Joulukuun alkupuolella sää pysytteli nollan tuntumassa. Kuun puolivälissä alkoivat pikkupakkaset. Maa sai ohuen lumipeitteen ja meri vetäytyi avomerta lukuun ottamatta jäähän.
Kuukauden alku oli räväkkä, kun Sulvalle ilmestyi 3.12. tunturipöllö. Päivän aikana lintu vaihtoi paikkaa eikä sitä enää seuraavina päivinä etsinnöistä huolimatta löydetty. Koko maassa havaittiin syksyn ja alkutalven aikana kymmenkunta tunturipöllöä. Lähimmät paikoilleen jämähtäneet linnut olivat Etelä-Pohjanmaan Kauhajoella ja Alajärvellä.
Jos kuun alku oli räväkkä, niin kuun lopussa koettiin todellinen jymy-yllätys, kun Södra Vallgrundin entisen luotsiaseman alueelta löytyi kuningaskalastaja. Lintu oli paikalla vielä uudenvuoden aattona, mutta ekaeka-rallissa sitä ei enää löydetty. Kuningaskalastaja on nähty Merenkurkussa vain kymmenen kertaa ja edellisestä havainnostakin (Vaskiluodossa 1995) on jo kovasti aikaa.
Klobbskatissa oli loppukuusta viikon päivät pikku-uikku. Björköbyssä havaittiin mahdollinen jääkuikkalaji, mutta heikot havainnointiolosuhteet estivät varman määrityksen. Erilaisia vesilintulajeja havaittiin 19 eli pikku-uikun lisäksi kyhmyjoutsen, laulujoutsen, kanadanhanhi, merimetso, sinisorsa, haapana, silkkiuikku, härkälintu, telkkä, tukkasotka, lapasotka, isokoskelo, tukkakoskelo, uivelo, alli, haahka, mustalintu sekä pilkkasiipi.
Räkättirastaasta tehtiin 213 havaintoa (23471 yks.) ja punakylkirastaastakin vielä 10 havaintoa. Taviokuurna havaittiin 24 kertaa (264 yks.). Tilhet pysyttelivät vielä pääasiassa pohjoisessa. Havaintoja kertyi 18 (269 yks.).
Harvalukuisia lajeja aiemmin mainittujen lisäksi olivat tunturikiuru (2 havaintoa/3 yks.) vuorihemppo, muuttohaukka, nokkavarpunen sekä Suvilahden kaatopaikan kangaskiuru, jonka kohtaloksi mahdollisesti tuli päätyä isolepinkäisen saaliiksi.
Monet edellä mainitut lajit olivat myöhäisiä viivyttelijöitä. Muita vuodenaikaan nähden myöhäisiä havaintoja olivat mustapääkerttu, hiirihaukka, peippo, järripeippo, pulmunen, kottarainen ja ampuhaukka.
Vuodelle uusia lajeja havaittiin joulukuussa kolme (tunturipöllö, pikku-uikku ja kuningaskalastaja). Vuoden 2014 aikana havaittiin kaikkiaan 250 lajia. Määrä on sama kuin viime vuonna, mutta tavanomaista enemmän. Vuosina 2006-2013 havaittujen lajien keskimäärä on 245. Tiiraan kertyi joulukuussa 1342 havaintoa ja ne koskivat 42251 lintuyksilöä.