Suomen Kuvalehden artikkelista:
Kultasirkku on suorastaan korea lintu. Koiraan pään sivut ja kurkku ovat mustat, ja kastanjanruskea juova halkaisee räikeän keltaisen rinnan, joka on antanut linnulle nimen: kultasirkku. Pieni lintu on yläpuolelta tasaisen tumman punaruskea, siivessä erottuu suuri valkea laikku.
Kultasirkun lyhyt, päättäväinen laulu vaihtelee paljon, mutta se on helppo tuntea: reviiriään kuuluttava koiras toistaa alavien maiden rantapensaikossa sijaitsevalta laulupaikaltaan kirkkaita, sointuvia ääniä, joiden sävelkorkeus vaihtelee portaittain suuresti.
Nykyään kultasirkkua pääsee tosin Suomessa ihastelemaan vain lintukirjan sivuilla.
Viimeksi kultasirkku nähtiin meillä kesäkuussa 2007. Silloin lintuharrastajat rynnistivät Kiteelle, jossa yksinäinen sirkkukoiras lauloi reviirillään neljänä päivänä. Sen jälkeen lajista ei ole tehty ainuttakaan havaintoa.
Suomi on kultasirkun laajan pesimäalueen läntisellä äärilaidalla. Idässä alue ulottuu Siperian halki aina Tyynelle valtamerelle saakka.
Vuonna 1927 julkaistussa kirjassaan Suomen linnut ornitologi K. E. Kivirikko ounasteli, että laji ”näyttää pyrkivän aluettaan laajentamaan länteenpäin”. Hän oli oikeassa.
Kivirikon aikalainen, ornitologi Einari Merikallio näki Laatokan koillisrannalla Lunkulansaarella neljä laulavaa koirasta jo kesäkuussa 1919, ja seuraavana kesänä hän havaitsi kolme kultasirkkua Oulussa Kempeleenlahden pohjukassa. Tätä pidetään Suomen ensimmäisenä havaintona lajista.
Runsaimmillaan kultasirkku oli 1960- ja 1970-luvulla, jolloin niitä pesi Suomessa jopa useita satoja pareja. Kanta alkoi kuitenkin taantua nopeasti, ilmeisesti viimeistään 1980-luvun alussa, mahdollisesti jo aikaisemmin.
Nyt laji luokitellaan Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi, mutta käytännössä se katosi Suomen pesimälajistosta jo 2000-luvun alussa. Laulupaikat ovat vaienneet ja linnut ovat poissa.
Lähes vastaavalla tavalla on aiemmin taantunut esimerkiksi pohjoisen lintu tunturikiuru, joka pesii Suomessa enää muutaman parin voimin, sekä kesävieras kirjokerttu, joka on kadonnut esimerkiksi Uudeltamaalta lähes kokonaan.
Vanhalla mantereella Europassa ja Aasiassa kultasirkku on ollut viime vuosikymmeniin asti hyvin runsaslukuinen laji. Arvioiden mukaan lintuja oli vielä 1980-luvulla jopa useita satoja miljoonia.
Lajin pesimäkanta on kuitenkin vähentynyt jopa yli 90 prosenttia vuosina 1980–2013. Samaan aikaan sen pesimäalue on supistunut valtavasti. Levinneisyys on vetäytynyt 5 000 kilometriä itään vain neljännesvuosisadassa – siis 200 kilometriä joka vuosi.
Nyt laji vähenee myös ydinalueillaan keskisen Siperian jokilaaksoja ympäröivillä tasangoilla.
Kato näkyy ja kuuluu maastossa hyvin konkreettisesti: Suomalainen laskentaryhmä kuuli Vienanmeren rannalla Belomorskissa kulkevalla laskentareitillä 19 laulavaa kultasirkkua vuonna 1999.
Kesällä 2016 sama reitti laskettiin uudelleen. Maisema oli muuttumaton, mutta kultasirkut olivat poissa.
Vuoteen 2012 mennessä kultasirkku oli jo kadonnut paitsi Suomesta ja lähialueilta myös Uralin länsipuoliselta Venäjältä, Siperian länsi- ja keskiosista ja Kazakstanista. Vielä 1990-luvulla erittäin yleisestä lajista tehdään näillä alueilla enää satunnaisia havaintoja.
Kultasirkun kaltaisen runsaslukuisen lajin kannanromahdus on poikkeuksellista. Yleensä vastaava romahdus on koskettanut jo valmiiksi vähälukuisia tai erikoistuneita lajeja, jotka esiintyvät vain pienellä ja rajatulla alueella, kuten saarilla.
”Näyttää todennäköiseltä, että maailmanlaajuinen taantuma ja sen syyt ovat vaikuttaneet Euroopan reunapopulaatioon”, kertoo tutkija Sami Timonen. Hän on yksi Conservation Biology -lehdessä julkaistun kultasirkun globaalia kannanromahdusta käsittelevän tutkimuksen kirjoittajista.
”Kultasirkun pesimäalueiden määrän väheneminen tai niiden laadun heikkeneminen ovat epätodennäköisiä syitä lajin laaja-alaiseen vähenemiseen.”
”Tiedetään, että Kiinassa kultasirkku on ollut jonkinlaatuista keskiluokan statusruokaa”, Timonen lisää.
Kultasirkkuun kohdistuva metsästys on Timosen mukaan niin laajamittaista, että pelkästään se saattaa selittää lajin alamäen. Esimerkiksi ympäristömyrkkyjen vaikutusta ei ole pystytty todentamaan.
Kultasirkkututkijat esittävät äärimmäisen synkän rinnastuksen: kultasirkku taantuu niin laajalla alueella ja niin nopeasti, että luonteva vertauskohde on pohjoisamerikkalainen muuttokyyhky.
Se oli vielä 1800-luvulla maailman runsaslukuisin lintu, mutta kuoli muutamassa kymmenessä vuodessa sukupuuttoon teollisuudenalaksi paisuneen metsästyksen seurauksena.
Pesimäkauden päätteeksi kultasirkut ottavat suunnan itään. Kiinassa linnut kerääntyvät suuriin parviin ruokailemaan ja viimeistelemään sulkasatonsa ennen siirtymistä varsinaisille talvehtimisalueille Kaakkois- ja Etelä-Aasiaan.
Kultasirkulla on luontainen taipumus liikkua suurissa parvissa, sukupuuttoon metsästetyn muuttokyyhkyn tavoin.
Kun ”riisilinnuiksi” kutsutut kultasirkut laskeutuvat riisipeltoon ruokailemaan, ne on helppo pyytää verkolla. Verkkopyynti on yleistä ja kätevä tapa saada saaliiksi suuri määrä lintuja yhdellä kertaa.
Kultasirkkusaalis toimitetaan kaupunkeihin, missä pimeä torikauppa on voimissaan siitäkin huolimatta, että lajin metsästäminen kiellettiin Kiinassa jo vuonna 1997.
Lintujen pyytäminen ravinnoksi on monituhatvuotinen perinne. Lainsäädännössä olevien porsaanreikien vuoksi vain kaikkein räikein laiton pyynti ja kauppa johtavat seuraamuksiin.
Pelkästään Guangdongin maakunnassa Kiinan kaakkoisosassa katoaa vuosittain parempiin suihin noin miljoona kultasirkkua. Linnun suosiota ravintona lisää se, että sillä uskotaan olevan miehistä potenssia kohentava sekä kehoa puhdistava vaikutus.
Suomesta kadonnut kultasirkku on linnustonsuojelujärjestö BirdLife Internationalin mukaan maailmanlaajuisesti uhanalainen. Merkittävimmäksi syyksi lajin romahdusmaiselle vähenemiselle mainitaan pesimäalueiden ulkopuolella tapahtuva pyynti.