa. Puhumme vähän ja vain kuiskaamalla. Apinat ovat rauhallisia ja syövät puista lehtiä ja marjoja lähimmillään vain 10-15 metrin päässä meistä. Olemme aivan lauman reunalla tai ajoittain osa apinoista on meidän yläpuolellamme. Siirrymme hieman sen mukaan miten simpanssit liikkuvat. Enimmäkseen ne ovat kuitenkin paikallaan ja saamme tarkkailla niitä kaikessa rauhassa. Välillä jokin yksilö laskeutuu maahan ja palaa sitten taas puuhun. Paikalla on kaikkiaan noin 11 yksilöä. Lähimmät tarkkailtavamme ovat vanha uros, naaras, pari nuorta koirasta ja pari nuorehkoa yksilöä, jotka ovat kooltaan vielä aikuisia selvästi pienempiä. Välillä simpanssit intoutuvat ääntelemään, eniten silloin kun uros ajaa nuoremman koiraan naaraan luota pois. Puiden lehdet vain pölisevät ja tippuvat maahan. Tamburiinikyyhky huhuilee metsässä.

Apinat eivät ole meistä tietävinäänkään, vaan keskittyvät omiin puuhiinsa. Aika ajoin kuitenkin huomaamme, että sivusilmällä simpanssit kyllä vaivihkaa tarkkailevat meitä. Opas kertoo, että simpanssit keskittyvät syömiseen 12 valoisasta tunnista jopa 8:na tuntina. Seuratessamme simpansseja ukkonen alkaa jyrähdellä verraten lähellä. Hetken kuluttua alkaa sataa hiljalleen. Lähimmät simpanssit laskeutuvat maahan ja suojautuvat sateelta paikallaan kyhjöttämällä. Sade kuitenkin loppuu pian ja apinat kiipeävät takaisin puihin. Olemme simpanssien vieraana puolisentoistatuntia. Kun olemme tyytyväisiä alkaakin jo pilvistymisen myötä hämärtää.

Sade tulee sittenkin, kun olemme päässeet metsästä takaisin kämpälle. Alfred on nukkumassa sen aikaa kun olemme tarkkailemassa simpansseja ja pidämme sadetta. Sateen lakattua saamme kyselemällä tietää, missä opas ja kuski pitävät majaansa. Kolkuttelemme oppaan mukaamme. Puolentoistatunnin sateen jälkeen klo 17.15-18.40 käyskentelemme Kaniyo Pabidin pihapiirissä ja käymme päätiellä. Maantien puista löydämme bulbulilepinkäisen (Western Nicator). Lintuja on kaksi. Kongonmuurahaisrastas viheltelee yksinkertaista hieman surumielistä säettään. Paviaanit mekastavat lähipuissa. Nautimme hyvän illallisen opastuskeskuksessa. Iltapimessä metsästä kantautuu karmivia huutoja. Opas antaa niille nimen: puutamaani (Tree Hyrax). Yö on nyt viileämpi: 21-22 astetta.

Lauantai 19.9.

Kaniyo Pabidi on Ugandan varmin paikka nähdä metsäkerttutimali (Puvel´s Illadopsis). Heti aamun valjetessa Alfred aloittaa atrapin soittelun. Tuota pikaa metsäkerttutimali vastaa. Olemme päätiellä Kaniyo Pabidin liittymän kohdalla. Metsäkerttutimali saapuu aivan tienvarren puihin atrapin houkuttelemana ja ääntelee. On vielä jonkin verran hämärää, mutta näemme timalin silti hyvin ja saamme siitä myös kuvia. Valkea kurkku loistaa kirkkaana valkenevassa aamussa. Lintu käy välillä maassakin aivan muutaman metrin päässä meistä. Olemme lajin ainoalla tunnetulla esiintymispaikalla Itä-Afrikassa.

Onnistuneen aamun jälkeen lähdemme taipaleelle kohti etelää ennen puolta kahdeksaa. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on Kichumbanyobo gate, jossa on matkamuistomyymälä. Se ei ole auki, mutta myyjä kyllä löytyy hetken odoteltuamme ja pääsemme sisään. Isohko huone on täynnä erilaisia tuotteita, enimmäkseen varsin taidokkaasti puusta työstettyjä astioita, koruja ja koristeita. Ostamme kukin makumme mukaan omat tuliaisemme. Alfred seuraa ostoksiamme ja kommentoi ostotilannetta, niinpä hinnoista tinkiminen ei oikein onnistu.

Jatkamme matkaa ensin tuttuun Masindiin ja sieltä Kibangyan kautta kohti Kampalaa. Matkan varren savannilla pysähdymme parissa kohtaa ennen Kibangyaa. Sahelinturturikyyhky (Vinaceous Dove) huutelee tuttua huhuiluaan. Keltaselkäpiispa ja luhtapiispa (Hartlaub´s Marsh Widowbird), edellisiä 5 ja jälkimmäisiä 4, kirjautuvat havaintoihimme. Töyhtökotka ja afrikansininärhi ovat tutumpia, samoin hyvin näkemämme arovarpushaukkakoiras. Sokerina pohjalla näemme ja kuulemme kaksi komeaa valkoharjaturakoa. Ne istuvat hetken maantien lähipuissa ja lentävät sitten tien yli pään valkoiset osat näyttävästi välkkyen. Kirjaamme vielä pronssipääkottaraisen (Ruppells Long-tailed Starling) ja valkopääsepän havaintoihimme. Värikkäät akaasiakuhankeittäjät (African Black-headed Oriole) ilahduttavat. Keltakurkkuvästäräkin näemme lähipensaissa hyvin. Saapuessamme asutummalle alueelle marabuhaikarat runsastuvat. Maantien risteyksessä on joukko lihavartaiden myyjiä. Emme uskalla ”kebabeihin” tarttua, mutta opas ja kuski ottavat omansa.

Alkuiltapäivästä saavumme Kampalaan. Olemme lukeneet retkiraporteista kaupungin ruuhkista ja liikennehässäkästä, jotka osoittautuvat maineensa veroisiksi. Autoja ja ihmisiä on valtavasti ja kun kaistoja ei pääasiassa ole maalattu katuun eikä liikennevaloja ole, on sekamelska valmis. Eräässä risteyksessä naispuolinen liikennepoliisi yrittää saada järjestystä aikaan. Pakokaasut täyttävät ilman ja tuntuvat kurkussa. Menemme aluksi lounaalle kuppilaan, jossa on muitakin turisteja. Syömme riisiä ja kanaa. Sen jälkeen yritämme etsiä postimerkkejä kortteihimme. Kun emme löydä ajamme aina pääpostiasemalle asti, joka on kuitenkin juuri mennyt kiinni! Myöhästymme 6 minuuttia. Ajamme näin Kampalan liikennekaaoksessa pitkän tovin aivan turhaan.

Loppuiltapäivästä pääsemme Kampalasta eroon. Haarahaukat ovat päivän aikana olleet runsaita ja kirjaamme niitä n. 120. Käymme klo 17 aikaan Mabira Forest Reservessä maksamassa seuraavan päivän sisäänpääsymaksun, joka on 5 dollaria hengeltä. Kävelemme kuitenkin jo tänään tunnin verran Mabiran itäosan polkureitin alkua ja teemme hyviä havaintoja. Lauma punahäntämarakatteja liikkuu puissa. Parvi mustakaapukutojia (Weyns´s Weaver) sirkuttelee niin ikään puissa (90 yksilöä). Komeita jo meille tutuksi tulleita suomusarvinokkia lentelee metsässä. Pienellä kosteikolla sinirintakalastaja istuskelee kepin nokassa. Virtavästäräkki tepastelee maassa pyrstöään keikutellen.

Alfred kertoo, että Mabira Forest Reserve on kahden suuren kaupungin, Kampalan ja Jinjan, puristuksessa ja on vaarana, että puisto pala palalta hupenee kaupunkien kasvaessa. Alkuperäinen suojelualue on 300 km².

Suuntaamme kohti Jinjaa ja saavumme klo 18.30 Kingfisher Resortiin Jinjan länsipuolella. Paikka sijaitsee Victoria-Niilin luusuassa. Mahtava Victoria-Niili saa täältä alkunsa. Majoitumme yhteisbandaan, jossa on sähköt ja vesivessa. Moskiittoverkot ovat sängyissä, mutta omani on osin reikäinen ja paikkaan sen ilmastointiteipillä. Maksamme yhteensä 95 euroa plus 2000 shillingin hotelliveron. Kyseessä on ainoa paikka, jossa eurot mainitaan maksuvälineenä ja ne myös kelpaavat. Syömme Resortin ravintolassa hyvän illallisen ja kirjoitamme havainnot. Aarne on tervehtynyt flunssastaan. Lajeja on kertynyt yli 540.

Sunnuntai 20.9.

Hyvän ja runsaan aamiaisen jälkeen lähdemme viimeiselle kokopäivän retkelle ja aloitamme sen Mabirasta. Saavumme metsään klo 7.40. Kävelemme samaa polkua kuin eilen iltapuolella, mutta nyt pidemmälle. Kyseessä on ”Grassland Trail”.

Keltaleukasepät (Yellow-throated Tinkerbird) ovat kovasti äänessä. Suomusarvinokat huutelevat. Punahäntämarakatteja näkyy puissa. Uutena lajina löydämme kaksi purppurakäpinkäistä (Purple-throated Cuckoo-shrike). Suomurintatimali (Scaly-breasted Illadopsis) viheltelee kuuluvaa hieman surumielistä säettään. Keisariturako huutelee komeasti. Neljä harmaapapukaijaa (Grey Parrot) lentää ylitsemme pariin kertaan. Ne eivät kuitenkaan asetu näytille. Punamyssykutojan (Red-headed Malimbe) näemme pitkästä aikaa. Rämerääkkiäinen yhtyy laulukuoroon omalla huudollaan. Vihertöpökerttunen (Green Crombec) laulaa ja pikkubulbulit jokeltelevat.

Ajoura on varsin mutainen sateen jälkeen. Kumisaappaat olisivat tarpeen, mutta jätimme ne autoon. Sinikäki näyttäytyy. Punahäntämarakatteja on useampia. Näemme samettidrongon (Velvet-mantled Drongo). Metakkaa pitäneet suomusarvinokat näyttäytyvät lopulta hyvin. Pieni orava, Alexandra Dwarf Squirrel, kiipeilee puissa. Näemme uutena lajina kaksi ruskopääsäihkyjää (Forest Wood-Hoopoe).

Keisariturakot tulevat huutelemaan upeasti aivan yläpuolellemme. Alfred antaa niille vauhtia atrapilla. Lintuja on peräti 12. Kuulemme aamun aikana aikaisempaa äänirikkaamman sademetsän. Minkälainen äänimaailma onkaan laulukaudella? Suomurintatimali jatkaa viheltelyään, kun suuntaamme hiljalleen takaisinpäin autolle. Maassa ryömii iso ”tuhatjalkainen”. Punahäntämarakatit esittävät huiman hyppyesityksen. Ne loikkaavat taidokkaasti korkealta puusta ajouran yli sen toiselle puolelle. Hirssivahanokka (Black-crowned Waxbill) näyttäytyy ruohostossa.

Ennen aamuyhtätoista siirrymme tunniksi Mabiran opastuskeskuksen (”Forest Centre”) pohjoispuolen pienviljelmille. Töyhtökotka näyttäytyy hyvin. Kobolttihaikaroita on kaksi. Ne tepastelevat viljelmillä tai seisoskelevat puun oksalla. Saamme tarkkailla niitä läheltä. Ruohikkokirvinen ilahduttaa meitä kylän jalkapallokentällä. Samassa paikassa on hetken myös dominikaanileski. Keltaleukaseppä poopottaa metsästä.

Kylän lapset seuraavat mielenkiinnolla puuhiamme. Etenkin Aarne saa poikajoukon peräänsä kun erkanee kuvaamaan vähän sivummalle. Hetken päästä Alfred esittelee lapsille kaukoputkea. Muksut ovat kerääntyneenä laitteen ympärille ja odottavat kukin vuoroaan päästäkseen kokemaan, mitä putkesta näkyy. Nuori rosvohaukka lennähtää lähipuuhun. Viljelmille on istutettu ananasta ja kassavaa. Muutamia banaanipuita näkyy paikoin. Punaposkiherttu laulelee. Pari kongonviolettirurakoa lentää viljelmän laidalla olevaan puuhun.

Puolenpäivän aikaan lähdemme kohti Kampalaa. Syömme lounaan kaupungissa huoltoaseman Takeaway-baarissa. Saamme ihan mukiin menevää sapuskaa buffet-tyyppisestä paikasta. Alfredin avulla löydämme myös nettikahvilan, jossa käymme tarkistamassa, onko British Airwaysilta tullut viestejä seuraavan päivän lentoon liittyen. Kaikki näyttää olevan kunnossa. Sitten lähdemme ajamaan Entebbeen, jonne saavumme noin klo 15.

Viimeinen retkikohteemme on Entebben Botanical Garden, jossa käyskentelemme vajaat kaksi tuntia. Joudumme maksamaan pienen sisäänpääsymaksun ja sen lisäksi maksun digi- ja videokamerasta erikseen. Puistoalue osoittautuu hyväksi lintupaikaksi, vaikka alueella on jokin juhla menossa ja ihmisiä ja meteliä on aika paljon.

Haarahaukka lentää yllämme, päiväsummaksi merkitsemme 100. Kruunutoko (Crowned Hornbill) näyttäytyy lähipuissa. Saamme tarkkailla hetken punakaapukutojaa (Red-headed Weaver). Hehkusepän (Double-toothed Barbet) näemme myös. Kuparikäki (Diederik Cuckoo) istuskelee vaitonaisena yläpuolellamme puun oksalla. Mustavalkoiset jo monesti tutuksi tulleet gueretsat ilahduttavat meitä puutarhan puissa. Musiikki ja ihmisten äänet raikaavat kuuluvasti läpi puutarhan. Silti paikalla on hyvin lintuja, jotka ovat ilmeisesti tottuneet ihmisten ääniin. Afrikanmetsäkalastajia on viisi.

Saavumme hiljalleen Victoria-järven rantaan. Rantavedestä lähtee lentoon muutama pitkäjalka ja 4 pronssi-iibistä. Pitkäjalat palaavat takaisin, mutta pronssi-iibikset menevät muualle. Silkkihaikara kuuluu lajistoon. Vedenrajan pensaissa hyppelee useita kutojia. Etsimme tovin ja löydämme muutaman hienon kaislakutojan (Orange Weaver). Kirjaamme niitä 5. 

Kaukana järvellä näemme valtavasti valkosiipitiiroja. Arvioimme niitä olevan n. 3000 yksilöä. Lähempänä lentää hietatiira. Matalan puun latvuksessa seisoo afrikanrakonokka, joka antaa kuvata itseään varsin läheltä. Saamme hyviä otoksia. Afrikanrastas vilahtaa pensaikossa. Lampimedestäjät sirkuttelevat monin paikoin. Kiljumerikotkat huutelevat ja lentelevät aivan lähellä. Arkoja eivät ole myöskään ruohostossa kahlailevat marabut ja vasarapäähaikarat. Kobolttihaikara lentää hienosti myötävalon puolelta ohitsemme.

Otamme lopuksi ryhmäkuvia hyvin palvelleen Toyota Lancruiserin edessä. Afrikankaijat ilmestyvät samalla lähipuihin. Saamme vielä lopuksi tarkkailla niitä verraten läheltä. Olemme ajaneet 17 päivän aikana n. 2900 km, mikä tekee päivittäiseksi ajomatkaksi yli 170 km.

Lentokenttähotellillemme saavumme hyvissä ajoin klo 17. Kyseessä on Central Inn, johon buukaamme twin roomin n. 55 dollaria ja singlen 45 dollaria. Hyvästelemme Alfredin ja Samin. Annemme heille mielestämme hyvät tipit. Työnsä molemmat tekivät huolella ja se edesauttoi reissumme onnistumista.

Aarne ja Timo käyvät vielä kävellen Entebben marketissa ja Forexissa ja palaavat taksilla. Jään hotellille puhdistamaan saappaat ja lenkkarit lateriittipölystä. Se kestää aikansa. Pakkaamme myös kaiken valmiiksi seuraavan aamun lentoa varten. Reissun kokonaislajimäärä on n. 554.

Eri linturyhmien lajeja havaitsimme seuraavasti: haikarat 24 (sis. kenkänokka, iibikset, pikkuflamingo), päiväpetolinnut 31, kyyhkyt 15, papukaijat 4, turakot 7, kukaalit 4, pöllöt 4, kehrääjät 4, kiitäjät 9, kalastajat 10, mehiläissyöjät 10, sininärhet 3, tokot/sarvinokat 8, sepät 15, hunajaoppaat 4, tikat 9, pääskyt 13, västäräkit 5, käpinkäiset 4, bulbulit 21, hertut 13, apalit 7, siepot 28 (sis. monarkit), timalit 10, medestäjät 21, lepinkäiset 24, kuhankeittäjät 3, kottaraiset 12 (sis. rakkelit), kutojat 27 ja piispat 9.

Maanantai 21.9.

Hotellin shuffle vie meidät kentälle aamulla puolikuuden jälkeen. Laukkumme läpivalaistaan. Menemme check inniin. Joudumme vielä täyttämään maasta poistumiskortin. Sitten vain odottelemaan koneeseen pääsyä. Kone lähtee ajallaan. Kevyt aamusade laskeutuu kentälle. Kyse on matkan ainoasta aamupuolen vesisateesta. Lento menee hyvin. Huomaamme, ettei alkoholipitoisia juomia tarjoilla erikseen, mutta niitä saa vapaasti, kun vain hakee oma-aloitteisesti. Olemme aikataulun mukaisesti Lontoossa, jossa onkin aikamoinen siirtyminen kotimaan lennolle metroineen, busseineen ja liukuportaineen. Finnair kuljettaa meidät tutun turvallisesti koti-Suomeen. Saman päivän puolella emme pääse kotiin: Timo ja Aarne jatkavat lentokentältä autolla Vaasaan, itse majoittaudun hotelli Cumulukseen odottamaan seuraavan aamun jatkolentoa.

 

Aineisto, lähteet, kirjallisuus

•  päivittäiset iltahuutolistat (excel-taulukot)
• Timon ja Tuukan maastomuistiinpanot
• yli 6 tuntia Tuukan videokuvaa selostuksineen
•  Briggs, Phillip, updated by Roberts A. 2007: The Bradt Travel Guide. Uganda. Fifth edition 2007.
• Byaruhanga, A., Kasoma, P. & Pomeroy D. 2001: Important Bird Areas in Uganda.
• Rossouw J. & Sacchi, M. 1998: Where to Watch Birds in Uganda.
• Stevenson, T. & Fanshawe J.: Birds of East Africa, 2007.
• Chappuis, C. 2001: African Bird Sounds: West and Central Africa, CD:t 5-11.
• Useat retkiraportit Travellingbirder.com:ssa, etenkin seuraavat:
• Hottola, P. 2007: Southern Uganda — Travel Survival Kit for Visiting Birders
• DOF Travel, Dansk Ornitologisk Forening: Uganda September 2008