Gambia 4.1.-18.1.2007 

Tuukka Pahtamaa

Päivitetty 17.06.2007

Lintumatka Gambiaan 4.1 – 18.1.2007

Tuukka Pahtamaa (kertoja), Aarne Lahti ja Timo Lahti

Keskiviikkona 3.1. alkuillasta pakkauduin Finnairin koneeseen Oulussa. Tunnin lennon jälkeen olin Helsingin lentoasemalla. Olimme lähdössä kahdeksi viikoksi Gambiaan linturetkelle. Tjäreborgin seuramatkan olimme varanneet jo elokuussa. Tarkoitus oli liikkua perillä omin päin. Olimme sopineet opastuksesta etukäteen kahden paikallisen lintuoppaan, Ebrima Sidibehin ja Tijan Kantehin, kanssa.

Tjäreborgin matkatavaraohjeet aiheuttivat valmisteluissa päänvaivaa. Tutun 20 kg painavan matkalaukun sijaan oli luvallista ilman lisämaksua sijoittaa ruumaan vain 15 kg:n matkalaukku. Käsimatkavaran paino sai olla 5 kg. Kaukoputki jalustoineen, kiikari ja kamerat painoivat yhteensä jo monta kiloa. Tilavamman matkalaukun sijaan jouduin tyytymään vanhempaan ja pienempään matkalaukkuun, joka tyhjänä painoi 2 kg vähemmän, siltikin 5 kg. Lopulta matkalaukku painoi noin 17 kg ja käsimatkatavara vähän yli 5 kg. Kamerat roikkuivat silloin kyllä kaulassa.

Hurautin hotelli Pilottiin parinkymmenen minuutin välein kulkevalla hotellibussilla ja majoittauduin. Jonkin ajan kuluttua paikalle saapui Ari Veijalainen, jonka kanssa olimme sopineet tapaamisesta. Gambianmatkaajat, Aarne Lahti ja Timo Lahti, saapuivat Vaasasta hieman myöhemmin. Illan rupattelimme Pilotin ravintolassa ruuan ja juomien kera.

Torstai 4.1.2007

Aamuherätys oli varsin varhain, sillä kone lähtisi aamuseitsemältä. Aamupalan jälkeen matkasimme lentoasemalle hotelli Pilotin autolla. Lähtöselvitys sujui joutuisasti. Painorajojen kanssa ei ollut ongelmia. My Travel Airwaysin kone oli täynnä sen lähtiessä aikataulussa kohti etelää. Noin kuuden tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Teneriffan Reina Sofian lentokentälle. Pääsimme jaloittelemaan tax free puolelle puoleksi tunniksi. Liikunta tekikin hyvää. Koneen miehistö vaihtui suomalaisesta tanskalaiseksi jatkaessamme matkaa yhä etelämmäksi. Lensimme ensin Atlantin yllä. Sitten seurasimme Afrikan rantaviivaa Gambiaan. Valtava Saharan hiekkaerämaa näkyi vajaan parin tunnin ajan osin pilviin peittyen.

Gambia on pieni valtio Senegalin sisällä Länsi-Afrikan niemessä. Sen pinta-ala on vain runsaat 10 000 neliökilometriä ja se onkin Afrikan pienin valtio. Gambia-joen molemmin puolin sijaitsevan kapean valtion leveys on vain 25 - 50 km ja pituus 350 kilometriä. Gambian maantieteellinen sijainti on 13° 28' pohjoista leveyttä ja 16° 34' läntistä pituutta.

Topografialtaan Gambia on alavaa tasankoa. Keskimääräinen absoluuttinen korkeus (korkeus merenpinnasta) on noin 200 metriä ja se nousee sisämaasta Atlantille päin. Gambian maaperä on rautapitoista hiekkaa tai soraa. Raudan vuoksi maa on punaista, mutta myös ruskeata ja harmaata ainesta esiintyy. Joen ympärillä maaperä on savea. Maata halkoo leveähkö Gambia-joki, joka saa alkunsa Guineasta Futa Jallonin kukkuloilta ja virtaa Senegalin lounaisosasta Gambiaan. Joen syvyys on keskimäärin vain noin 8,1 metriä. Atlanttiin laskeva joki levenee alajuoksulla 48 kilometriseksi muodostaen monihaaraisen suiston.

Gambia on suurimmaksi osaksi ruohostoa ja savannia, ja se kuuluukin Länsi-Afrikan savannialueeseen. Savanneilla kasvaa korkeita heinä- ja ruohokasveja sekä harvakseltaan puita. Jokea reunustaa mangrovemetsikkö. Joen alajuoksulla esiintyy myös hieman trooppista metsäkasvillisuutta. Tyypillisiä puita ovat muun muassa apinanleipäpuu, mahonki, ruusupuu, öljypuu ja kumipuu.

Gambian ilmasto on subtrooppista kuivan ja sateisen ilmastokauden rytmittämää. Marraskuusta toukokuuhun maassa vallitsee kuiva jakso, jolloin suhteellinen kosteus vaihtelee 30% - 60%. Sadekausi alkaa kesäkuussa ja loppuu lokakuussa. Suhteellinen kosteus nousee sadekautena korkeaksi. Saharasta puhaltaa toisinaan talvella kuiva Harmattan-tuuli. Gambia on kuitenkin luonnonoloiltaan varsin rauhallinen, sillä hirmumyrskyjä, tulvia ja vulkaanisia uhkia ei ole.

Luonnononnettomuuksista merkittävin on kuivuus. Sademäärä on 30 vuoden aikana laskenut 30%. Sahelin alueen kuivuusongelmat ulottuvat siis myös Gambiaan ja aavikoituminen voi koitua ongelmaksi. Väestöpaine pakottaa lisäksi maan tehokkaaseen hyödyntämiseen, jolloin uhkana on eroosio.

Kone laskeutui Banjulin lentokentälle aikataulussa. Kenttä ei ollut aivan yhtä tasainen kuin mihin olimme tottuneet. Afrikan kuuma ilma tulvahti vastaan astuessamme koneesta Gambian maaperälle. Meidät ohjattiin busseihin, joilla ajoimme lyhyen matkan lentokenttärakennukselle. Passintarkastuksen jälkeen odottelimme matkalaukkujamme. Samoin tekivät monet kantajat. Eräs heistä valitsi minut ja Aarnen. Kantaja kuljetti matkatavaramme kärryllä eteenpäin, ensin läpivalaisulaitteelle ja sitten odottaville busseille. Tippien jälkeen pääsimme matkaan. Jo kentältä lähtien näimme meille aiemmin tuntemattomia lajeja. Parhain havainto bussin ikkunasta oli palmukorppikotka. Matkan varrella ilmeni myös Gambian roskaantuneisuus: muovi- ja paperijätettä oli joka paikassa ja tunkioita oli monin paikoin. Siistejä olivat lähinnä hotellien piha-alueet.

Hotellilla saimme oman avaimemme (D 1, David one, mikä sittemmin tuli varsin monesti sanottua sekä respaan että aamiaspöydän hovimestarille). Taisi paikallinen minimarketkin sitä kysyä ostosten yhteydessä. Majoituimme yhden hengen huoneeseen, johon lopulta mahduimme tavaroinemme kohtuullisesti – ainakin kun kaiket päivät olimme retkillä. Hotellilla lähinnä kirjoitimme havainnot ja lepäilimme. Valoisaa aikaa oli klo 7.15 – 19.30. Ilmastointilaite toimi hyvin sen jälkeen kun älysimme hakea respasta kaukosäätimen. Se toimi itse asiassa liiankin hyvin, sillä emme onnistuneet säätämään sitä niin, etteikö aamuyöstä olisi ollut liian kylmä. Niinpä pidimme konetta toiminnassa vain iltaisin ja aamulla herättyämme.

Rannikolla päivän maksimilämpötila oli +30 asteen molemmin puolin, sisämaassa selvästi yli +30 astetta, enimmillään noin +35 astetta. Se tuntui alussa paljolta. Vähitellen lämpötilaan tottui, ainakin suurimmaksi osaksi. Olimme hyvin sisäistäneet juomisen tärkeyden. Vettä oli aina riittävästi mukana repuissa ja laukuissa. Keskipäivän ja iltapäivän kuumimmat tunnit olimme osin katveessa (esim. lounaalla) ja vain jonkin verran liikkeellä. Kuuma autokin tarjosi auringolta jonkin verran suojaa ikkunoiden ollessa auki. Yölämpötila ei koskaan laskenut niin alas, että olisi tuntunut viileältä, yölämpö olikin pääasiassa yli +20 astetta sekä rannikolla että sisämaassa.

Saapumispäivän iltana meillä oli vielä hyvää aikaa tutustua hotellialueen maastoon ja lajeihin. Tepastelimme Kotu creekin suistoon. Yläpuolellamme lenteli monia pääskyjä. Tuttuja olivat kaksi törmäpääskyä, kokonaan uusia sitä vastoin 4 jouhi- ja 4 guineanhaarapääskyä. Joukossa oli myös kiitäjiä: 4 palmu- ja 3 pikkukiitäjää. Kahlaajalajistossa oli myös tuttuja ja aiemmin tuntemattomia: tutun turvallisen kahlaajalajiston tarjosivat 5 tylliä, 5 pikkukuovia, punajalka- ja valkoviklo, tundrakurmitsa, 3 liroa ja 4 rantasipiä. Uusina lajeina näimme 3 sahelinpaksujalkaa ja 3 kynsihyyppää. Lokkilinnustossa oli uutta 80 harmaapäälokkia, jotka lentelivät suiston yli naurulokkimaisesti äännellen. Yksi huuteleva räyskä toi mieleen kesäisen Merenkurkun. Petolintulajistolta odotimme tulevilta päiviltä paljon. Ensimmäisenä iltapäivänä saimme kirjatuksi 25 huppukorppikotkaa, 10 haarahaukkaa, 2 liitohaukkaa, palmukorppikotkan ja kalasääsken. Haikaralajisto tulisi olemaan myös hyvin edustettuna. Ensimmäinen iltapäivä toi mukanaan yhden yö-, jalo-, harmaa- ja vasarapäähaikaran sekä 2 rääkkä-, 15 lehmä-, 2 kyyry-, 2 varjostaja-, 2 silkki- ja 3 riuttahaikaraa. Läheisten Kotun lika-altaiden yllä lenteli noin 60 naamioviheltäjäsorsaa.

Kyyhkylajien runsaudesta saimme esimakua jo ensimmäisenä päivänä. Bussimatkalla noin 100 kyyhkyä jäi määrittämättä. Määritimme 6 savanniturturikyyhkyä sekä yhden palmu- ja naamiokyyhkyn. Matkan aikana runsaiksi osoittautuivat erityisesti palmu- ja sahelinturturikyyhky. Useimpina päivinä näimme myös tavallisia puluja. Senegalinkaijoja näimme 5 ja kauluskaijoja 4. Harmaaturakoita oli 3. Afrikankukaaleja tulisimme näkemään joka päivä, nyt ensimmäisenä iltapäivänä 3. Kalastajistaan tunnettu Kotu creek näytti meille 7 kirjo- ja yhden sinirintakalastajan. Säihkylintuja edustivat 5 vihermehiläissyöjää sekä 1 abessiniansininärhi, joita tulisimme näkemään lähes päivittäin runsaasti sekä afrikansininärhi, joka istuskeli hotellimme puussa. Sama yksilö istui paikalla sittemmin myös useina muina iltoina. Punanokkatokon näimme myös kuten kaikkina muinakin tulevina päivinä, enimmillään 30. Kaksi loimuseppää tarjosi meille eksoottista nähtävää. Kyläbulbuli oli takuuvarma laji kahden yksilön voimin, mutta niitäkin näimme myöhemmin jokaisena päivänä enimmillään peräti 50. Kanalintuja edusti kannusfrankoliini.

Ensimmäisen illan varpuslinnustoa edustivat rytikerttunen ja taiturikultarinta. Eksotiikkaa tarjosi heti tullessamme huoneemme ovenpielipensaissa lauleleva kaunomedestäjä. Lajin näimme sittemmin jokaisena päivänä, enimmillään 15. Havaitsimme myös keltavatsamedestäjän, joka oli medestäjistä toiseksi runsain. Varislintuja edustivat 2 paimenharakkaa ja 10 afrikanvarista, jotka meikäläisestä harmaatakista eroten ovat siististi valkotakkisia. Äänekkäitä kyläkutojia oli 130. Pieniä varpuslintuja edustivat 2 punaposkipeippoa ja 50 pronssimanikkia. Olimme opetelleet Gambian linnuston kohtuullisen hyvin etukäteen. Niinpä ilman opastakin pärjäsimme määrityksissä mielestämme aika hyvin. Ensimmäisen loppuiltapäivän lajimäärä oli jo komeasti 61. Olimme Afrikassa!

Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului myös eurojen vaihtaminen paikalliseksi valuutaksi l. dalaseiksi. Vaihtokurssi oli aika mieletön: yksi euro oli noin 34 dalasia. Olin vaihtanut paikallista valuuttaa Suomessa Forexista, niinpä kannoin mukanani aikamoisen tukun 25 ja 50 dalasin seteleitä. Ne olivat kuitenkin sikäli mukavia, että setelit olivat uusia, puhtaita ja sileitä. Hotellista vaihdettaessa dalasit olivat kuluneita, nuhruisia ja varsin likaisia. Ostosten teon yhteydessä vaihtoraha oli usein vieläkin huonommassa kunnossa, Suomessa ei sellaisia näe lähimainkaan. Opas neuvoi desinfioimaan kädet aina rahan käsittelyn jälkeen.

Illalla ensimmäinen oppaamme Ebrima Sidibeh saapui hotellille. Olimme maksaneet Ebrimalle etumaksuna 200 euroa jo neljä kuukautta aikaisemmin syyskuussa. Rahalla oli silloin niin kiire, että hän ei suostunut tavalliseen pankkisiirtoon, vaan rahat piti toimittaa Western Union Bankin kautta. Systeemi toimii siten, että Suomessa raha luovutetaan WUB:lle ja samalla ilmoitetaan koodi, jonka ilmoittamalla toisessa maassa rahan nostaja saa summan itselleen. Timo — joka muutenkin hoiti yhteydenpidon Gambiaan oppaiden ja meidän välillämme — soitti Ebrimalle Gambiaan koodinimen, jonka avulla etukäteismaksu oli nostettavissa. Olimme elo-syyskuussa sähköpostiviestein sopineet retkiohjelman ja maksut valmiiksi. Ebrima ilmoitti kuitenkin sopimuksen hyväksymisen ja etumaksun maksamisen jälkeen loppuvuonna haluavansa retkelle lisähenkilöitä. Tästä emme olleet päässeet yhteisymmärrykseen. Eurobirdingin retkikertomusten mukaan oppailla on taipumus vedättää hintoja ylöspäin ja keksiä lisämaksuja. Halusimme nyt hioa Ebriman kanssa sopimustekstin tarkkaan. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja allekirjoitimme sopimuksen.

Perjantai 5.1.2007

Aamu valkeni tuulisena. Menimme hotellin aamupalalle ennen seitsemää, vaikka paikka avataan vasta seitsemältä. Pienen neuvottelun jälkeen saimme aloittaa niistä eineistä, joita paikalla oli. Tarjonta olikin aamuisin varsin hyvä: sämpylöitä, leipää, voita, juustoa, maksamakkarantapaista, mysliä, maitoa, mehua (kahdenlaista), munia, pekonia, makkaroita, papusoppaa, teetä tai kahvia. Söimme joka aamu tukevasti ja se auttoi jaksamaan hyvin pitkälle iltapäivän puolelle, etenkin kun energiaa ei kulunut lämmöntuotantoon.

Ebrima oli sovitun mukaisesti klo 7.30 Kotun sillalla. Meillä olisi hyvin lintuja ja lintupaikkoja tunteva opas ensin kolmena päivänä rannikolla ja vielä viitenä päivänä sisämaaretkellä. Aamupäivällä kiertelimme ensin Fajaran golfkentillä ja sen jälkeen suuntasimme Kotun sillan kautta polkua pitkin lika-altaille. Golf-kentillä saimme paikalla odottaneilta paikallisilta Gambia-kasteen – korun ranteeseen – sopivaa maksua vastaan tietysti. Lika-altailla kävimme maksamassa nykyisin virallistetun pääsymaksun paikalliseen taloon. Keskipäivällä piipahdimme hotellilla, mutta jatkoimme pian lounaalle Kololiin ravintola Ali Babaan. Kuuma iltapäivä jatkui vielä kierrellessämme lounaan jälkeen Senegambia-hotellin puutarhassa. Loppuiltapäivällä palailimme Casino Cycle Trackia takaisin kotihotellille.

Uusia lajeja tuli jatkuvasti kulkiessamme hiljalleen Fajaran golfkentillä ja suunnatessamme Kotun ojan kautta lika-altaille: harmaatuulihaukka, rosvohaukka, arovarpushaukka, liskohaukka, palmuhaukka… Keskipäivällä käydessämme hotellilla yläpuolellamme lenteli jonkin aikaa 2 keltapäähaukkaa.

Kotun uoma ja lika-altaat tarjosivat hyvät ruokailu- ja lepäilyalueet lukuisille kahlaajille. Päiväsummat olivat: afrikanjassana 3, pitkäjalka 45, sahelinpaksujalka 4, tylli 20, pikkutylli 1, tundrakurmitsa 1, tuhkahyyppä 35, afrikantöyhtöhyyppä 30, kynsihyyppä 50, pikkukuovi 8, lampiviklo 2, valkoviklo 4, liro 4 ja yksi rantasipi. Lokkilinnustossa tavanomaisten harmaapäälokkien lisäksi näimme kaitanokkalokin ja kuningastiiran. Kyyhkylajisto oli runsas: 20 afrikantäplä-, 200 palmu-, 40 sahelinturturi- , 40 savanniturturi-, 2 vaikertajaturturi-  ja 9 naamiokyyhkyä. Kiitäjistä jokaisena retkipäivänämme näimme palmukiitäjiä, tänään 35. Pikkukiitäjiäkin oli 30. Komeaa katseltavaa olivat kaksi Kotu creekin kovaäänistä afrikankeisarikalastajaa. 5 kääpiömehiläissyöjää ihastuttivat säihkylinnuista. Sininärhistä runsain oli vaaleasininärhi 8 yksilön voimin. Uusia lajeja edustivat myös 4 vihersäihkyjää, keltaotsaseppä sekä pisama- (4) ja liekkitikkanen (3).

Tuttua lajistoa edustivat 20 keltavästäräkkiä. Gambian verraten vähäisestä rastaslajistosta näimme 10 afrikan- ja 2 isopunarastasta. Jälkimmäiset pomppivat Senegambia-hotellin puutarhassa. Tosin nykyään isopunarastas lienee nimeltään isopunatasku, mikä nimi sille ei kuitenkaan lainkaan sovi: lintu on habitukseltaan, käyttäytymiseltään ja laulun perusteella selvästi rastas. Pienistä varpuslinnuista näimme 5 savulyijykerttua, 2 heinäkerttua, kylähertun ja tuhkapriinian. Mustasieppoja oli 2. Timaleita edustivat 10 valkosuomu- ja 25 valkokurkkutimalia, etenkin jälkimmäiset olivat äänekkäitä. Medestäjälajistosta näimme edellisenä päivänä nähtyjen lisäksisavannimedestäjän. Lepinkäisiä näimme 10 ruskoharakka- ja saman verran guineanlepinkäisiä. Isohuisku- ja punapäälepinkäisiä oli kumpiakin vain yksi. Kottaraislajeja näimme neljä, runsaimmin pitkäpyrstökottaraisia (12). Senegambia-hotellin suuressa viikunapuussa sirkutteli useampia kottaraislajeja. Ne olivat paikalla kaikkina kolmena kertana puutarhassa vieraillessamme. Tavallisen varpusen (2) lisäksi näimme 5 tuhkavarpusta. Komeita puhvelikutojia havaitsimme 50 jo tuttujen kyläkutojien (600) lisäksi. Peippolinnustossa laskimme 60 ruusupeippoa, 25 harmaavahanokkaa, 20 punaposkipeippoa ja 250 pronssimanikkia. Viimeksi mainitut lensivät tiheinä parvina tai ruokailivat ruohostossa siemeniä syömässä.

Lajeja ensimmäisenä koko päivänä havaitsimme yhteensä 100. Eliksiä olin saanut jo 76.

Lauantai 6.1.2007

Lähtö oli samaan aikaan klo 7.30 kuten edellisenä aamuna. Ebrima oli paikalla auton ja kuljettajan kanssa. Päivän pääretkikohde olisi Abukon luonnonsuojelualue. Suojelualue oli Gambian ensimmäinen ja perustettiin 1968. Kooltaan se on vain 105 hehtaaria, mutta sen merkitys alkuperäisen metsäluonnon säilymisen kannalta on keskeinen. Ympäristöstä vastaavanlainen monimuotoinen subtrooppinen metsä on hakattu pois.

Ennen Abukon suojelualuetta kävimme kuitenkin Abukon riisipelloilla suojelualueen pohjoispuolella. Kävelimme aluksi kärrypolkua, jonka varrella ihailimme kyläkutojien lukuisia pussipesiä öljypalmujen lehdillä. Polun varrella näimme myös ensimmäisen sieppodrongon — päivän päätteeksi olimme nähneet niitä yhteensä 5. Riisipelloilta tiesimme etsiä kultakurppoja, emmekä joutuneet pettymään: kosteikolla ruohoston seassa piilotteli kaksi lintua, joista Aarne ehti saada hyviä kuvia ennen kuin kahlaajat piiloutuivat kosteikon heinikkoon. Paikalla äänteli myös mustahuitti.

Abukossa meidät ohjattiin heti parkkipaikalla kurkistelemaan lehvästön suojassa istuskelevaa valkonaamapöllöstä. Maksettuamme sisäänpääsymaksun (ja pöllönnäyttäjälle sopivan summan) taivalsimme luonnonsuojelualueelle johtavaa polkua metsän kätköön. Meitä tervehti heti pieni apinalauma. Myöhemmin näimme niitä lisää. Apinoita oli kahta lajia: Green Vervet ja Red Colobus monkeys.

Polun varrella kuuntelimme tarkkaan, vaikka lintujen ääniä ei vuodenajasta johtuen kovin paljon kuulunutkaan. Määritimme kuitenkin heti alussa kylähelttasiepon soittoäänen, pikku- ja metsäbulbulin jokeltelun ja keltarinta-apalin metronomiäänen. Päivän aikana summasimme kylähelttasieppoja 6, apaleita 4 ja pikkubulbuleita 3. Polun varrella saimme tutustua hyvin sekä puna- että afrikanparatiisimonarkin, edellisiä yhteensä 4 ja jälkimmäisiä 2. Sen sijaan vain äänimääritykseksi ja koko retken ainoaksi havainnoksi jäi guineansukasnokka. Abukon metsälajeihin lukeutui myös tiheikköpunarastas, joita havaitsimme pomppimassa karikkeen seassa 2. Muualla kuin Abukossa emme lajia nähneetkään. Tämäkin laji lienee nykyään tiheikköpunatasku, vaikka olemuksen ja laulun perusteella on selvä rastas. Abukon hienoa metsälajistoa edustivat myös 4 guineanviolettiturakoa.

Jo ensimmäisellä metsälammella meitä tervehti kyyryhaikara. Opastuskeskuksen lammella haikaroita oli lisää. Afrikankeisarikalastajan kova ääni kantautui kauas krokotiililammikolle saapuessamme. Lintu lenteli lammella ja istuskeli välillä hyvin näkyvillä ja kuvattavana: erinomaisen upea ja suurikokoinen kalastaja. Lammikon haikaratarjonta oli runsas. Vasarapäähaikaroiden lisäksi sykähdyttäviä olivat 35 kobolttihaikaraa, jotka oleilivat rannoilla ja korkealla palmuissa. Päivän runsasta haikaravalikoimaa täydensivät 10 yö-, 10 harmaa-, 3 rääkkä- ja 4 kyyryhaikaraa sekä yksittäiset silkki-, riutta- ja pikkujalohaikara. Riisipelloilla Abukon ulkopuolella näimme vielä 40 lehmähaikaraa.

Abukon metsään saapuessamme kuulimme ensimmäiset sinitäpläkyyhkyt. Päivän kuluessa laskimme 20 sinitäplä- ja 2 sahelinuikuttajakyyhkyä. Sinitäpläkyyhkyt huutelivat sieltä täältä metsistä pitkin päivää. Kävelimme polkua luonnonsuojelualueen toiseen päähän, jossa oli häkeissä mm. hyeena ja paviaaneja. Lonely Planetin kirjan mukaan tämän Abukon eläintarhan eläimet ovat pääasiassa väliaikaisesti kuntoutettavana (olleet loukkaantuneita) ja ne päästetään takaisin luontoon. Tarhassa oli jokin vuosi sitten myös leijona, mutta sotilaat ampuivat sen häkkiinsä, koska oli vaara, että se voisi päästä karkuun. Erityisesti ateria-aikaan näimme paikalla kymmeniä huppukorppikotkia kärkkymässä ylimääräisiä lihapaloja itselleen.

Aamupäivän lopulla varasimme Abukon kuvauspiilon, maksu ei ollut suuri, vain 50 dalasia koko päivältä. Lammikkoa pidetään keinotekoisesti yllä johtamalla sinne ajoittain vettä. Vietimme kuvauspiilossa pari tuntia keskipäivällä ja vielä vajaa pari tuntia iltapäivän lopuksi. Oli erinomainen ratkaisu viettää päivän kuumimmat tunnit kuvauspiilossa seuraamassa lammikolla käyviä lintuja. Päivän aikana juomassa kävi eksoottisiakin lajeja, mm. 5 pensassininokkaa. Muualla kuin Abukon lammikolla emme lajia nähneet koko kahden viikon aikana. Lammikolla kävi juomassa mm. kylä-, ja mustakurkkukutojia, punaposki- ja ruusupeippoja, harmaavahanokkia, savannivahahemppoja, pronssimanikkeja, sinitäplä-, sahelinuikuttaja- ja palmukyyhkyjä sekä valkosuomu- ja valkokurkkutimaleita. Parhaimpien havaintojen joukkoon lukeutui myös afrikankääpiökalastaja, joka jäi koko reissun ainoaksi. Suuri varaani (Monitor-lizard) ryömi ja paistatteli auringossa lammen rannalla. Apinat (Red Colobus) rämisyttelivät aika ajoin kuvauspiilon kattoa ja lähipuita.

Abukon tiheiköissä yhytimme päivän päätteeksi 2 guineanfrankoliinia. Näimme nämä arat yksilöt verraten hyvin tepastelemassa tiheän puuston alla. Abukossa havaitsimme myös reissun ensimmäiset harmaa- (2) ja kirjotokon, kuten myös 2 haaramehiläissyöjää, savanninoki- ja 3 pilkkasiipipääskyä sekä 2 viiksihemppoa.. Kuulimme malakiittikäen viheltävän pari kertaa. Tämä olikin ainoa kerta kun kuulimme ylipäätään minkään käen ääntä. Käkilajit pesivät Gambiassa sadekaudella, jolloin ne ovat myös äänessä. Kuivaksi kaudeksi käet muuttavat suurimmaksi osaksi etelämmäksi.

Alkuiltapäivällä vierailimme Gambia-joen varrella Lamin Lodgessa lounaalla. Sinne mennessämme edellämme ajoi avolavajeeppi, josta länsimaalaiset turistit heittivät kylän lapsille karkkeja. Siinä samassa suuri lapsikatras kiipesi osin auton lavalle ja roikkui sen helmoissa. Matkailijoilla oli työ saada porukka pois. Lamin Lodge on rakennettu paaluille rantalietteen päälle mangrovekasvuston reunaan. Söimme tukevat annokset ja kyytipoikana oli tietysti JulBrew-olut. Ihmettelimme paikalla liikuskelevia apinoita (Green Vervet), jotka kiipeilivät ravintolan seinillä ja yrittivät röyhkeästi tunkeutua ruokapöytiin. Yksi niistä sai siepattua lapsen kaatonokallisen juomamukin, jota muksu itki katkerasti. Tarjoilijat saivat hankittua mukin lopulta takaisin. Ravintolan parkkipaikalla oli rahankerääjiä, jotka olisivat halunneet rahojamme paikallista koulua varten. Oppaamme mukaan kerääjät kuitenkin laittavat rahat omiin taskuihinsa, joten noudatimme ohjetta emmekä antaneet pojille dalaseitamme. Paluumatkalla Abukosta piipahdimme Serekundassa kaupassa ostamassa eineksiä illaksi kotihotelliimme.

Päivän aikana meille selvisi, että autonkuljettajamme oli Tijan Kanteh, toinen etukäteen tilaamistamme oppaista. Näin saimme varmistettua reissun loppupäivien opastuksen ja tiesimme, että käytettävissämme olisi hyvä auto ja mukava opas.

Sunnuntai 7.1.

Aamulla lähdimme totuttuun aikaan Brufutin metsäalueelle, joka oli päivän ensimmäinen pääkohde. Serekundan kaupasta hankittu kunnon viskileili oli tehnyt tehtävänsä ja aamun käynnistys oli hieman takkuista, yömyssyt lienevät olleet turhankin tuhteja. Pian kuitenkin pääsimme totuttuun vauhtiin. Aluksi tiirailimme taas valkonaamapöllöstä istuskelemassa korkealla suuressa puussa päivälevolla. Ihailimme myös useiden harmaatokojen aamuhuutelua. Paikalle lennähti viheltelemään myös afrikankuhankeittäjä. Hieman myöhemmin metsässä ääntelivät louhikkopyyt. Savannihuuhkaja ei sen sijaan ollut tutulla päivälepopaikallaan.

Brufutin matalahkoa ja harvaa metsää kasvava alue osoittautui erinomaiseksi uusien lajien löytöpaikaksi. Ensimmäiset olivat afrikanviherkyyhky, vihertöyhtöturako (ainakin 2) ja viirukalastaja.  Jo aiemmin nähdyistä vähälukuisista lajeista löysimme guineanviolettiturakon, malakiittikäen (2) ja savanninokipääskyn. Viimeksi mainittuja emme myöhemmin enää nähneetkään. Retken ensimmäiset kulta-arokertut (4) ja nakkelitöpökerttuset (2) olivat myös Brufutissa. Heinäkerttuja oli Brufutissa useita eri lajeja: tavallinen heinäkerttu sekä viheltäjä-, valittaja- ja kyläherttu. Savannipriinioita lauleli 2 ja tavallisia tuhkapriinioita 4. Pienistä varpuslinnuista runsaimpia oli savulyijykerttu (7). Viisi keltapussitiaista ilahduttivat — varsinkin kun ne jäivät koko reissun ainoiksi. Ainoiksi jäivät myös harvinaiset purppuraselkämedestäjät: kaksi koirasta ruokaili lehdettömien puiden punaisilla kukilla. Afrikankeltarillejä laskimme yhteensä 6. Rillit olivat varsin eläväisiä, eivätkä malttaneet millään jäädä paikalleen ihailtaviksi. Metsissä sirkutteli paikka paikoin tuhkavarpusia, mm. suurissa apinanleipäpuissa.

Osan päivän kuumimmasta ajasta vietimme Abukon tapaan Brufutin juomalammikon viereen rakennetussa katoksessa. Paikalla oli nytkin hyvin eri lajeja. Uutena näimme 2 tulikauluspiispaa, jotka jäivät lähes ainoiksi havainnoksi reissun aikana: myöhemmin näimme enää yhden. Paikalla oli myös 30 punaperäpiispaa. Muuten lajisto juomalammikolla oli Abukon juomalammikon kaltainen: sinitäplä- ja sahelinuikuttajakyyhkyjä, kyläkutojia, savannivahahemppoja ja harmaavahanokkia, pronssimanikkeja ja punaposkipeippoja. Viiksihemppoja oli 4. Lounaalle ajoimme Paradise Inniin, joka sijaitsee rauhallisella paikalla Tanjin kylän laidalla. JulBrew hyvän ruuan kera maistui jälleen.

Lounaan jälkeen oli vuorossa päivän toinen pääkohde: Tanji. Tanjin suojelualue sijaitsee Atlantin rannalla 15 km Kololin ja Kotun hotellialueelta etelään. Alueella on paljon pensaikkoisia rantadyynejä. Niiden sisämaan puolella on korkeaa rannikkometsää. Ranta on puhdasta hiekkaa. Tanjissa uutta lajistoa meille edustivat rantapensaston 2 pensaslepinkäistä.  Kahlaajalajisto oli monipuolinen. Uutena lajina pääsimme tarkkailemaan harvinaista hietatylliä (3). Rantapuustossa näimme 3 värikästä siniperuukkikerttua. Hieman myöhemmin rantatien varrella meidät ohitti presidentin autosaattue, josta heitettiin pari teepaitaa. Paitaan oli kirjoitettu: ”On mukavaa olla Jammehin (presidentti) henkivartiokaartin jäsen”.

Iltaisin hotelleilla oli paikallisten esittämiä musiikki- ja tanssinäytöksiä. Tyypillisiä olivat hurja rummutus ja huudot tanssimisen lomassa. Kävimme vain yhtenä iltana hetken katsomassa esitystä oman hotellimme ulkoravintolassa. Esitys vaikutti varsin spontaanilta. Aina välillä tanssija vaihtui ja kukin esitti omia tanssikuvioitaan. Rummuttajat istuivat tanssipaikan reunalla takomassa rumpujaan kiivaaseen tahtiin. Muina iltoina tyydyimme kuuntelemaan rummutusta hotellimme ovipielessä istuen ja päivän havainnoista jutellen — samalla kun varmistimme, ettei nestevajetta pääsisi syntymään.

Maanantai 8.1.2007

Aamulla klo 7.30 kokoonnuimme tavaroinemme sisämaaretkeä varten. Olimme sopineet Ebriman kanssa 10 hengen nelivetoisesta autosta ja maksaneet siitä 100 euron lisämaksun. Tilaa tarvittaisiin, koska kuljettajan, oppaan ja meidän lisäksemme mukaan tulisi hollantilais-amerikkalainen pariskunta. Ebrima oli jo syksyllä sähköpostiviesteissään esittänyt lisähenkilöiden mukaan ottamista sisämaaretkelle. Koska olimme jo alkusyksystä sopineet Ebriman kanssa sisämaaretken ajankohdan, retkikohteet ja hinnan, olimme vastustaneet muiden mukaan tuloa. Epäilimme, ettei linturetkeily olisi riittävän tehokasta, mikäli mukaan tulee muitakin. Vastustuksestamme huolimatta Ebrima oli luvannut kahdelle muulle mukaanpääsystä retkelle. Meille Ebrima vakuutti Sunset Beachissä sopimusta tehdessämme, että nämä kaksi ovat hänen vanhoja tuttujaan ja olleet useamman kerran Gambiassa. Selvisi kuitenkin, että hollantilais-amerikkalainen pari oli ensimmäistä kertaa maassa ja aloittanut lintuharrastuksen vuosi aiemmin. Ebrimaan he olivat ottaneet yhteyttä ensimmäisen kerran loppusyksystä.

Paikalle kurvasi pakettiauto, joka oitis tarjosi kyytiä. Kävi kuitenkin ilmi, ettei kyseessä ollut meidän automme. Vähän myöhemmin Ebrima ja kuljettaja saapuivat pakettiautollaan, mutta kyseessä ei tosiaankaan ollut 10 hengen auto, vaan samantapainen, jolla olimme ajaneet Tijan Kantehin kyydissä — tämä vain oli paljon vanhempi ja huonompi. Tilaa oli niukasti. Kuljettaja oli myös tuttu: Brufutista edellisenä päivänä poistuessamme autossa mukana ollut Yankuba Safneh. Ihmettelyymme Ebrima vastasi, että isomman auton ovien lukoissa ilmeni yllättäviä ongelmia. Auton ahtaus paljastui tuota pikaa, kun haimme hollantilais-amerikkalaisen parin toiselta hotellilta. Joutuisimme viiden päivän ajan sietämään kuljetusten aikana huomattavaa tilanahtautta, osa optiikasta oli käytännössä sylissämme koko matkan ajan. Ebrima oli kertonut myös hollantilais-amerikkalaiselle parille (Arthur de Wolf ja Amy Evenstad), että matkaisimme suuremmalla autolla. Niinpä hekään eivät säästelleet mukaan otettavan tavaran määrässä. Selitys heille oli erilainen: suurempi auto tarvittiin toiselle ryhmälle. Meille jäi selvä mielikuva, että suurempaa autoa ei ollut tarkoituskaan ottaa käyttöön: näin Ebrima säästi kuluissa ja saattoi ottaa ylimääräisen rahan itselleen. Hollantilais-amerikkalainen pari osoittautui erinomaiseksi retkiseuraksi ja toi omalla tavallaan vaihtelua myös meille. He jaksoivat hyvin tulla samoille lintupaikoille kanssamme — tosin heille ei ollut niin kovin tärkeää nähdä uusia lajeja ja niitä etsiä.

Heti alkumatkasta kävi myös selväksi, että sisämaareissusta tulisi varsin pölyinen. Joen eteläpuolinen tie oli perin kehnossa kunnossa. Tästä olimme toki lukeneet retkikertomuksista. Alkumatkasta tietyöt pahensivat pölyämistä. Vastaantulevat ja ohiajavat autot nostattivat sankan pölypilven, joka tunkeutui väistämättä auton sisälle. Ikkunat pidettiin täysin auki silloinkin kun vastaan tuli toinen auto. Ajatuksena oli, että etuikkunoista sisään tuleva pöly poistuisi takaikkunoista, mutta suurin osa sisään tulevasta pölystä tuntui kyllä laskeutuvan autoon verhoten optiikan, matkatavarat ja vaatteemme tasaiseen lateriittipölyyn. Yritimme poistaa pölyä parhaan kykymme mukaan pysähdyspaikoilla.

Ensimmäinen pidempiaikainen pysähdyskohteemme oli Pirang. Saavuimme katkarapualtaille lähempänä aamuyhdeksää. Olimme alueella runsaan tunnin, mutta paikan kuuluisuuksia kruunukurkia ei näkynyt. Muuten alue vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja uusia lajejakin näimme useita: afrikaniibishaikara (5), hietatiira (2), malakiittikalastaja (1), isoruostepääsky (3), sänkikirvinen (1) ja töpöpeippo (5).

Matkalla Tendabaan näimme monia uusia lajeja, mikä lievitti auton ahtaudesta ja sopimuksen pettämisestä aiheutunutta mielipahaa. Hertut olivat hyvin edustettuina: päivän saldoksi näimme tai kuulimme 5 heinäkerttua, 1 valittaja- ja kylähertun sekä 2 latvusheinäkerttua. Ebrima oli omiaan äänten tuntemisessa. Uusia petolintulajeja näimme matkalla Tendabaan useita: 2 savanni- ja 3 suomukorppikotkaa, rusko- ja sahelinkäärmekotkan, 3 heinäsirkkahaukkaa, pikkulauluhaukan, sirokotkan, 2 afrikanvuorikotkaa ja gasellikotkan. Myöhemmin Tendaban ”lentokentällä” lenteli myös ruskosuohaukka. Vaikka Ebrima oli hyvä äänten tunnistaja ja määrittäjä muutenkin, tuli hänellekin virheitä. Matkan varrella Ebrima ilmoitti pysähdyspaikalla kahden heinäsirkkahaukan istuvan verraten lähellä puissa. Katsoimme lintuja kaukoputkella, jolloin ne osoittautuivat afrikanvuorikotkiksi, minkä Ebrima joutui myöntämään. Tämä ei jäänyt hänen ainoaksi nopeasti ja kaukaa tehdyksi vääräksi määritykseksi. Ebrima näytti silloin tällöin määrittävän liian hätäisesti kaukana olevia lajeja. Ilman kaukoputkea — jota Ebrimalla ei ollut — osa virhemäärityksistä olisi saattanut jäädä huomaamatta.

Monien petolintulajien lisäksi matkalla näimme reissulle uusina lajeina myös 8 suomukiitäjää, 5 aavikko- ja 3 eurooppalaista mehiläissyöjää, 5 viirusininärheä, 3 räystäspääskyä, 7 valkoharjalepinkäistä, 5 isoloisnokkelia sekä lähellä Tendabaa 2 pensaskalliovarpustatiellä. Isoloisnokkelit osoittautuivat varsin helpoiksi löytää: oli vain tarkkailtava karjan selässä mahdollisesti istuskelevia lintuja. Laji ei ollut myöskään erityisen harvinainen, sillä näimme niitä yhteensä 37 yksilöä neljänä eri päivänä, pääasiassa kuitenkin sisämaassa.

Matkan varrella ihmettelimme monin paikoin vanhalla öljysoralla päällystetyn tien simpukankuoria. Niitä oli varsin tiheässä öljysoran sisällä. Tijan kertoi myöhemmin, että niitä tuodaan Senegalista. Ilmeisesti simpukankuoret tarjoavat kestävän tienpäällysmateriaalin, ja soraa tai kallionmurskettahan täällä päin Afrikkaa ei ole saatavilla. Olisi mielenkiintoista tietää mistä näitä simpukankuoria tarkalleen ottaen tuodaan ja kuinka vanhoja ne ovat.

Perillä Tendabassa meitä tervehti parkkipaikalla 25 sahelinvahanokkaa, jotka osoittautuivat sittemmin vakituisiksi asukeiksi Tendaban leirialueen puissa. Majoittauduimme. Saimme kukin oman kämpän samasta ”rivitalosta”. Huone oli varsin tilava. Suihku ja vesivessa olivat. Omassa kämpässäni lattiakaivo ei tahtonut millään vetää suihkuvettä, vaan vesi jäi pariksi tunniksi lattialle. Vessanpöntöstä löysin puolestaan kerran sammakon. Sänky oli leveä yhden nukuttavaksi. Sen yllä oli lisäksi ehjä sääskiverkko valmiina. Vaikka moskiittoja ei käytännöllisesti katsoen ollut, suihkuttelin verkkoon mukanani tuomaa Bio Killiä. Ikkunoissa ei ollut lasia lainkaan, mutta sääskiverkko oli niissäkin. Pyyhittyämme pölyt matkatavaroista ja vaatteistamme, tepastelimme rantaravintolaan syömään Tendaban kehuttua Bush Pigiä. Se olikin todella maukasta JulBrewn kera.

Heti Tendaban leirialueen portin ulkopuolella oli paikallisten tiili- ja aaltopeltiasumuksia. Välillä ilman täytti savun haju sillä sähkön puutteen vuoksi polttopuulla on tärkeä merkitys kotitalouksien ruoan valmistuksessa. Lähdimme päivällisen jälkeen iltaretkelle. Ensimmäinen kohde oli Tendaba Airport. Alue oli varsin kuiva. Kahlaajia oli silti paikalla: tyllejä, pikkutyllejä, yksi mustajalkatylli, kynsihyyppiä, valkovikloja, liroja ja rantasipejä. Uutena lajina reunametsikössä huuteli 2 veririntaseppää.

Suuntasimme Batelling Trackille. Tämä metsäinen ajoura osoittautui erinomaiseksi. Uusia lajeja tuli vähän väliä: 3 sahelinhietakyyhkyä, 4 mustasäihkyjää, kobolttitiainen (ääntelijä, jonka saimme houkuteltua atrapilla), atulapyrstö- ja ruusurintamedestäjät sekä 2 kastanjavarpuskutojaa. Kobolttitiaisesta ja kastanjavarpuskutojasta emme myöhemmin tehneet muita havaintoja.

Ilta laskeutui Batelling Trackin ylle. Olimme tulleet paikkaan, jossa odottelisimme kehrääjiä ja muita yöaktiivisia lintuja. Kuuntelimme ja katselimme alkavan afrikkalaisen yön hiljaisuutta. Nauhakehrääjä ilmestyi pian kuin tyhjästä lentelemään ympärillemme. Yritimme saada sitä lampun valokeilaan – Ebrimalla oli mukanaan tehokas lamppu. Jatkoimme odottelua ja kuuntelua. Jonkin ajan kuluttua hiljaisuutta leikkasi valittava huuto, joka toistui muutaman kerran ja samalla läheni. Ebrima tunnisti lajin suomupaksujalaksi. Paksujalan huuto se selvästi oli, ei kuitenkaan sahelinpaksujalan, jonka olimme oppineet tuntemaan. Suomupaksujalan huutoa ei ollut cd:llä äänitettynä. Koti-Suomessa luimme, että 6.12.2006 eli kuukautta aikaisemmin Birdseekersien porukka havaitsi Batelling Trackilla 2 suomupaksujalkaa. Tendaban leirialueen takana oli samana päivänä ollut 3 isoviippaa.

Lähdimme ajamaan autolla ryömintävauhtia ajouraa takaisinpäin. Tarkoituksena oli nähdä auton valoissa tielle tulleita kehrääjiä ja paksujalkoja, tiettävästi myös isoviippoja. Kokemus oli mielenkiintoinen ja kiehtova. Kerran pysähdyimme kuuntelemaan ja soitimme cd:ltä isoviipan ääntä. Emme kuitenkaan saaneet vastausta. Auton valoihinkaan emme lintuja saaneet. Olimme päivän antiin kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä.

Suihku teki hyvää pölyisen ja hikisen päivän päätteeksi. Seuraavana aamuna olisi tiedossa kauan odotettu veneretki Gambiajokeen laskeville sivuhaaroille. Illalla nautimme Tendaban ravintolassa nestetasapainoa korjaavia juomia ja kirjasimme päivän hyvät havainnot muistiin.

Tiistai 9.1.2007

Aamulla söimme hyvän aamupalan Tendaban ravintolassa (kahvia, leipää, munia). Sinirintakalastaja huuteli rantapensaikossa ja 6 karikukkoa lenteli laitureilla ja veneiden tuntumassa. Yksittäinen kynsihanhi lensi leirin yli. Gambiajoella näimme 8 merimetsoa ja 4 kaislamerimetsoa. Afrikankapustahaikaroita oli yhteensä 10. Sahelinvahanokkia sirkutteli n. 60 Tendaban leiripuissa.      

Lähdimme pirogueretkelle Gambiajoen toiselle puolelle Tunku- ja Kisi Boloneille. Joen pinta oli tyyni. Jokea käytetään liikennereittinä etenkin maapähkinöiden kuljetukseen, sillä se on halvin, nopein ja käytännöllisin tapa kuljettaa tuotteita sisämaan tiloilta Banjuliin. Sivuhaaroille päästyämme meitä tervehtivät rantametsien kylähelttasiepot, jotka soittelivat laulujaan. Kirjasimme niitä yhteensä 8. Toisen mangrovemetsissä yleisen lajin hiirimedestäjän korkeita kutsuääniä kuului monin paikoin. Lajin näkeminen olikin sitten toinen juttu. Lopulta sekin onnistui. Hiirimedestäjiä kirjasimme myös 8 yksilöä. Muita mangroveuomien ääntelijöitä olivat monet sinirintakalastajat, jotka huutelivat siellä täällä kuuluvasti ja myös näyttäytyivät istuskelemassa mangrovepuiden oksilla ja kelopuilla. Laskimme niitä yhteensä 15. Malakiittikalastajiakin havaitsimme 10. Kirjokalastaja oli kuitenkin kalastajista runsain 30 yksilöllä.

Afrikankäärmekaula oli jokiuomien tunnusomaisimpia lajeja. Laskimme niitä yhteensä 20. Haikaroille jokiuomat tuntuivat olevan luvattu maa. Uutena lajina ihailimme kahta goljathaikaraa. Tiheiköstä löysimme iloksemme myös nuoren silmälasihaikaran. Se oli selvästi tutulla paikallaan, josta opas sen poimi havainnoksi ensimmäisenä. Muiden haikaroiden päiväsummat olivat seuraavat (valtaosa Kisi ja Tunku Boloneilla): 25 yö-, 22 rääkkä-, 10 kyyry-, 1 varjosta, 20 silkki-, 35 riutta-, 20 jalo-, 15 harmaa- ja 10 vasarapäähaikara. Kalasääskiä oli 2. Uutena lajina havaitsimme erään kelon latvassa hunajaoppaan (Greater Honeyguide). Aamun kuluessa miljoonakutojaparvialensi määrätietoisesti pensaston yläpuolella idänpuoleisiin ilmansuuntiin. Arvioimme kokonaismääräksi yhteensä 900. Käytännössä niitä täytyi mennä vähintään useita tuhansia.

Paluumatkalla ylitimme Gambiajoen ja katsastimme kiljumerikotkan pesäpaikan jokirannalla Tendabasta hieman itään. Paikalla oli pariskunta. Puolenpäivän aikaan rantauduimme takaisin Tendaban laituriin — tosin toiseen paikkaan kuin mistä veneretkelle lähdimme, sillä vuorovesi oli nyt varsin alhaalla ja lähtölaituri oli täysin kuivilla. Päätimme ottaa mukaan ”packed lunchin” Tendaban ravintolasta ja suunnata auton kohti sisämaata samalla eväitä syöden. Nopean pakkauksen jälkeen olimme taas ahtaassa autossa menossa kohti uusia haasteita.

Joen eteläpuolinen tie oli kurjassa kunnossa. Tunti toisensa jälkeen ajoimme ikivanhan öljysoratien jompaakumpaa puolta tai auto kallellaan puolittain tiellä ja puolittain sen ulkopuolella. Vanhan öljysoratien pinta oli niin pahasti rikki ja isoja kuoppia täynnä, ettei sitä pitkin voinut juuri ajaa. Meidät ohitti kyllä aika ajoin isommat ja paremmin maasto-oloihin soveltuvat autot, jollainen olisi epäilemättä ollut myös 10 hengen nelivetoinen auto. Sellainenhan meidän piti saada käyttöömme (ja siitä olimme maksaneet).

Matkalla kohti Georgetownia havaitsimme hyvin retkelle uusia lajeja: 2 marabuhaikaraa, 2 liitokotkaa, 3 niittysuohaukkaa, 3 kalkkunasarvekasta, kääpiölepinkäisen ja kaitaparatiisilesken. Liitokotkat olivat kerrassaan upeita. Ne kaartelivat erikoisen muotoisine liitämiseen sopeutunein siivin nousevissa ilmavirroissa Somasta noin 20 km itään tien eteläpuolella. Ihailimme niitä kunnes kotkat katosivat savannimetsän taakse. Jo verraten lähellä Georgetownia välillä Kudang-Jakhaly Ebrima havaitsi savannimetsän laidan niityllä kalkkunasarvekkaat. Lintuja oli kolme. Ne kävelivät melko avoimesti puiden lomassa. Paremmalla ajalla olisimme mielellämme ihailleet näitä jättimäisiä lintuja pitempään. Eräällä pysähdyspaikalla ennen sarvekkaita kuulimme savannimetsästä kääpiölepinkäisen. Lähestyimme huutelijaa, mutta se vaikeni, emmekä onnistuneet lintua näkemään. Tyyni kuuma sisämaan savannimetsä oli kiehtova uusi kokemus: verraten hiljainen tähän vuodenaikaan, mutta silloin tällöin jokin lintu äänteli tai lensi puiden lomassa. Yhden pensaslepinkäisen näimme. Sieppodrongoilla (10), pitkäpyrstökottaraisilla (220) ja isoloisnokkeleilla (29) päivä oli paras. Retken ainoat kerttukutojat näimme myös tänään. 

Petolintuja näkyi hyvin. Päiväsummat olivat: haarahaukka 80, huppukorppikotka 100, suomukorppikotka 5, ruskokäärmekotka 1, arovarpushaukka 1, heinäsirkkahaukka 3, liskohaukka 1, sirokotka 1, tuulihaukka 1 ja harmaatuulihaukka 2.  Kahlaajien päiväsummiksi kirjasimme seuraavat (osa Kisi- ja Tunku Boloneilla, osa tienvarren kosteikoilla): pitkäjalka 10, sahelinpaksujalka 5, tylli 10, pikkutylli 1, mustajalkatylli 1, afrikantöyhtöhyyppä 3, kynsihyyppä 110, pikkukuovi 20, punajalkaviklo 6, valkoviklo 40, metsäviklo 1, liro 5, rantasipi 15. Muita mukavia havaintoja olivat 6 haara- ja 3 aavikkomehiläissyöjää, matkan varrella peräti 102 abessiniansininärheä (Aarne jaksoi laskea autosta), 2 muistasäihkyjää (jotka jäivät viimeisiksi), harjalintu (koko reissun toinen) ja 10 kulta-arokerttua.

Ajoimme sisämaataipaleella lukuisten pienten kylien läpi. Vastaanotto oli aina samanlainen: kylän lapsikatras juoksi autoa kohti iloisesti huutaen ”tubaa…., tubaa…, tubaa….” samalla käsiään heiluttaen (sana ”toubab” tarkoittaa valkoihoista). Jos satuimme pysähtymään, lapset pyysivät ”give me pen” tai give me bottle”. Kaikki tyhjät vesipullomme annoimme lapsille, jotka kuulemma käyttävät niitä koulussa juomapulloina. Usein meillä ei ollut mitään annettavaa, jolloin lapset olivat selvästi pettyneitä. Monissa pysähdyspaikoissa oli tarjolla myös kuorittuja appelsiineja ja kuorellisia banaaneja. Appelsiineja emme uskaltaneet ostaa hygieniasyistä. Banaaneja ostimme kerran Georgetownin lautalla. Ne olivat varsin hyviä.

Olimme lukeneet retkiraporteista, että Georgetownin lauttaan olisi syytä ehtiä: viimeinen lautta menisi tiettynä aikana ja jos siitä myöhästyisi, olisi yövyttävä ties missä. Matkanteko oli varsin hidasta huonon tien vuoksi. Alkoi käydä selväksi, että emme ehtisi lautalle ajateltuna lautan viimeisenä lähtöaikana. Ebrima oli jo pariin kertaan vakuuttanut, että ehtisimme. Vasta aivan alkuillasta meille selvisi, että Ebrima oli soittanut ja sopinut, että pääsemme lautalla yli myöhemminkin. Olimme turhaan murehtineet. Ebrima olisi voinut enemmän kertoilla ja keskustella. Meillä oli tunne, että olimme enemmänkin kuljetettavia. Tavoitteenamme oli ollut alusta asti osin itse vastata retken suunnittelusta ja toteutuksesta ja siten varmistaa, että näemme ne lajit ja paikat, jotka itse haluamme. Tämän Ebrima olisi voinut ymmärtää paremmin. Voi tosin olla, että lintuporukat ovat enimmäkseen vain tyytyväisiä, mitä enemmän opas ottaa ohjat käsiinsä ja ehkä Ebrimakin oli tähän tottunut. Lajien löytämisessä ja paikallistuntemuksessa häntä ei voinut moittia, siitä meille oli paljon etua.

Saavuimme lopulta Georgetownin lautalle ja pääsimme yli. Samalla lautalla tulisimme parin päivän aikana matkaamaan vielä monta kertaa. Jokainen ylitys maksoi yhden dalasin kultakin. Illaksi pääsimme siis Baobolong Campiin. Leiri osoittautui varsin hyväksi. Huoneiden taso oli Tendabaa alkeellisempi, mutta kelvollinen kuitenkin. Sääskiä ei ollut, mikä oli hyvä asia, sillä sääskiverkkoakaan ei ollut vuoteen yläpuolella. Oma verkko oli kyllä mukana, mutta sen kiinnittämiseen soveltuvia nauloja/nastoja ei tullut otetuksi mukaan. Vessan katossa oli suihku, mutta vettä tuli vain tiputtelemalla. Pesu onnistui kuitenkin hyvin. Vesi meni lattianrajaan tehdyn aukon kautta ulos; myös lavuaarivesi meni lattialle ja samasta aukosta ulos. Vesiklosetti toimi hyvin.

Söimme hyvän ja tukevan illallisen Baobolong Campin puutarhassa. Illan pimennyttyä yöksi kuulimme afrikanpöllösen huutelua leirin läheltä. Se huuteli silloin tällöin yölläkin, jos satuimme olemaan hereillä kuulemassa. Olimme syvällä Gambian sisämaassa. Iltamyöhällä olisimme tilanneet vielä yhdet oluet. Paikalla ollut kaveri totesi, että ravintola on jo kiinni. Meille tarjottiin kuitenkin mahdollisuutta saada olutta läheisestä kapakasta, josta paikalla olleet voisivat ne noutaa. Hetken harkittuamme ja hinnan kysyttyämme suostuimme. Vartin kuluttua saimme oluemme ja maksoimme. Asia jäi mietityttämään ja lopulta keksimme mitä oli tapahtunut. Lähellä tuskin oli mitään kapakkaa. Niinpä oluet oli varmaan otettu Baobolong Campin ravintolasta ja pojat ottivat maksun omaan taskuunsa. Pahimmassa tapauksessa löytäisimme samat oluet vielä lähdön hetkellä omasta laskustamme. Niinhän siinä tietysti sitten kävikin. Erinomaisten lintuhavaintojen jälkeen oli kuitenkin mukava nukahtaa. Ne muutamat yöt, jotka nukuimme sisämaassa, olivat melko kuumia, vaikka kirjallisuuden mukaan päivän lämpötilavaihtelu saattaa olla suurikin.  

Keskiviikko 10.1.2007

Aamulla linnut olivat leiripuissa hyvin äänessä. Mukavimpiin havaintoihin kuuluivat leiripuissa viihtyvä viikunakyyhky ja 3 jokeltelevaa metsäbulbulia. Hyvän aamupalan, joka tosin oli myöhässä, syötyämme pakkauduimme autoon ja ajoimme lautalle, jolla olimme edellisenä iltana saarelle saapuneet.

Suuntasimme Bansang Quarrylle, jossa oli odotettavissa uusia lajeja. Tämä soramontun kaltainen maanottopaikka osoittautui maineensa veroiseksi. Paikan tunnuslaji oli rotkomehiläissyöjä. Kymmenet rotkomehiläissyöjät erottuivat heti lentelemässä montun yllä ja istuskelemassa lähipuissa. Summasimme niitä 90. Odotettuja olivat myös 2 afrikankastanjasirkkua. Linnut jäivät koko reissun ainoiksi havainnoksi kyseisestä lajista. Sirkut oleilivat sorakuopan reunoilla ja pohjalla. Muita uusia lajeja näimme odotettua enemmän. Ensimmäiset 4 kastanjavarpuskiurua piipersivät maassa. Mehiläissyöjien suosimassa puuryhmässä oli koko ajan myös kaitaparatiisileskiä, enimmillään 25. Ne eivät olleet enää juhlapuvussa yhtä koirasta lukuun ottamatta. Muualla emme enää myöhemmin nähneet kaitaparatiisileskiä, ja ensimmäisen havainnonhan teimme edellisenä päivänä tulomatkalla tien varrella. Reissun ensimmäinen punanokkainen dominikaanileski istuskeli myös hetken puussa rotkomehiläissyöjien ja kaitaparatiisileskien kanssa. Samassa puuryhmässä istuskeli jonkin aikaa niin ikään 2 hirssihemppoa. Nekin jäivät koko retken ainoiksi. Vielä samassa puuryhmässä vieraili 2 viiltopeippoa, jotka nekin jäivät retken ainoiksi havainnoiksi.

Lähtiessämme pois meidät yllätti epämiellyttävästi auton takajousen rikkoontuminen. Vasen takapyörä oli aivan kiinni lokasuojassa ja pitempi matkanteko ei ollut mahdollista. Mikään ihme ei vanhan huonokuntoisen auton rikkoutuminen meille ollut edellisen päivän kovan röykytyksen jälkeen. Ehdimme jo harmitella hyvin alkaneen retkipäivän mönkään menoa. Kuski ajoi auton hiljaisella nopeudella Bansangin kylään ja löysi etsimänsä ”korjaamolta”: auton sisäkumin ja muovinarua. Ajoimme lähimpään rantaan Gambiajoen varrelle. Kuski alkoi korjata autoa. Me staijailimme sillä välin rantalaiturilta yläpuolella kaartelevia korppikotkia ja laiturin alla pesiviä pikkukiitäjiä. Paikalla oli 5 savanni-, 15 suomu- ja kymmenittäin huppukorppikotkia. Aarne ja Timo saivat muutamia erinomaisia otoksia. Laiturilla, jolla staijailimme oli kyläläisiä pyykillä — kuten monessa muussakin paikassa Gambiajoen varsilla. Tunnin odottelun jälkeen auto oli korjattu. Auton sisäkumilla ja muovinarulla jousi oli tuettu niin, että autolla saattoi ajaa. Opas ja kuski esittelivät korjattua jousta meille ylpeänä (meille muistui kyllä mieleen vanha laulu pikkumatin autosta: ”…purukumilla me paikkasimme sen”). Ihme kyllä viritelmä kesti koko loppureissun ajan. Eri juttu on, kuinka turvallista autolla oli ajaa yli sadan kilometrin tuntivauhtia Gambiajoen pohjoispuolen hyväkuntoisella tiellä.

Alkuperäinen tarkoituksemme (ainakin meillä kolmella) oli ajaa Basseen asti, jossa on perinteinen krokotiilinvartijapaikka. Ebrima vakuutteli kuitenkin, ettei sinne ole tarvetta mennä, vaan näkisimme lajin joen pohjoispuolella. Tyydyimme tähän. Suuntasimme kulkumme sen sijaan lähelle Bansangin jokirantaan ja riisipelloille. Muutamia mukavia havaintoja teimme: palmukorppikotka lensi aivan läheltä ohitsemme ja nopeimmat saivat hyviä kuvia. Kiljumerikotka istuskeli puussa Gambiajoen varrella. 2 afrikanvuorikotkaa kaarteli riisipeltojen yllä. Reissun ensimmäinen tavallinen turturikyyhky liikuskeli pelloilla. Paikalla oli myös reissun ainoat ruostepääskyt (4).

Ebrima kutsui meidät lounaaksi Bansangissa olevaan synnyinkotiinsa. Osasimme tätä odottaa, sillä 3 vuotta aikaisemmin amerikkalaiset McFaddenit oli kutsuttu myös lounaalle. Meidät ohjattiin talon sivustalla olevaan katokseen. Oli kuuma: varjossa +35 astetta. Tilasimme juotavaksi Fantat (jotka noudettiin jostain läheltä). Odottelun jälkeen saimme riisiä ja lihaa (domoda). Ruoka oli aivan maistuvaa. Ruuan jälkeen maksoimme aterian ja vähän tippiä lisäksi. Ebriman sisko ryhtyi pesemään astioita pihalla pesuvadissa. Me taas suuntasimme takaisin lautalle ja Baobolong Campiin iltapäivän kuumimmaksi ajaksi. Emme kuitenkaan malttaneet jäädä odottelemaan tuvissamme vaan suuntasimme jalkaisin leirin lähelle Gambiajoen rantaan. Ajatuksena oli nähdä rantasieppo, jota retkiraporttien mukaan nähdään vain sisämaassa. Kuuma iltapäivä jatkui. Tovin odottelun jälkeen yrityksemme palkittiin: rantasieppo ilmestyi istuskelemaan veden ylle kaartuville oksille. Välillä se pyrähteli lentoon hyönteisten perään.

Olimme sopineet lähdöstä Kunkilling Forest Parkiin loppuiltapäiväksi. Ajomatkaa ei ollut paljon. Meidät otti vastaan paikalle kutsuttu opas. Maksoimme puiston sisäänpääsymaksun. Ajoimme autolla vielä tovin. Puusto oli rehevää (vähän kuin Merenkurkun rantalepikkoa). Ebrima äkkäsi pikkumehiläissyöjän, jonka näimme hetken ajouran varrella puissa. Lintuja oli lopulta 5. Jätimme auton ja jatkoimme jalan. Kuivat lehdet rahisivat kuuluvasti tyynessä alkuillassa jalkojemme alla kulkiessamme polkua yhä syvemmälle puistoon. Puusto muuttui korkeammaksi ja rehevämmäksi, joukossa oli monia palmuja. Opas ohjasi meidät oikealle polulle. Pian kuulimme toivotun turturikyyhkyn kujerrusta. Olimme kuunnelleet sitä monet kerrat cd:ltä. Lähestyimme varovasti ja löysimme kameruninturturikyyhkyn kujertamassa erään lehdettömän puun latvuksessa. Katselimme ja kuuntelimme. Lintu ei ollut kovin arka vaan antoi lähestyä miltei puun alle, josta saatoimme kaukoputkilla ihastella sen värikästä pukua ja kujertelua korkealla puun latvuksessa. Saimme mukavia muistokuvia. Paluumatkalla savannikorppikotka lähti polun varrelta Rhun-palmusta, Ebriman mukaan sillä oli siellä pesä. Kameruninturturikyyhky oli nyt siirtynyt tähän lähelle toisen puun latvukseen kujertelemaan. Oli upea kokemus olla alkuillan linturetkellä Gambiajoen varren alkuperäisessä luonnonmetsässä. Paikka oli ainoa missä tiesimme kameruninturturikyyhkyn oleilevan. Lintu löytyi yllättävänkin helposti. Kyyhky oli koko retkemme harvinaisimpia lajeja.

Tyytyväisinä palasimme Baobolong Campiin. Kyläleskiä (10) ja punaperäpiispoja (50) näimme retken suurimman päiväsumman. Koko reissun toinen palmuhaukka näyttäytyi myös lauttarannalla. Suomukiitäjiä oli 5 ja taiturikultarintoja 2. Illalla yritimme tuloksetta houkutella afrikanpöllöstä leiripuihin. Kuulimme sen kuitenkin illalla ja yöllä kuten myös savannivarpuspöllön.

Torstai 11.1.2007

Aamupalan oli taas myöhässä. Pikaisen aterioinnin jälkeen pakkauduimme jälleen tavaroinemme autoon ja käänsimme sen keulan saaren pohjoisrannan lautalle. Olimme palaamassa rannikolle takaisin. Afrikankuhankeittäjä lensi joen yli. Rantapensaikossa liikkui kaksi isohuiskulepinkäistä. Ylitimme Gambiajoen lautalla. Kiikaroimme lautalta pohjoisrannan rantatiheikössä olevaa retken toista rantasieppoa. Myöhemmin emme lajia enää nähneet. Tie muuttui kertaheitolla päästyämme Gambiajoen pohjoisrannalle. Koko matkan tästä eteenpäin Farafenniin asti tie olisi tasaista asfalttitietä. Sen huomasi kuskin vauhdistakin, joka auton kunto huomioon ottaen oli ajoittain turhan joutuisaa.

Pysähdyimme toviksi tarkastelemaan maastoa mm. punamehiläissyöjien toivossa. Kylän erään talon katolla istuskeli rusehtava lintu, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui sahelinmuurahaistaskuksi, retken ensimmäiseksi. Tiesimme, että tätä lajia nähdään vain joen pohjoispuolella, joten meitä onnisti heti. Patikoimme harvapuustoiselle savannille. Kyyhkyjä oli runsaasti, sadoittain, enimmäkseen palmu- ja sahelinturturikyyhkyjä. Kuivan puun latvuksessa istuskeli myös yksi viikunakyyhky, joka sittemmin jäi retken viimeiseksi.

Etenimme hieman syvemmälle maastoon, jossa oli parvikaupalla varpuslintuja. Ruohostossa ja puissa liikuskeli sadoittain puhvelikutojia, päiväsummaksi saimme 500. Joukossa oli muutama kymmen kyläkutojaa. Viimeiset ja ainoat Bansang Quarryn ulkopuoliset rotkomehiläissyöjät näimme myös (7). Punamehiläissyöjä antoi kuitenkin odotuttaa itseään. Retken ensimmäinen ruskohaikara näyttäytyi. Etenimme vielä hieman kohtaan, jossa riisipellon takaa pilkisti järvi. Odottelimme, mutta uusia lajeja ei ilmestynyt. Ebrima johdatti meidät sitten takaisin autolle. Ihmettelimme myöhemmin: miksi järveä ei tarkistettu kuivalla savannilla, jossa kosteikkoja on perin harvassa!

Ajoimme eteenpäin. Erään kukkulan laella pysähdyimme toisen lintumiesauton perään. Punamehiläissyöjiä näki kuulemma ajoittain tässä. Paikalla oli kymmenkunta kastanjavarpuskiurua, joita saimme kuvailla varsin läheltä. Myös 2 pikkumehiläissyöjää ilahduttivat. Punamehiläissyöjiä emme kuitenkaan löytäneet. Aloimme olla hieman huolissamme. Lajia nähdään lähes ainoastaan sisämaassa.

Jatkoimme eteenpäin hieman aikaisemmin lähteneen toisen auton perään. Aika ajoin matkan varrella oli afrikkalaisia savimajoja ja tiellä näkyi harvakseltaan kulkijoita, joko kävellen tai aasin vetämillä kärryillä. Edessämme olisi vielä Kaurin kosteikot, joilla yleensä nähdään krokotiilinvartijoita. Ennen Kauria KerrBatch –nimisessä paikassa äkkäsimme pikkujärven ja em. lintumiesten auton tienposkessa. Pysähtyessämme huomasimme jo autosta krokotiilinvartijan lieterannalla aivan lähellä. Pääsimme tavanomaistakin vilkkaammin autosta ulos ja rantauduimme tuota pikaa optiikan kanssa tiepenkereeltä alas. Seuraava puolituntinen kului leppoisissa merkeissä neljää krokotiilinvartijaa ja pariakymmentä sahelinpaksujalkaa kuvatessa ja ihastellessa. Krokotiilinvartijalla on erikoinen elämäntapa: laji ei haudo lainkaan muniaan vaan peittää ne hiekkaan. Tarvittaessa emo viilentää munia seisomalla ”pesän” päällä ja tuo myös vettä vatsahöyhenissään viilentämään munia. Hätätilanteessa taas poikaset kaivautuvat hiekkaonkaloihin ja emo peittää ne hiekalla. Tutummasta lajistosta paikalla oli valkovikloja, rantasipejä ja keltavästäräkkejä. Olimme iloisia ja onnellisia. Retki oli jälleen mennyt nappiin, tosin punamehiläissyöjän kannalta näytti yhä huonommalta.

Jatkoimme matkaa. Erään kosteikon kohdalla opas ei aikonut pysähtyä lainkaan, kunnes huusimme, että haluamme tarkistaa lammikon afrikankääpiösorsan varalta. Olihan viimeisiä mahdollisuuksia nähdä myös tämä laji. Tuoreessa muistissamme oli lisäksi äskeisen järven jättäminen tarkistamatta. Kosteikko näytti erinomaiselta: runsaasti kelluslehtisiä ja niitä korkeampaa kasvillisuutta. Naamioviheltäjäsorsia lähti lentoon suuri parvi: arvioimme niitä olevan 200. Tepastelimme lammen rantaa ja haravoimme kaukoputkella ja kiikarilla vesikasvillisuutta. Sieltähän se löytyi: kelluslehtisten kasvien sekaan hyvin naamioitunut afrikankääpiösorsa. Se oli paikalla hetken, mutta lähti sitten lentoon viheltäjäsorsien perään. Uusi laji ja ainoaksi jäänyt yksilö retkellämme. Viheltäjäsorsien seasta löytyi vielä 3 heinätavia, joita aluksi luulimme opas mukaan lukien myös kääpiösorsiksi, mutta tuota pikaa väri- ja muut tuntomerkit paljastivat linnut heinätaveiksi. Lentotapakin oli erilainen kuin hieman aikaisemmin lentoon lähteneellä afrikankääpiösorsalla. Kosteikolla oli myös kaksi liejukanaa ja mustahuitti. Afrikanjassanoita oli monin paikoin, päiväsummaksi saimme 30. Kuivalla savannilla jokainen kosteikko on tosiaan tarkistamisen arvoinen. 3 kynsihanhea sisältyivät myös päivän kosteikkolajeihin.

Tyytyväisinä pakkauduimme taas autoon ja jatkoimme Kaurin suuntaan. Kosteikolle päästyämme jouduimme tyrmistykseksemme toteamaan sen kuivaksi. Linnusto oli sen mukaisesti varsin vähäinen. Yksinäinen pääskykahlaaja oli paikalla. Tarkkailimme sitä tien varrelta. Täällä ei voinut olla enää krokotiilinvartijoita! Olimme nähneet lajin viimeisessä mahdollisessa paikassa! Näin Bassessa käymättömyys ei jäänyt harmittamaan, mutta oliko krokovartijoiden näkeminen ollut nyt liiaksi sattumasta kiinni?

Luimme myöhemmin koti-Suomessa, että 5.12.2006 siis runsas kuukausi aikaisemmin Kaurin kosteikolla oli ollut 3 krokotiilinvartijaa. Tuolloin pääskykahlaajiakin oli ollut runsaasti, samoin rääkkähaikaroita, afrikanjassanoita ja sahelinpaksujakoja. Nyt kosteikko oli kuivan kauden edetessä kokonaan kuivunut. Sama Birdseekersien raportti tiesi kertoa Farafennin lähellä olevasta savannialueesta, jossa on viime aikoina nähty nuolitrappeja. Tuona samana päivänä (5.12.2006) paikalla oli ollut yksi nuolitrappi kuten myös savannikiuru, kaksi pikkuaavikkojuoksijaa ja useita viiltopeippoja. Me emme olleet tietoisia paikasta, eikä meitä sinne myöskään ohjattu. Jää arvoitukseksi eikö Ebrima tiennyt paikasta vai eikö halunnut meitä sinne viedä.

Jatkoimme kohti Farafenniä. Saavuimme onnettomuuspaikalle vain hetkeä myöhemmin sen tapahduttua. Täydessä ihmislastissa ollut pakettiauto oli suistunut savannin puolelle loivassa kaarteessa renkaan puhjettua. Auto oli kyljellään ja ihmisiä kannettiin siitä paikalla oleviin muihin autoihin eteenpäin kuljetettavaksi. Kukaan ei ollut kuollut, mutta loukkaantuneita oli useita. Gambiajoen pohjoispuolen asfalttitie oli ehkä turhan hyvässä kunnossa houkuttaen ajamaan autojen kuntoon nähden liian lujaa. Niinpä nytkin onnettomuuspaikan läpi suhahti auto lähes sadan kilometrin tuntinopeudella, vaikka paikalla vilisi ihmisiä. Tijanin mukaan Gambian liikenteessä kuolee vuosittain n. 130 ihmistä, mikä on suuri luku maan vähäiseen tieverkostoon ja pieneen autokantaan nähden.

Lähellä Farafenniä äkkäsimme liikennemerkin päällä sahelinmuurahaistaskun, retken toisen ja samalla viimeisen. Farafennissä hakeuduimme paikalliseen baariin omeletille. Opas ja kuski eivät syöneet kanssamme, mikä oli tavallista. Ebrima kysyi muutaman kerran rahaa bensaan, vaikka bensakulut sisältyivät jo maksamiimme maksuihin. Oli selvää, että maksamamme maksut oli tarvittu pääasiassa johonkin muuhun kuin tämän retken valmisteluun. Tuli tunne, että olimme rahoittamassa muutakin – ehkä Ebrima jätti saamiaan varoja kotiinsa?

Ruokailun jälkeen suuntasimme Bambatendan lautalle. Hieman ennen lauttapaikkaa Ebrima kävi noutamassa meille liput, jotka maksoimme. Pysähdyspaikan ylitti komea parvi pelikaaneja (160). Joukossa oli myös 10 marabuhaikaraa. Afrikanpelikaaneja näimme päivän aikana vain 2. Lauttapaikalla oli paljon porukkaa. Ylitimme jälleen kerran Gambiajoen. Sitten alkoikin vanha tuttu huonokuntoinen tieosuus, jossa pölyä ja röykytystä riitti.

Somasta länteen tulimme pensaikkopaloalueelle. Ebrima kertoi, että punamehiläissyöjillä on tapana tulla paloalueille. Pysähdyimme tien varteen. Olimme aiemminkin nähneet pienten palojen jälkiä. Nyt kyseessä oli kuitenkin laajempi palo ja olimme lisäksi sen keskellä. Liekit ahnehtivat edelleen ruohostoa ja puiden alaoksia. Puut eivät kuitenkaan palaneet sen enempää vaan palo jäi matalaksi ruohostopaloksi. Uskomatonta, mutta kotvan kuluttua yläpuolellemme ilmestyi muutama punamehiläissyöjä saaden meihin asiaankuuluvaa liikettä. Linnut laskeutuivat läheisiin puihin ja pääsimme niitä tarkkailemaan ja kuvaamaan. Välillä punamehiläissyöjät pyrähtivät lentoon ja laskeutuivat taas lähipuihin. Laskimme niitä olevan peräti 22. Paikalla oli myös eurooppalaisia mehiläissyöjiä, yhteensä 41. Oli kättelyn paikka.

Retken viimeiset 4 savannikorppikotkaa näimme tänään. Heinäsirkkahaukoilla oli päivämaksimi, 5 yksilöä. Myöhemmin emme niitä enää nähneet. Parhaita havaintoja edusti myös retken toinen ja samalla viimeinen gasellikotka. Retken viimeiset 8 suomukiitäjää näyttäytyivät myös. Viirukalastajilla (10) ja viirusininärhillä (8) oli paras päivä. Abessiniansininärhille päivä oli taas hyvä: 106 (Aarne jaksoi edelleen laskea). Kastanjavarpuskiuruja summasimme lopulta 60. Isoruostepääskyjä lenteli 18. Hirundo-pääskyjä oli muutenkin hyvin, mutta suurin osa jäi etäisyyden vuoksi määrittämättä (400). Pitkäpyrstökottaraisia merkkasimme 150.

Kwinellan lähellä piti olla marabuhaikaroiden pesäpaikka. Ebrima ei halunnut sinne kuitenkaan lähteä, vaan totesi meidän jo nähneen marabun. Me olisimme kyllä olleet kiinnostuneita näkemään pesäpaikan. Jatkoimme kuitenkin Tendabaan ja majoittauduimme samoihin tupiin kuin viimeksi. Söimme jälleen Bush Pigit ja sen jälkeen teimme oman pienen kävelyretken leiriltä rantapolkua länteen päin. Afrikanparatiisimonarkki näyttäytyi ja louhikkopyy huuteli pensastossa. Ilta tummeni nopeasti. Kävimme suihkussa ja palasimme rantaravintolaan täyttämään nestevajetta ja kirjoittamaan päivän hyvät havainnot muistiin. Olimme havainneet viikon aikana 260 lajia, joista minulle uusia oli 199.

Perjantai 12.1.2007

Aamulla suuntasimme taas veneellä Kisi- ja Tunku Boloneille. Jo venerannassa uutena lajina Aarne ja Timo näkivät ylilentävän pyhäiibiksen. 3 kynsihanhea oli aamulennolla myös. Gambiajoen ylitti juhlava 220 merimetson parvi. Kaislamerimetsoja näimme 5. Gambiajoen pohjoisrannalla pyhäiibiksiä lensi vielä 2, jotka jäivätkin retken viimeisiksi.

Päivä oli pilvinen, eivätkä mangrovemetsikön linnut laulaneet läheskään samalla tavalla kuin muutamaa päivää aiemmin. Kylähelttasieppoja lauloi vain 2. Sinirintakalastajia oli nyt 10, nekin olivat hiljaisempia kuin edellisellä kerralla. Mikä kuitenkin parasta sinitöyhtömonarkki näyttäytyi nyt, viimeksihän se jäi näkemättä. Lintuja oli yhteensä 3. Hiirimedestäjiä oli nyt 6. Silmälasihaikaran onnistuimme löytämään tälläkin kerralla. Kyseessä oli aikuinen lintu. Paikka oli eri kuin viimeksi, mutta tämäkin oli oppaille selvästi tuttu. Ilman oppaita emme olisi lajia rantapuustosta löytäneet.

Nousimme maihin samassa kohdassa kuin edellisellä kerralla. Jatkoimme nyt kuitenkin syvemmälle maastoon. Kotvan kuluttua edestämme lähti kaksi keskikokoista lintua, jotka laskeutuivat lähelle ja jäivät kävelemään ruohostoon. Kahlaajat olivat isoviippoja. Paikka oli kuulemma niille vakio ja Ebrima tiesi niitä etsiä. Hän ei kuitenkaan kertonut asiasta mitään etukäteen. Emme olleet käyneet paikalla myöskään ensimmäisellä veneretkellä, vaan kääntyneet takaisin vajaan 100 metrin päästä! Kuvasimme viippoja jonkin aikaa. Yritimme etsiä myös palettipeippoa, mutta sitä emme löytäneet. Miljoonakutojia oli tänään lennolla viimekertaista vähemmän (100). Goljathaikaroita näimme 2 kuten edellisellä kerralla ja kyyryhaikaroita 5. Retken toinen ja samalla viimeinen ruskohaikara oli myös. Afrikankäärmekauloja sen sijaan vähemmän, kuitenkin 12. Gambiajoella lenteli 6 räyskää ja 6 hietatiiraa sekä 15 afrikanpelikaania. Afrikanuikkukana jäi näkemättä, kuten kalapöllökin. Niitä emme toki jääneet murehtimaan.

Tendaban puissa olivat tutut sahelinvahanokat pitämässä sirkutusta (50). Lähdimme paluumatkalle kohti rannikkoa. Kuljimme Batelling Trackin kautta Kiang Westin kansallispuiston reunaan. Liitokotkat näyttäytyivät hienosti, niitä oli 2 tai 3. Kuulimme retken viimeiset 2 kääpiölepinkäistä. Isoafrikankaija ei sen sijaan näyttäytynyt tutulla paikallaan Kiang Westin kohdalla. Se jäi puutteeksi. Nakkelitöpökerttusia oli 2, veririntaseppiä 6 ja tavallisempia keltaotsaseppiä 2. Söimme lounaan Brumeinin sillan ravintolassa, joka oli nyt hetkellisesti auki meitä varten (Ebrima oli soittanut ja tilannut). Tulomatkalla paikka ei ollut auki. Söimme omeletit ja joimme virvokkeita. Maksoimme omamme ja samalla varmaan myös oppaan ja autokuskin ruokailun, koska he eivät selvästi maksaneet mitään (sopimukseen kuului, että kukin maksaa omat ruokailunsa).

Päivän muita havaintoja olivat viimeiset 5 haaramehiläissyöjää ja 2 eurooppalaista mehiläissyöjää, reissun toinen ja samalla viimeinen harjalintu sekä kolme palmukorppikotkaa (paras päivä). Paluumatka oli lähes yhtämittaista ajamista kohti rannikkoa. Tuntui, että pysähdykset sai perustella hyvin. Ebrimalla ja kuskilla tuntui olevan kiire. Emme edes ehdottaneet Pirangissa käyntiä, vaikka aikaa olisi ollut. Saavuimme Sunset Beachiin ja annoimme kuskille tipit lähinnä siitä, että pääsimme ehjinä perille ja auto lopulta kesti kuin kestikin loppuun asti. Ehkä vähän väsyneinä, mutta onnellisina hyviin havaintoihin ja kuviin sekä videointeihin kotiuduimme siistittyyn kämppäämme, kävimme suihkussa ja nautimme illan antimista havaintojen kirjoittelun lomassa.

 Lauantai 13.1.2007

Sisämaareissun jälkeen edessä oli koko retken ainoa päivä, jolloin meillä ei olisi opasta. Aamupalan jälkeen laittauduimme valmiiksi ja menimme Kotun sillan tuntumaan odottelemaan. Paikalla olijoille ilmoitimme haluavamme taksin. Kotvan kuluttua paikalle saapui vihreällä autolla Omar. Sovittuamme hinnoista lähdimme Tanjiin. Omar jätti meidät tien varteen ja lupasi hakea sovitun mukaisesti kolme tuntia myöhemmin (olimme maksaneet vain osan matkasta).

Rannalle päästyämme havaitsimme heti meren päällä etelään matkaavia suulia. Linnut osoittautuivat tavallisiksi suuliksi (nuoria). Laskimme niitä yhteensä 630. Koko aamun todellinen määrä oli varmasti huomattavasti suurempi. Lieneekö kohtalainen mereltä päin puhaltava tuuli vaikuttanut suulien näkymiseen näin hyvin rannalle. Uutena lajina määritimme rantahietikolla yhden etelänselkälokin. Tavallisia selkälokkeja oli 8. Retken ainoan etelänharmaalokin tunnistimme myös. Lokkeja liikkui satamäärin ja valtaosa oli harmaapäälokkeja. Merellä lensi myös 3 kihua, joista kaksi määritimme merikihuiksi. Tiiroja oli mukavasti: riuttatiiroja 50, räyskiä 20, kuningastiiroja 5 ja yksi pikkutöyhtötiira (retken ensimmäinen tunnistettu). Hiekkadyynillä lenteli 2 keltapäähaukkaa. Ne laskeutuivat välillä ja pääsimme kuvaamaan niitä. Petolinnuista runsain oli kuitenkin kalasääski kuudella yksilöllä. Ihastelimme Bijol-saarilla olevien lintujen paljoutta. Lokkeja näytti olevan ainakin 1500 ja pelikaaneja satakunta.

 Kahlaajia oli Tanjin rannalla paljon. Hietatyllejä oli 3 kuten edellisellä kerralla. Muina lajeina näimme mm. kymmeniä tyllejä, yhden pikkutyllin, 14 tundrakurmitsaa, kynsihyyppiä, 3 punakuiria, parikymmentä pikkukuovia, isokuovin, valkovikloja, liroja, rantasipejä, 3 karikukkoa ja 15 pulmussirriä. Töyhtökiuruja oli dyyneillä 8. Etelänsatakieli lauleli pensaikkoalueella kuten edellisellä kerrallakin. Siniperuukkikertuja näimme päivän aikana 5 mm. Tanjissa ja Senegambia-hotellin puutarhassa. Tanjin hiekka ja lieterannalla oli paikoin runsaasti viittoilijarapuja (fiddler crabs). Ravut piipersivät yllättävän nopeasti lietteellä niitä lähestyessämme. Tarvittaessa ne pujahtivat sujuvasti turvaan onkaloihinsa.

 Omar saapui noutamaan meidät sovitun mukaisesti. Ajoimme Kololin Ali Babaan syömään. Timo kävi välillä soittamassa puhelinpalvelupisteestä (= rähjäinen koppi, jonka tiskillä oli lankapuhelin) venekyytimahdollisuudesta Bijolin saarille. Tarkoituksemme oli parin päivän kuluttua käydä noilla runsaslintuisilla saarilla. Suuntasimme sen jälkeen Senegambia-hotellin puutarhaan. Puutarhan keskustassa oli hyvä puustoryhmä, jossa oli mm. siniperuukkikerttu, punapariitisimonarkki ja sinirintakalastaja. Afrikanmetsäkalastaja oli kuulemma alueella ollut jokin päivä aikaisemmin. Emme sitä kuitenkaan nyt löytäneet. Uutena lajina saimme ihailla harmaahunajaopasta hotellin puutarhassa.

 Omar tuli jälleen hakemaan meidät iltapäivällä sovitun mukaisesti. Ajoimme nyt Bakaun krokotiilipuistoon (Katchikali Sacred Crocodile Pool), jossa krokotiilit ja ihmiset kuljeskelevat vapaasti. Krokotiilit ovat hyvin syötettyjä ja ilmeisen kesyjä — no niin kesyjä kuin nyt krokotiili voi olla. Tuntui hurjalta kulkea lammen rantapolkua krokojen lomitse. Ne paistattelivat kuumassa päivässä enimmäkseen paikoillaan; jokin yksilö pulahti välillä lampeen. Lonely Planetin kirjan mukaan paikallisen vahvan uskomuksen mukaan puiston krokotiilien valokuvaajille lankeaa kirous ja onnettomuutta. No, me kuvasimme niitä hyvässä uskossa.

 Kävelimme krokopuistosta Old Cape Roadin länsipäähän. Harmaatuulihaukat näyttäytyivät hyvin. Lähdimme kulkemaan tien eteläpuolen rantalietettä ja pensaikkoreunusta kaakkoon Banjul-Serrekundan valtatien suuntaan. Rantapensaikossa istuskeli retkelle uusi laji etelänisolepinkäinen, joka ei ole alueella yleinen. Toivottua keltakurkkuvästäräkkiä emme löytäneet. Suurten apinanleipäpuiden onkaloissa oli kaksi vihersäihkyjän pesää, joissa tuntui olevan poikasia.

 Omar teki sitten viimeisellä hetkellä oharin: ei tullut hakemaan sovitun mukaisesti Old Cape Roadin ja Banjul-Serrekundan valtatien risteyksestä. Emme jääneet kauaksi aikaa odottamaan, sillä ilta alkaisi hämärtää. Lähdimme taivaltamaan vilkasliikenteisen tien vartta kohti Kotua. Aivan hukkaan kävely ei mennyt, sillä Camaloo Cornerilla meidät yllätti 30 mustapyrstökuirin parvi. Hieman myöhemmin saimme keltaisen taksin ja pääsimme hyvissä ajoin Kotuun hotelliimme autolla, mikä hyvä olikin, sillä illat kuluivat joutuisasti havaintojen kirjauksessa ja kuvien analysoinnissa.

 Sunnuntai 14.1.2007

 Uusi oppaamme aiemmin autokuskina toiminut Tijan Kanteh saapui sovitun mukaisesti klo 7.30 Kotun sillan parkkipaikalle. Pakkauduimme jo tutuksi tulleeseen ja sisämaareissulla ollutta selvästi parempaan autoon. Suuntasimme Marakissaan. Vajaan tunnin ajon jälkeen saavuimme Marakissa River Campiin. Kiipesimme majatalon yläterassille kurkistamaan katonrajan rakosesta vintillä pesiviä tornipöllöjä. Sitten lähdimme kävelemään polkua lähimaastoon. Liskohaukka esittäytyi lähipuussa. Toinenkin petolintu istuskeli lähellä puun oksalla. Saimme katsella lintua kaukoputkella kohtuulliselta etäisyydeltä. Toisin kuin Ebrimalla, Tijanilla oli käytössään kaukoputki, tosin se ei ollut aivan viimeistä huutoa. Tijan määritti petolinnun jokikäärmekotkaksi, jota Timo hieman epäili ottamansa kuvan perusteella. Myöhemmin Suomessa hyvästä lähikuvasta lintu voitiin määrittää nuoreksi afrikanvuorikotkaksi, petolinnulla oli mm. täysin höyhenpeitteiset jalat.

 Jatkoimme polulla paikkaan, josta oli hyvä näköyhteys töyhtökotkan pesälle. Emo istuskeli varsin luottavaisesti pesässään kuvattavana. Mukava havainto, sillä olimme olettaneet, ettemme näe lajia enää rannikolla. Palasimme River Campille ja lähdimme toiseen suuntaan metsäiselle seudulle. Metsäluonto oli verraten hiljainen. Atrapilla saimme pari savannivarpuspöllöä ihasteltaviksi. Eräällä kosteikolla tepasteli pari mustahuittia ja sinirintakalastaja istuutui lähioksalle kuvattavaksi. Kaukaa kuulimme kerran harmaapäälepinkäisen huudon, mutta lintu vaikeni sen jälkeen. 5 kirjotokoa piti mekkalaa. Paluumatkalla meitä onnisti: erään puun latvuksessa liikuskeli valkovatsakäpinkäinen, odotettu ja toivottu laji. Tijan sen löysi ja paikkasi siten määrityserhettään (jota emme tosin vielä tienneet).  

 Palasimme River Campiin päivän kuumimmaksi ajaksi. Pihalla olevan istumakatoksen viereen oli asetettu pari saviruukkua linnuille juomakupeiksi. Kuumana iltapäivänä monia laji kävi sammuttamassa janoaan. Värikkäimpiin kuuluivat useat viikunakottaraiset, joiden joukossa oli yksi punasilmäinen viikunakottaraisia pienempi kottarainen. Kysyin Tijanilta, mikä tämä punasilmäinen laji on. Lähes heti Tijan vastasi sen olevan kyläloistokottarainen (Greater Blue-eared Starling). Vasta koti-Suomessa Aarnen ja Timon digikuvilta katsoimme lintua tarkemmin, jolloin se oli helposti määritettävissä pronssipyrstökottaraiseksi puvun yksityiskohtaisten värituntomerkkien perusteella (mm. purppuranvärinen pyrstö, jossa sinertävä kärkivyö). Havainto oli koko retken ainoa pronssipyrstökottaraisesta. Juoma-astian lähipuissa kävi uutena lajina myös täplähunajaopas sekä hunajaopas (Greater Honeyguide). Paimenharakat ja valkosuomutimalit viihdyttivät meitä myös. Mukavan iltapäivähetken päätteeksi söimme River Campissä omeletit kokiksella. Vielä lopuksi Tijan kiipesi tornipöllöjen pesälle ja sai videokameraani night shotilla hyvää kuvaa pimeydessä toljottavista pöllöistä.

 Lähdimme hiljalleen ajelemaan eteenpäin. Kotvasen kuluttua pysähdyimme erään kosteikon (Darsilami wetland) reunaan tarkkailemaan. Hiekalla ja ruohostossa oli sänkikirvisiä. Vähän etäämmällä maassa oli selvät pythonin jäljet: ne tulivat ruohostosta, ylittivät rantahietikon ja jatkuivat toiselle puolelle ruohostoa. Jäljen paksuus oli ehkäpä moottoripyörän renkaan jäljen luokkaa. Jatkoimme matkaa. Tulimme Tujerengin eteläpuolella paikkaan, jossa pienen kävelymatkan jälkeen Tijan osoitti savannihuuhkajan päivälepopuuta. Kolmas kerta toden sanoi: Abukossa laji ei pesinyt tänä vuonna, Brufutissa pöllö ei ollut päivälepopuussaan, mutta nyt näimme sen hyvin istumassa puun latvuksessa melko avoimesti.

 Jatkoimme edelleen. Pysähdyimme Tanjissa hetkeksi katsomaan rannalla olevia lokkilintuja ja kahlaajia tien varressa. Päivä alkoi kallistua lopuilleen. Pysähdyimme Brufutissa vielä paikkaan, jossa aikaisemmin oli ollut pikkuaavikkojuoksijoita. Seutu oli kuitenkin käymässä niille epäedulliseksi asuntorakentamisen myötä. Yllätykseksemme tienvarresta lähti heti kaksi pikkuaavikkojuoksijaa, jotka lensivät saman tien kauemmaksi ja laskeutuivat talojen taa. Lähdimme perään. Etsiskelimme oletetulta laskeutumispaikalta, mutta lintuja ei löytynyt. Sen sijaan kylläkin 4 hopeanokkaa, uusi laji sekin, ruokaili ilahduttavasti ruderaatilla. Jatkoimme etsintöjä. Lopulta löysimme pikkuaavikkojuoksijat tepastelemasaa maassa. Näimme ne nyt hyvin, vaikka linnut liikkuivat melko vilkkaasti osin kasvillisuuden takana.

 Päivä oli ensimmäinen Tijanin ollessa oppaana ja parista määritysvirheestä huolimatta (joita silloin emme vielä tienneet) olimme onnistuneet näkemään useita uusia lajeja. Muita mukavia havaintoja olivat paras rosvohaukkapäivä (15), 5 kalasääskeä, 10 kannusfrankoliinia (poikue Brufutissa), afrikankeisarikalastaja (Marakissassa), 3 afrikansininärheä, harmaahunajaopas (Marakissan itäosien lampareella), savannipriinia 1, afrikankuhankeittäjä 1, ruskoharakkalepinkäisiä 25 (paras päivä), 2 isohuiskulepinkäistä, 3 sieppodrongoa ja retken viimeiset isoloisnokkelit (2).

 Meillä oli käsitys sopimuksesta, jonka mukaan maksaisimme päivältä 45 € sekä bensakulut. Tijan alkoi kuitenkin vaatia taksimaksua, johon emme suostuneet. Pääsimme sopimukseen 70 €/koko päivä koko porukalta. Saman summan maksoimme tulevinakin päivinä (paitsi 60 € käydessämme ilman opasta Bijolin saarilla).

 Maanantai 15.1.2007

 Oli korkea aika yrittää löytää Pirangin kruunukurjet. Sisämaareissulle lähdettäessä olimme piipahtaneet paikalla, mutta emme lintuja nähneet. Aloitimme aamun kuitenkin Mandinabassa. Juuri ennen perille pääsyä Aarne äkkäsi talon pihalla mielenkiintoisia lintuja, jotka osoittautuivat kahdeksi harmaapäälepinkäiseksi. Pääsimme kuvaamaan niitä verraten hyvin. Paikalla oli myös kesyjä helmikanoja, jotka eivät olleet pinnakelpoisia. Mandinaban riisipellot olivat mielenkiintoisen näköisiä. Atrapillakaan emme kuitenkaan saaneet hadadaiibiksiä näkyviin.

Jatkoimme Pirangiin. Saavuimme toisen kerran katselemaan katkarapualtaita. Varsinainen allasalue oli suljettu, oli tyydyttävä havainnoimaan reunusvalleilta ja -tieltä. Kuulimme, että vartija oli aiemmin päästänyt lintumiehiä aitauksen sisäpuolelle, mutta joutunut siitä hyvästä lomautetuksi yli kuukaudeksi. Näimme hyvin lintuja, mutta kruunukurjet loistivat poissaolollaan. Muita havaintoja olivat afrikaniibishaikara, sahelinkäärmekotka (nappasi alta vaalean ja päältä vihreän melko pitkän käärmeen aivan läheltämme), 27 avosettiä uutena retkelle, 32 pikkusirriä, 26 kuovisirriä, 2 malakiittikalastajaa, 10 töyhtökiurua, 38 isoruostepääskyä ja 4 töpöpeippoa.

Ajoimme iltapäiväksi Faraba Banta Bush Trackille. Söimme katoksen alla kuumalta auringolta suojassa eväitämme: keksejä, hotellilta otettuja sämpylöitä ja nautimme virvokkeita. Petolintuja oli yllättävän vähän liikkeellä. Muutamasta palmusta yritimme löytää paikalla aiemmin ollutta täplähuuhkajaa, mutta sitä emme nähneet. Eräällä pysähdyspaikalla meitä ilahdutti uutena lajina rusokorpraalikerttu. Samassa paikassa oli 2 ruskoselkätikkaa ja peräti 8 afrikankeltarilliä. Aidot helmikanat jäivät näkemättä, koska vakiopaikalla oli puunkeruussa naisia, joten kanat olivat kaikonneet. Erästä kärrytietä kävelimme vartin verran ja ihastelimme lähelle tullutta keltaotsaseppää sekä tulikauluspiispaa. Paluumatkalla saatoimme havaita kahdessa kohtaa käärmeen luikerrelleen hieman aiemmin tekemiemme jälkien yli. Hiekkaisessa maaperässä jäljet erottuivat hyvin.

Illaksi palasimme kolmannen kerran Pirangiin kruunukurkien toivossa. Olimme paikalla vajaa kaksi tuntia lintuja näkemättä. Tijan joutui lähtemään pois ennen pimeää, mikä entisestään heikensi mahdollisuutta nähdä lajia, mikäli ne olisivat iltalennollaan ylipäätään nähtävissä. Paikalla oli joka kerralla virallisen oloinen lintumies, joka pyysi rahaa kruunukurjen suojeluun. Kaverilla oli virallisen näköinen lista, johon saattoi kirjoittaa nimensä ja lahjoittamansa summan. Aluksi totesimme hänelle, että annamme, kunhan ensin näemme linnut. Tijanilta kuitenkin kuulimme, että rahat menevät miekkosen ryyppäämiseen, joten emme lahjoittaneet dalasejamme — emmehän toki nähneet kurkiakaan.

Muina lajeina päivän aikana näimme 2 pilkkasiipipääskyä, 6 tuhkapriinia, 2 sieppodrongoa, 2 mustakurkkukutojaa ja 2 viiksihemppoa. Kaksi Pirangissa käyntiä vähensivät mahdollisuuttamme tutustua kunnolla Faraba Banta Bush Trackiin.

 Tiistai 16.1.2007

Päivä oli tarkoitus aloittaa merellä. Matkasimme Brufutiin. Ensin jouduimme kuitenkin noutamaan Bijol-saarille pääsyliput Tanjin toimistosta. Metsänreunassa mangustiporukka kävi juomassa vesilampareella. Venekyyti järjestyi ja lähtisimme Brufutin satamasta. Jouduimme odottelemaan hyvän tovin venekuskia. Pääsimme kuitenkin matkaan ja olimme pikkuveneellä valtameren aalloilla. Etäisyys saarille ei ollut kovin pitkä. Silti perämoottorin on syytä olla kunnolla kiinnitettynä: veneessämme ei ollut ja moottori meinasi kerran irrota. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille. Saaren rannalla kuskit kiinnittivät moottorin paremmin paluumatkaa varten.

 Bijolin saaret olivat erinomainen lintupaikka. Ne muistuttivat kooltaan ja muutenkin Perämeren Santapankkia ja Astekaria: hiekkaisia, puuttomia (vain yksi isohko puu), ja osin ruohostoisia. Lintumäärät olivat suuria: räyskä 3000, harmaapäälokki 1500, selkälokki 1200, välimerenlokki 500, kaitanokkalokki 250, riuttatiira 300, pikkutiira 130, kuningastiira 15, pikkutöyhtötiira 8, pelikaani 40, pulmussirri 500, karikukko 320, punakuiri 40, mustapyrstökuiri 5, tundrakurmitsa 15, tylli 35, mustajalkatylli 2, valkoviklo 2, rantasipi 1, merimetso 3, kaislamerimetso 5, riuttahaikara 10, harmaahaikara 2, merikihu 1, kaitaparatiisileski 1 puskassa, keltavästäräkki 6, kalasääski 8 ja keltapäähaukka 1. Välimerenlokeista yhdeksän oli lukurenkaallisia.

 Venekuski totesi saaressa, että parasta antaa tipit siellä kuin mannerrannalla, jossa on porukkaa vastassa. Annoimme saarella kummallekin venekuskille 75 dalasia (= n. 2 €) tippiä. Paluumatkalla toinen vastasi puhelimeen ja samalla tippirahat lensivät taivaan tuliin. Maissa meitä oli todella vastassa porukkaa paljon enemmän kuin lähtiessämme. Sana oli selvästi levinnyt. Vedimme veneen korkealle rannalle aalloilta turvaan. Veneen vedossa oli moni paikalla olijoista mukana ja yksi heistä kulki autollemme asti pyytäen toistuvasti veneenraahauksesta rahaa. Kun emme antaneet, miekkonen osoitti tyytymättömyyttään.

 Suuntasimme Kololiin ja Ali Babaan lounaalle kolmannen kerran; mitäpä sitä vaihtamaan hyvää lounaspaikkaa. Syötyämme kiertelimme hetken paikallisella markinapaikalla, mutta emme ostaneet mitään. Sitten patikoimme kolmannen kerran Senegambia-hotellin puutarhaan. Juttelimme paikallisen lintuoppaan kanssa Pirangin kruunukurjista. Hänen mukaansa linnut voi nähdä joko altailla tai ruokailemassa Faraban riisiviljelmillä tai Bonton viljelmillä.

 Iltapäivällä matkasimme Bund Roadille: vilkasliikenteisen tien varrella laskimme lintuja: harmaapäälokki 250, kaitanokkalokki 200, riuttatiira 50, kuningastiira 25, räyskä 10, pelikaani 10, meriharakka 2 (uusi laji), punakuiri 70, mustapyrstökuiri 20, karikukko 2, pulmussirri 30, kuovisirri 27, valkoviklo 5, punajalkaviklo 4, tundrakurmitsa 11, tylli 92 ja västäräkki 2. Ajoimme Banjulin läpi. Tijan kertoi olleensa Atlantic hotellin lintuoppaana Clive Barlowin palveluksessa 7 vuoden ajan. Piipahdimme tämän hotellin rannalla. Kuten muinakin päivinä meille tuli tutuksi gambialainen tervehdys: auton torvea soitetaan useamman kerran ja huiskutetaan kädellä samalla kun huudellaan muutamia tervehdyksiä.

 Sitten ajoimme Old Cape Roadille keltakurkkuvästäräkkiä etsimään. Tijan vei meidät paikalle, jossa lajin yleensä näkee. Olimme pari päivää aiemmin olleet hieman eri paikassa. Emme lajia löytäneet, mutta ruohikosta löytyi mielenkiintoinen kiurulaji. Vähitellen pääsimme lähestymään sitä hyvin lähelle ja saimme erinomaisia kuvia sekä filmiä. Kyse oli savannikiurusta, jota Tijankaan ei ollut aikaisemmin nähnyt. Laji ei yleensä esiinny rannikolla.

 Illalla ennen hämärän tuloa ehdimme vielä piipahtaa Kotussa Badala Park -hotellin lammella, jossa oli yli 30 jassanaa, 3 mustahuittia, 5 liroa, vasarapäähaikara, pikku-uikku sekä 30 naamioviheltäjäsorsaa. Kuulimme myös, että muutama päivä aiemmin aivan hotellimme lähikosteikolla oli ollut keltakurkkuvästäräkki. Emme kuitenkaan onnistuneet sitä nyt löytämään. Muita havaittuja olivat paras päiväsumma guineanhaarapääskyllä 80.

 Keskiviikko 17.1.2007

 Päätimme yrittää kruunukurkea vielä kerran Senegambia-hotellin oppaan neuvojen mukaisesti. Ajoimme aamuksi Pirangiin katkarapualtaille. Odottelimme paikalla noin tunnin verran. Sitten menimme ensin Fajaran puoleisille riisipelloille kiertelemään ja lopuksi Bonton puolelle. Emme löytäneet kurjista jälkeäkään. Bonton puolella ilahduttivat 10 hyvin nähtyä afrikanviherkyyhkyä ja uutena lajina Pirangissa nähty afrikannuolihaukka. Pirangissa oli myös 2 afrikaniibishaikaraa ja samat 27 avosettiä kuin pari päivää aiemmin, samoin 25 pikku- ja 25 kuovisirriä.

 Olimme vierailleet Pirangissa neljästi näkemättä kruunukurkia. Niiden näkeminen vaikuttaa huonosti hoidetulta; tilanne on muuttunut sen jälkeen kun katkarapualtaille ei enää pääse sisäpuolelle. Lintumiehet tulevat eri puolilta maailmaa katsomaan Gambiaan lintuja ja yhtenä lajina erityisesti kruunukurkea. Matkailusta vastaavien (onko heitä?) pitäisi pystyä tarjoamaan mahdollisuus kurkien tarkkailuun. Luonto- ja lintumatkailijat voisivat olla nykyistäkin parempi tulonlähde köyhälle maalle. Asia edellyttäisi hieman parempaa organisointia.

 Kruunukurkia voi nähdä paljon Senegalin puolella Djoudin kansallispuistossa. Alue sijaitsee Senegal-joen varrella sen lähestyessä Atlanttia Banjulista linnuntietä yli 250 kilometrin päässä (maantietä ehkäpä 400-500 km). Tästä luimme myöhemmin koti-Suomessa. Laji on Djoudissa pääasiassa talvehtija: tammikuun puolivälissä kurkia on nähty peräti 125-350 yksilöä!

 Ajoimme Abukoon. Olimme päättäneet viettää pääosan viimeisestä päivästä Abukossa, Gambian ensimmäisellä luonnonsuojelualueella. Piipahdimme ensin luonnonsuojelualueen alkuosan tiheiköissä, jossa soitimme cd:ltä oliivikerttua. Kummallakaan oppaalla ei ollut käytössään äänitteitä eikä laitteita niiden soittamiseksi. Jo monessa paikassa olimme käyttäneet oppaiden suosittamissa paikoissa atrappia — yleensä kehnoin tuloksin. Vain Marakissan savannivarpuspöllöt ja Brufutin malakiittikäet reagoivat atrappiin. Nyt oliivikerttua soittaessamme tarkoituksena oli nähdä pikkutäplätikka: Tijan nimittäin väitti kiven kovaan, että äänite oli vaihtunut pikkutäplätikan kanssa, jota yritimme paikalta löytää. Emme häntä uskoneet. Paikalle saapui hetken kuluttua samalla tavalla ääntelevä lintu, mutta se ei näyttäytynyt latvustosta vaan katosi tiheikköön. Olimme varmoja, että lintu oli äänitteen mukaisesti oliivikerttu. Ebriman kanssa olimme kuulleet oliivikertun Abukossa aiemmin samoilla paikkeilla. Piipahdimme vielä krokotiililammella ja läheisissä piilokojuissa. Vihertöyhtöturako ja afrikankeisarikalastaja olivat paikalla, samoin tiheikköpunarastas. Jälkimmäistä emme muualla nähneet kuin Abukossa.

 Ajoimme autolla suojelualueen aidanviertä kuvauspiilolle, jonka varasimme käyttöömme. Siellä vietimme seuraavat tunnit kuvaamassa. Paikalla oli mm. 2 sahelinuikuttajakyyhkyä, 2 pikkubulbulia, 1 mustakurkkukutoja ja 2 pensassininokkaa. Välillä joimme kahvit paikalla olevassa ulkoilmabaarissa. Saimme myös kotiin viemiset kätevästi ostettua varta vasten kävijöille esille asetetuista esineistä. Abukossa näimme myös 2 malakiittikäkeä (Abukossa), metsäbulbulin, 2 keltarinta-apalia, 5 kylähelttasieppoa ja 3 punaparatiisimonarkkia. Palasimme hotellille jo klo 16 tienoilla.

Torstai 18.1.2007

 Aamulla ehdimme vielä kierrellä Kotu creekin ympäristössä. Kävimme myös Badala Parkin lammella, Aarne ja Timo myös lika-altailla. Saimme kuulla eräältä oppaalta (Saidou Barry), että keltakurkkuvästäräkki on edelleen nähty Kotu creekin suiston kosteikolla. Lupasimme löytöpalkkion, jos pääsisimme lajin näkemään. Palattuamme Badala Parkin lammelta, opas oli kosteikolla paikalla ja kertoi keltakurkkuvästäräkin olleen paikalla aivan hetki sitten. Aloitimme etsinnät ja laji löytyikin. Lintuja oli lopulta 3 ja saimme kuvata niitä mielin määrin. Onnistuimme näkemään tämän monien lintuturistien toivoman lajin (useimmat eivät näe). Tiltaltti tuli myös retkelle uudeksi lajiksi 5 yksilön voimin. Alkuiltapäivällä olimme saaneet tavarat pakattua ja lähdimme bussilla kohti Banjulin kansainvälistä lentokenttää. Viimeiset lajit lentokentällä taisivat olla lehmähaikara ja afrikanvaris; jälkimmäinen oli Gambian monien tunkioiden tyyppilaji.

 Yhteenvetoa havaituista lajeista 4.1. – 18.1.2007.

 Jokaisena 15 retkipäivänä näimme seuraavat 19 lajia: lehmä-, riutta- ja harmaahaikara, huppukorppikotka, sahelinpaksujalka, kynsihyyppä, valkoviklo, rantasipi, palmukyyhky, sahelinturturikyyhky, naamiokyyhky, senegalinkaija, afrikankukaali, palmukiitäjä, kirjokalastaja, punanokkatoko, kyläbulbuli ja kaunomedestäjä. Mukana on siis myös ensimmäisen päivän loppuiltapäivä ja ilta, jolloin saavuimme maahan. Sen lisäksi 14 retkipäivänä näimme seuraavat 6 lajia: rääkkä- ja silkkihaikara, arovarpushaukka, savannikyyhky, harmaaturako ja afrikanvaris.

 Seuraavassa luettelossa vajaa kolmekymmentä runsainta lajia yhteismäärineen, huomaa, että + -merkillä kyyhkyjen määrää ei arvioitu joka päivä vaan saatettiin merkitä vain laji nähdyksi, todellisuudessa niitä oli siis huomattavasti enemmän. Räyskien, harmaapäälokin, selkälokin ja kaitanokkalokin määrä perustuu suurimmaksi osaksi Bijolin saarilla nähtyihin suuriin määriin.

 
1. Räyskä                          3136

2. Harmaapäälokki            2886

3. Kyläkutoja                     1900

4. Huppukorppikotka        1750

5. Lehmähaikara                1655

6. Selkälokki                     1214

7. Haarahaukka                 1165

8. Afrikanvaris                   1091

9. Miljoonakutoja              1001

10. Pronssimanikki             825

11. Sahelinturturikyyhky     710+

12. Palmukyyhky               691+

13. Kynsihyyppä                697

14. Pitkäpyrstökottarainen  662

15. Suula                           630

16. Kyyhkylaji sp.              600

17. Naamioviheltäjäsorsa   510

18. Kaitanokkalokki          505

19. Välimerenlokki             500

20. Hirundolaji sp.             450

21. Riuttatiira                     431

22. Palmukiitäjä                 360

23. Tylli                             343

24. Abessiniansininärhi       340

25. Savanniturturikyyhky    291+

26. Kyläbulbuli                  302

27. Punanokkatoko           254

28. Paimenharakka            270

 

Kirjallisuus

Barlow, C. & Wacher, T. 2005: Field Guide to the Birds of The Gambia and Senegal

Barlow, C., Hammick, J. & Sellar, P. 2002: Bird Song of The Gambia & Senegal an aid to identification

Borrow, N. & Demey, R. 2004: Birds of Western Africa

Kane, Katharina 2006: The Gambia & Senegal / Lonely Planet Publications 2006 (3rd ed)

Mikkola, H. 2001: Linturetkeily Gambiassa. – Alula 2/2001

Rymer, M. Birding in the Gambia 1,2 ja 3 (dvd).

Ward, R. 1994: A Birdwatchers´ Guide to The Gambia

Viljakainen, Kaisa 2000: Gambia-raportti, Vantaan NMKY

                        www.eurobirding.com: monet retkikertomukset